Sattuu ja tapahtuu.

Huomenta.
Lupauksestani huolimatta viikko venähti hieman pidemmäksi. Tässä on nyt ollut kaikenlaista hössötystä sen verran, etten ole kertakaikkisesti kerinnyt istahtamaan rauhassa koneelle ja päivittämään tapahtumia.

G-tädin kanssa luulin päässeni sillä, että tohtori kävi, piikitti nivelpussitulehduksena sekä antoi vielä lihaksia rentouttavaa ainetta. No jopas, aikaisemmat jumitukset ehkä olisivatkin lähteneet sillä, mutta täti päätti hieman kompuroida ja niimpä saimme lisähuolia. Olimme pari viikkoa sitten maanantaina lähdössä Suskan tunnille. Laitoin tädin ratsastuskuntoon tallissa, ulko-ovella, johon saamme hevosen molemmilta puolilta kiinni. Siinä vieressä oli ponin ravikärryt pystyssä (ja siinä ne ovat olleet jo hetken, etteivät ihan uusi asia ollut) ja kun olimme lähdössä, täti astui jotenkin niin, että hänellä meni kavio kärryjen istuinosan sekä pienen "selkänojan" väliin (väliä siinä on juuri se 15cm). Miten ihmeessä?? Voi luoja, täti sai tietenkin hepulin kun jalka ei tullutkaan tuttuun tyyliin perässä ja siinä oli kiinni vielä joku helkutin kippa! Onneksi tädillä on järki päässä ja muutaman painokkaan sanan jälkeen täti ymmärsi seisoa paikoillaan, vaikka kärry oli edelleen takasessa kiinni. Jalka oli siis istuinosan ja selkänojan välissä jumissa. Sain hetken aikaa miettiä mitä ihmettä teen. Hevosesta en voinut irrottaa... Tallinomistajan mies oli kotona, mutta hänen numeroaan minulla ei ollut.. Täti päätti yrittää itse rykimällä irroittaa jalkaansa, seurauksena tasapainon menetys ja kaatuminen, kärry edelleen jalassa kiinni. Voitte uskoa, että siinä tuli jo tippa linssiin. Jälleen täti rauhoittui hetkeksi ja siinä kuumeisen pohdinnan jälkeen tajusin soittaa numerotiedusteluun. Oleelliset tiedot kerkesin kertoa kun täti halusi maasta ylös ja voitte kuvitella millainen rytinä ja pauke siitä syntyi + minä siinä vielä huutamassa puhelimeen että prruuut rauhassa anteeksi nyt on pakko lopettaa. Onneksi tiedän, että numerotiedustelun tyypit ovat kuulleet varmasti paljon muutakin, että tuo tuskin heitä hirveästi jäi mietityttämään. Suurempi onni on, että numerotiedustelusta tulee numero myös viestillä, koska en todellakaan siinä kohtaa kerinnyt odottelemaan, että yhdistetäänkö vai ei. Niinpä sain vihdoin tallinomistajan miehen kiinni ja hän tuli pelastamaan tädin. Vielä kerran kiitos siitä, että tädillä on tuo pää kunnossa. Rauhassa se seisoi siinä, kun isuinosaa irrotettiin ja jalka saatiin pois. Miten ihmeessä tämä pääsi käymään? En tiedä. Kamala vahinko, jonka olisi voinut ennaltaehkäistä viemällä kärryt jonnekin muualle. Kärryt saivat onneksi pelkkiä naarmuja, eli mitään käyttöä hankaloittavaa vahinkoa emme saaneet aikaiseksi. G-täti sai kiinni jääneeseen takaseensa kaksi haavaa, johon hain sitten antibioottikuurin sekä kasan kaikennäköisiä haavanhoitotarpeita. Onneksi haavat ovat parantuneet suhteellisen hyvin ihan kotihoidolla, mutta kaiken sen rykimisen ja repimisen johdosta on epäilys, että tammalta on revähtänyt rintalihas. Siihen olen arnikaa laittanut mennen tullen ja ensiviikon tiistaina olisi sitten aika Kangasalan hevosklinikalle. Saavat sitten tutkia tamman takapäänkin samalla. Voitte uskoa, että olin hyvin vihainen itselleni tapahtuneesta. Tosin, ei kärryistä ole koskaan ollut mitään haittaa. Harvemmin kyllä siinä silti on tullut hevosta kuntoon laitettua. Noh, en tiedä. Kärryt vaihtoivat paikkaa ja hevonen ja minä olemme hengissä. Klinikka aikaa odottelemme, sitten olemme viisaampia.

 Eniten tässä harmittaa se, että kärryjen omistaja oli enemmän huolissaan kärryistään, jotka kokivat tapahtumasarjan aikana vain naarmuja (jonka hän kuvasi niin, että kärryt olivat aika hurjassa kunnossa), mutta eipä ole vaivautunut kysymään, että miten hevonen voi ja mitä sille oikein tapahtui. Kärryt kun sattuu omistamaan tyttö, jonka olen ilmaiseksi antanut ratsastaa hevosellani. Voitte arvata, että siihenpä sitten loppui se ilo. Jos materiaali on noin paljon elävää olentoa tärkeämpi, niin en kaipaa hänen apuaan enää. Kiitos avusta, pärjään tästä lähin itse. Lupauduin hiomaan ja maalaamaan kärryt kuntoon. Kyllähän se tähän konkurssiin vielä mahtuu. Haavanhoitoon on jo uponnut satasia ja niitä on lisää menossa klinikalle...

Noh, se siitä. Kaikki järjestyy ja hoituu aikanaan.

Lyyli neidin kanssa osallistuin pentukurssille, joka jäi meidän osaltamme aikalailla lyhkäiseksi. Lyylillä kun alkoi ihka ensimmäiset juoksut! Iiiihanaa, sain ostaa hänelle ihanat pinkit, rusetilla varustetut juoksupöksyt, joita hän pitää kyllä ihan mielellään, onneksi. Vapaana ei olla nyt päästy tietenkään ulkoilemaan, mutta muuten elämä sujuu entisellään. Saamme korvata pentukurssin tunnit sitten arkitottiskurssin tunneilla. Pentukurssiin kuului luento koiran oppimisesta, käyttäytymisestä sekä koulutuksesta, joka pidettiin eilen. Hyvin mielenkiintoista! Päätin panostaa vielä enemmän siihen, että miten meillä kotona käyttäydytään. Lyyli kun tuppaa välillä olemaan sellainen, että sinä väistät en minä. Ja hän osaa huomionhakemisen jalontaidon.. Pienen pieniä asioita, mutta hyvin tärkeitä kuitenkin. Ja kun haluan, että Lyyli nuoresta iästään huolimatta osaa olla sitten hyvä esimerkki uudelle pennulle. Noh, pennun tuloon on vielä aikaa, joten eiköhän me saada hiottua tytyä vielä hieman ennen sitä. Tai eihän meidän Lyyliä sinäänsä tarvitse hiota vaan itseämme. Omalla käyttäytymisellämme saamme paljon aikaiseksi.

Nyt on kyllä pakko alkaa valmistautua pikkuhiljaa kaupungille lähtöön. Lupauduin menemään äidin kanssa lounaalle, jipii! Mukava tapa viettää vapaapäiväänsä. Klinikka-aikaa tässä odotellessa, sieltä sitten seuraavat kuulumiset.

Mätsäri!

Jälleen toivotan hyvät huomenet täältä meiltä. Aamukahviani tässä nautin ja Lyyli ottaa aamupäivätorkkujaan tuossa lattialla, auringon lämmössä. On ollut ihan mukiin menevä viikko.

Sunnuntaina, 1.5. rohkaisin pienen mieleni ja ilmottauduin Lyylin kanssa Vappumätsäriin. Niin, muille tuo nyt ehkä ei ole kovin iso juttu, mutta minä olen sellainen jännittäjä ja hysteerikko, että mätsärissä olo oli minulle SUUUREN SUURI asia. Mutta hienosti pärjäsimme!
Lyyli oli tietenkin siinä pentu luokassa, jossa oli aika paljon mielestäni osallistujia. Olimme ensimmäinen pari kehässä ja tuomarina oleva nainen kertoi onneksi hyvinkin tarkasti mitä halusi meidän tekevän. Se hieman laimensi jännitystäni. Saimme sinisen nauhan ja kilpailimme muiden sininauhaisten kanssa vielä yhdessä. Siellä me sitten muiden isojen ja pienten pentujen seassa kävelimme, Lyyli kauniisti vierellä, emmekä kiinnittäneet huomiota muihin! Näinhän se tietenkin kuuluukin mennä, mutta olisin voinut kuvitella, että Lyyli olisi kokoajan halunnut mennä leikkimään muiden kanssa. Olihan tämä kuitenkin ensimmäinen kerta, kun hän on noin isossa tapahtumassa mukana ja noin paljon ihmisiä ja koiria ympärillä. Olimme sinisten neljänsiä loppujen lopuksi ja saimme vihreän ruusukkeen ja vetolelun ja luun palkinnoksi! Voi arvaatkaa olinko maailman ylpein Lyylistä! Jo hänen käyttäytymisensä oli minulle suuri voitto, mutta että vielä ruusukkeen saimme! Heh, naurakaa pois, pieni asia maailmalle, mutta erittäin suuri meille :) Tästä on hyvä jatkaa.

Maanantaina harjoittelimme taas perusasioita. Teemana oli katsekontakti ja istuminen. Lyyli osaa kyllä istumisen jo aika vahvasti ja tietää mitä kyseisellä käskyllä tarkoitetaan. Välillä hän ei selvästikään vain viitsi tehdä niin kuin pyydetään. Pieni koira...... Mutta en valita, harvemmin hän jättää tottelematta. Nyt vaikeutimme istumisharjoittelua niin, että pyysin Lyylin istumaan, otin pari askelta koiran luota taakse päin ja takaisin, jonka jälkeen palkitsin (mikäli siis Lyyli edelleen istui). Toistin harjoituksen pari kertaa onnistuneesti ja sitten siirryimme seuraavaan harjoitukseen.
 Katsekontaktia harjoittelimme ensin ihan niin, että otin namun käteeni, pidin sitä kehoni ulkopuolella ja odotin, että Lyyli katsoo ja sitten annoin namin. No, tämähän meni heti kerrasta oikein ja pitikin mennä, olimmehan me sitä jo harjoitelleet. Vaikeutin asiaa sen verran, että kun olin näyttänyt Lyylille namun ja vienyt käteni sivulle, liikutin kättä hiljalleen ylös ja alas. Aluksi Lyyli vain vilkaisi minua, sitten kättä ja taas minua ja taas kättä. Muutaman kerran hän häiriintyi käden liikkeestä, mutta tajusi nopeasti, että katseella saa sen namin ja käsi lakkaa vatkaamasta! Pari onnistunutta harjoitusta ja se oli siinä. Olin tyytyväinen ja niin taisi olla Lyylikin.

G-tätillä kävi sitten eilen se eläinlääkäri. Jaloissa ei sanomista, oikea takanen sai ontuman 1/5 mikä on mielestäni aika vähän, kun kuitenkin tätillä on ikää 24 vuotta. Paljon pahemminkin voisi olla. Ontuma tuli ylemmistä nivelistä, lonkan, polven, kintereen alueelta. Tohtori sanoi, että kyseessä ei ole puhdas nivelpussitulehdus, mutta hän hoitaa sen sellaisena, koska näitä tapauksia on ollut yllättävän paljon nyt ratsujen joukossa ja näin on saatu erittäin hyviä hoitotuloksia. Ns "turhaan" lihakseen piikittämällä on huomattavasti pienemmät riskit aiheuttaa jotain pahaa hevoselle saatikka, jos olisi lähtenyt turhaan summamutikassa piikittelemään niveliä. Ristiselän ja lavan alueet olivat aikalailla jumissa ja tukossa ja G sai niihinkin sellaista rentouttavaa ainetta (edelleenkään en muista nimeä) ja viikko kävelyä ja sitten saa mennä normaalisti. Jos vaiva ei ole 1,5 viikon kuluttua mennyt ohi, on tarve mennä klinikalle. Luotan kyllä vahvasti siihen, että eläinlääkärin rohdot tehoavat ja täti saa jatkaa normaalia elämäänsä.
Lihaksien jumiutuvat saattavat osittain selittyä sillä, että tuossa muutama päivä sitten täti osoitti, että hänellä on aivan valtava kiima! Oi sentään sitä nuuhkimista, ruikkimista, kaulailua ja pureskelua Reiskan kanssa. Kyllä on ollut muutama päivä sellaista aikuisviihdettä meidän pienellä kotitallilla, että ihan huimaa. Täti ei ole sitten vuosiin osoittanut kiimaansa noin vahvasti. Ehkä nyt kaikkien magneesiumin ja öljyjen ja muiden lisärohtojen jälkeen kroppa on jotenkin tasapainossa ja hän päätti, että vanha näyttää! Oli miten oli, ei tuo ainakaan huono merkki ole, että vanhalla vielä jutut toimii :D

Noh, tämä taisi olla nyt tässä tällä kertaa. Nälkä alkaa kurnia, joten taidan siirtyä tekemään itselleni aamupalaa. Toivotan teille erittäin hyvää, aurinkoista perjantaita ja palataan ensi viikolla astialle!
Moikka!

Kuvia nelijalkaisista ystävistä.

Lyyli nukahti yksi päivä mun jalkojen päälle. Tais olla aamuaikaa, nuori neiti kun on hieman aamu-uninen. Aamulenkin päätteeksi hän ottaa mieluusti pienet tirsat.

Poitsun korvat + Aino ja Muru. Nuo maastot on vaan niin mahtavat!

Poitsu.

Heh, Muru ja Aino edustaa :D Muru o hyvä tyyppi. 

Lyyli hurjana. Varokaa vastaantulijat!

Lyylin hieno aarre. Hän tosiaan rakastaa kantaa suussaan kaikkea. Tuon "pienen" oksan löysi joku päivä lenkillä ja sitä piti raahata mukanaan, vaikka se oli silminnähden aika työlästä ja hankalaa. 

Koirapuiston tunnelmia. Lyyli ja Oliver (2kk vanhempi kuin Lyyli, sekarotuinen hänkin).

Koirat oli TOSI puhtosia 1,5h telmimisen jälkeen. 

G-täti pistelee viimosia päiväheiniä parempiin suihin. Yrkka ja Poni imuroi omaa aitaustaan huolella taustalla.

Tunnelmia aamulenkiltä. Onneksi ei ole paljoa kokoeroa. 

Ilouutisia!

Pääsiäisestä selvitty kunnialla. Siinähän se menikin, töissä. Dollarin kuvat silmissä siellä huhkittu 6 päivää putkeen. Ei mitenkään erityisen kivaa, mutta ihan rahakasta kuitenkin. Ja sitä kahisevaa tässä kun tarvitaan..

G-täti jatkaa kävelykuuriaan. Takapää oireilee edelleen, eläinlääkäri tulee torstaina katsomaan mikä vaivaa. Siis viikon päästä. Meni aika aikalailla pitkälle, mutta onneksi meillä ei olla ihan kolmijalkaisia. Nyt onkin mukavaa tehdä pitkiä rauhallisia kävelylenkkejä maastossa, kun on näin hienoja ilmoja ollut. Toistaiseksi vanhus on ollut aikalailla rauhallinen, vaikka ollaankin vaan kävelty pitkin ohjin. Toivottavasti seuraava viikko menee yhtä rauhassa. Ehkä ostamani magnesium hieman tasoittaa tammaa.

Lyyli jatkaa opiskeluaan, tänään hän oli mukanani aamusti tallilla. Kävimme G-tädin kanssa kävelyllä ja Lyyli oli erittäin hieno. Annoin hänen kävellä puolet matkasta vapaana (kylläkin niin, että hihna oli kiinni ja raahasi Lylyn perässä) ja hän kuunteli kyllä erittäin hyvin, mitä piti tehdä ja missä kulkea. Tallillakin hän malttoi hienosti istua aitauksien välissä, kun vein G-tädin nauttimaan lenkin jälkeen aamuheiniään. Ennen Lyyli säntäili kuin pistoksen saaneena pitkin aitauksia itsemurhaa hakien. Hienoa nähdä miten harjoittelu on tuottanut tulosta.
Sisäsiistejä ollaan edelleen oltu. Siskolleni kerroin huoleni siitä, ettei Lyyli osaa pyytää ulos. Sain häneltä lohduttavan vastauksen, ettei hänenkään koiransa osannut 9 vuoden aikana pyytää kertaakaan ulos. Eikä kuitenkaan pentuajan jälkeen sen koommin tehnyt asioitaan sisälle. Eli eipäs vaivuta epätoivoon.

Kävin Ainon kanssa taas maastoilemassa maanantaina. Tälläkin kertaa reissu oli erittäin mukava emmekä edes eksyneet, aurinko helli meitä ja suomipollet olivat rauhallisia. Aino jätti supersuunnistajaLyytin talliin ja otti Murun ratsukseen tällä kertaa ja minä sain vaihteeksi Poitsun. Semmi jäi paistattelemaan päivää aitaukseen. Tosin, seuraavalle reissulle haluan Semmin. Se on minulle sopivampi kuin Poitsu, joka oli aavistuksen riehakkaampi.

Ilouutisia!! Riikka lähetti eilen s-postia, Windyllä on juoksut! Neiti pääsee tapaamaan kultisherraa Tallinnaan ensiviikolla ja mikäli kaikki menee hyvin, niin pentuja olisi tiedossa heinäkuun alkupuolella. Josko nyt maistuisi työt taas hieman paremmin, kun tuli ilouutisia ja tietää, että on jotain mitä odottaa. Olin eilen niin innoissani luettuani illalla sähköpostini, etten meinannut saada unta lainkaan. Seuraavia uutisia odotellessa. Nyt vain peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin.

Nyt olisi kaiketi pakko taas lopetella ja alkaa valmistautua pikku hiljaa töihin. Laitan vielä joitain viikon varrella napsimiani kuvia.

Päivänjatkoja!

Uutta!

Hyvää huomenta!
Täällä taas vapaapäivänäni nousin klo 06:30 ja lähdin koiran kanssa ulos. Heräilin ensimmäisen kerran klo 6 aikaan, jonka jälkeen venyttelin hetken peiton alla, jolloin Lyyli tajusi, että Ahaa! Tuo on hereillä! ja vinkaisi muutaman kerran merkiksi, että hänellä alkaa olemaan tylsää, kun kaikki nukkuu. Vinkuminen kun ei tuottanut tulosta, hän päätti hypätä sänkyyn kyselemään, että josko jo noustaisiin? Mikäs siinä sitten, kun kerran jo hereillä oltiin. Niin, meillä oli erittäin pitävä päätös siitä, että meillä ei koira(t) tule sänkyyn. Lyyli on niin pieni kaveri, että hän nyt ehkä jotenkuten menisi vielä tyynyn jatkeena, mutta sitten kun tulee se kultainennoutaja.. kaikki se karva ja hiekka lakanoissa, ei kiitos... Noh, koirat eivät siis tule sänkyyn. Niin ME päätimme, mutta Lyyli ei todellakaan ollut mukana päätöksen teossa ja hän ei siis aio sitä noudattaakaan. Mieheni kertoi joskus, että minun lähdettyäni aamuvuoroon klo 06 ja kun hän heräilee siitä parin tunnin kuluttua, niin hyvin usein Lyyli on hypännyt minun paikalleni (joskus jopa tyynyn päälle) nukkumaan. Että se siitä sitten..

Nyt on mennyt ainakin viikko niin, ettei Lyyli ole päästellyt mitään sisälle. Jee! Muutaman kerran väittäisin hänen jopa pyytäneen pihalle. Tai sitten toivon sitä niin paljon, että kuvittelin vain. Noh, mutta siistejä ollaan oltu. Ulkona Lyyli alkaa kokoajan paremmin kuuntelemaan ja ottamaan kontaktia. Tallilla ollaan oltu myös ja siellä hän myös on kuunnellut paremmin kuin ennen. Kyllä se harjoitus vain kannattaa. Kristiina naureskeli viimeksi tallilla ollessamme, että hän ei ikinä olisi voinut kuvitella, että tuollaisesta karvakasasta saisi koulutettua jotain!! Tämän hän sanoi kun heittelin Lyylille narulelua ja hän toi sen aina takaisin.. ja kun heitin sen uudestaan niin Lyyli lähti vasta käskystä sitä hakemaan. Ja kyllä hän muutenkin on nähnyt miten Lyyli toimii ja miten hän on edistynyt. Kunnia siis siitä meille, töitä ollaan tehty ja sohvakoristekoiraksi Lyyli toimii minunkin mielestäni aika kiitettävästi. Reipas ja rohkea ja maaaailman hienoin koira <3 se on se meidän Lyyli <3
Keskittymiskyvyn lisäksi meille on tullut lisää malttia. Paikoillaan odottaminen ei olekkaan enää niin iso kysymys. Harjoitusta harjoitusta. Tykkään! ja mikä parasta, Lyyli tykkää!

G-tädillä alkaa tänään viikon kävelykuuri. Alkuviikosta tamma oli mielestäni vielä oikein hyvä, mutta eilen ei sitten enää ollutkaan. Kristiina ratsasti kentällä muutaman kierroksen ja totesi, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Eikä G näyttänytkään ihan normaalilta. Takapää, etenkin laukassa oli jotenkin erikoinen. Laukka oli kulmikasta, eikä G koonnut itseään mielellään. Mistä lie johtunevaa, mutta otetaan selvää asiasta. Tänään pitäisi mennä Kristiinan, Yrkan, Nooran ja Koltsu ponin kanssa maastoon kävelemään. Katsotaan miltä tamma tuntuu.

Jipiii!! Tiedättekös minkä minä hankein lauantaina? Auton! Ja olen erittäin hyvin todella innoissani. Olen niitä tässä nyt katsellut jonkin aikaa ja vihdoin löysin sellaisin, joka tuntuu omalta. Täällä kotikulmilla kävin yhtä koeajamassa ja totesin äidilleni, että se on tämä tai ei mitään. Tykästyin. Helsingistä löysin sitten hieman edullisemmalla ja sitä kävimme lauantaina katsomassa ja koeajamassa ja sillä sitten tultiin kotiin. Nyt kelpaa ajella! Laitan kuvia hihi.. heti kun saan niitä otettua. G-tädistäkin täytyisi ottaa kuvia tänne, hän ei vaan ole mitenkään kovin kuvauksellinen. Naama pitkällään aina kameran edessä. Yritetään silti.

Tämä taitaa olla nyt tässä tälläkertaa. Alan kaavailemaan jotain aamupalan tynkää. Puolenpäivän aikoihin täytynee lähteä siskoa kuskailemaan äippäpolille. Hänellä on laskettu aika pian (jeee!) ja vaavi ei tahdo kääntyä vatsassa :/ Jatketaan seuraavalla kerralla juoruilua, nyt aamupalan kimppuun. Heippa!

Kevät!

Huomenta kaikille! 

Jeeeestasss, tämä neiti on nukkunut kyllä niin sykkyrällä, että niskat ovat aivan tahmeat. Pään pienikin kääntäminen sattuu aika roimasti. Tänään ei ollut ihan niin kaunista ilmaa vastassa heti herätessä, mitä oli nyt viikonloppuna. On ollut mukavata herätä aurinkoiseen aamuun hyvin nukkuneena viikonlopun ajan. Ei kiirettä eikä stressiä. Paitsi töistä hieman, mutta sitä nyt tuntuu olevan aina. Noora lupasi huolehtia G-tädistä lauantaina ja sunnuntaina kun minä olen iltavuorossa (grrr), joten sain viettää aamupäivät Lyylin kanssa. Aurinko helli meitä molempina aamuina ja aamulenkit ovatkin tästä syystä venähtäneet hieman pidemmiksi. Pientä toivoa on, että se kesä sieltä tulisi joskus.

Olen hieman huolissani meidän sisäsiisteysopista. Olen lähes täysin varma, ettei meidän tyty osaa pyytää ulos. Tai siis ei osaakkaan. Päivisin Lyyli harvemmin tekee asioitaan enää sisälle, mutta kun "vahinko" tulee, niin se tulee iltaisin, jos tyty on kovasti riehunut/leikkinyt. Harmillista sinäänsä, koska uloshan toki mentäisiin, jos hän kertoisi, että nyt voisi olla hätä, mutta kun ei. Kertaakaan ei ole ollut minkäänlaista meininkiä, että hän vinkuisi tai olisin tietyllätapaa jotenkin levoton tai mitään merkkiä siitä, että nyt on pissahätä. Ei, hän vain tepastelee jossakin välissä keittiöön ja käy lirauttamassa sinne. Ja tämä voi tapahtua kuitenkin jo vaikka vain 10minuutin touhottamisen jälkeen, jopa huolimatta siitä, että olisimme hetki sitten olleet ulkona. Todella ärsyttävää. Jospa täällä nyt joku käy ihmettelemässä edes joskus kirjoituksiani, ja keksii jonkun järkiratkaisun tähän ongelmaan, niin kommenttia tulemaan! Ja muutenkin ovat kommentit tervetulleita :)

Kahtena iltana olen tehnyt niin, että olen laittanut keittiönoven kiinni. Toissailtana ulkoa sisälle tultaessamme Lyyli touhusi hetken itsekseen ja meni sitten ulko-ovelle, oli levoton ja vinkui. Uudestaan sitten pihalle ja hetken nuuskuttelun jälkeen Lyyli väänsi tortut. Eli olihan hänellä hätä. Eilen oven kiinni laittamisella ei ollut vaikutusta. En sitten tiedä. Ollaanhan meillä toki vielä nuoria, mutta kyllä sitä nyt ulos pitäisi osata pyytää. Onneksi sain pientä lohtua tutultani, jolla on lähes samanikäinen pentu kuin Lyyli ja heillä on myös tuo ulos pyytäminen hieman hakusessa. Oppivatko nuo sitten sen ajan myötä myöhemmin vai mitä ihmettä? Jotenkin ajattelisin, että koira oppii aika nopeasti mistä luukusta mennään pihalle.. kyllähän Lyylikin nyt tietää mitä siellä pihalla kuuluu tehdä. Erikoista, vai onko?

G-täti touhustaa Reiskan kanssa aitauksessaan. Hyvin usein, ainakin Reiskasta, tuntuu löytyvän jotain pieniä karvattomia kohtia, kun ollaan menty hieman liian lähelle ja oltu hieman liian kaveria. Liikuttaminen hieman ontuu vielä. Pitkälti meillä päin on nuo maastot + kenttä vielä niin surkeassa kunnossa, että ei siellä paljoa tehdä. Jokainen pehmeä tienpätkä käytetään tehokkaasti hyväksi ja maastoreissut kuluvat väistöjä ja taivutuksia jumpaten. Pitkästä aikaa perjantaina kävin oikeasti maastoreissulla niin, ettei tullut yhtään hikoiltua minkäänlaisen koululiikkeen kanssa. Käyntiä, ravia ja laukkaa pitkässä höpöhöpömuodossa ja ilman hampaidenkiristystä. Molemmat nauteimme erittäin paljon. 

Tuossa eilen tuli juteltua työkaverin kanssa siitä, miten jutut liikkuvat pienessä piirissä. Huvittavaa on, että ihmiset muistavat juoruta vain ne huonot asiat eteenpäin ja unohtavat mainita, että mahdollisesti olisi jotain hyvääkin sanottavaa. Kuitenkin kun asiasta kuin asiasta löytyy jotain hyvääkin. Noh, naisvaltaisilla aloilla tuota juoruamista kuitenkin tapahtuu, että minkäs sille teet. Täytynee muistaa kuitenkin aina kun suunsa avaa, että juttu voi lähteä eteenpäin ja omien sanojensa takana täytyy pystyä seisomaan tilanteen niin vaatiessa. Mielipiteistä voi keskustella ja ehkä täytyykin, mutta jokaisella on vastuu omista sanoistaan ja teoistaan. 

No mutta, se siitä ja sen kestävyydestä. Nyt tarinointiin laitetaan piste ja menen keittämään uutta kahvia vanhan kylmettyneen tilalle. Kylmä kahvi kaunistaa, mutta vatsa ei kestä sitä mitä naama vaatii. Hehheh, vanhatosihuonojuttu. Liitin tähän loppuun vielä pari kuvaa, mitkä nappasin sunnuntaina aamulenkin päätteeksi, kun jäimme hetkeksi nauttimaan kotipihaan auringosta.

Yleistä lätinää..

Tervehdys sateiseen päivään. Ilma on niin harmaa, että.... Päätä särkee ja jalkakin on ihan sininen. Päätin eilen ottaa projektin "rikotaan jää pressun päältä" ja paukutin rautakangella jäätä rikki minkä kerkesin. Saatuani koko jääkeon murskattua, viskasin rautakangen maahan (tietenkin huolellisesti vauhtia antaen) ja oli kai siellä sitten mun varpaat alla. Auiiiiii. Kamalinta oli, etten kehdannut huutaa ääneen kaikki oppimani ärräpäät, koska G-tädillä oli kengittäjä tallissa. Onneksi kipu hellitti aikalailla nopeasti. Kamala väri vain jäi.

Otin Lyylin mukaan tallille, koska mielestäni jokaisen koiran pitäisi ainakin kerran elämässään saada maistaa kavionpalasia. Lyyli keräsi niitä huolellisesti ja oli tasaisesti kengittäjän tiellä. Ensimmäistä kertaa Lyyli kuunteli heti alusta alkaen. Yleensä se on touhottanut ensimmäiset minuutit tukka pörhöllään, eikä ole kuunnellut minua, vaikka olisin mitä ja miten huudellut. Edistystä, jee!
Tänään oltiin Ainon koirien, Vinskin ja Lucaksen kanssa leikkimässä. Loppuilta menee hyvin huilatessa. Siis Lyylin ilta, ei minun.

G-täti odottelee edelleen laserhoitoaan. Elämä hymyilee muuten, mutta nyt ovat ratsastuskelit aika kehnot. Tai meillä päin on tuota jäätä niin roimasti, että mahdollisuudet ovat aika olemattomat. Kävelyksi menee useimmiten. Ja se taas kerryttää virtaa tätiin ja hän sitten osaa olla aika ärsyttävä välillä. Tinttaa ja tinttaa. Plääh, noh, toivottavasti tiet ja metsäreitit sulavat nopeasti niin pääsee purkamaan energiaa sinne. Kenttäkin on niin onnettomassa kunnossa, ettei siihenkään voi mennä taiteilemaan. Muuten täti on niin kultainen <3

Uuh, taidan siirtyä horzen sivuille katsomaan löytyykö sieltä mitään. -15% useammasta tuotteesta näytti olevan. Täytyisi tässä kevään kuluessa hankkia uudet ratsastuspöksyt, mutta ne täytyy kyllä oikein liikkeestä hakea. Noniin, mutta nyt nettiostoksille!
Päivänjatkoja!

Kuvia saalistajasta.

Lyyli ja hänen saaliinsa!

Laserhoitoa hevosille?

No jopas, onko siitä jo 10 päivää, kun viimeksi täällä kirjoittelin? oho, mihin nämä päivät oikein katoavat? Jaa'a..

G-tätin kanssa on tullut harrastettua nyt oikein olan takaa kouluratsastusta. Ja kyllä tämä vaan on hieno tamma! Vasemmalle pukkaa vaan olemaan aika tahmea ja herkästi pyrkii volteissa lähtemään lapa edellä puskemaan. Pienen vääntämisen, taivuttelun ja pyörimisen jälkeen vasen suuntakin parantui. Oikea ei tuota vaikeuksia. Laukka on parantunut kunnon ratsastelun myötä ja tallinomistaja huomautti toissapäivänä maastoreissullamme, että tätille on kehittynyt oikein peppulihakset. Waaauuu! Pakko se on taas sanoa, että ylpeä olen vanhastani. Nih!

Lyyli touhottaa tukka sekaisin täällä ankkansa kimpussa (laitan kuvia hieman myöhemmin, toiselta koneelta). Aamusti harjoiteltiin taas hihnassa kulkemista, eikä siitä taida ainakaan mitään maailman pahinta hihnassa vetäjää tulla. Alkaa hänellekin valkenemaan missä sitä kuuluu kulkea. Mukavaa huomata tuloksia. Istuminen ja maahan meno sujuvat jotenkuten ja heh, ollaan harjoiteltu kierimistä. Sekin sujuu makupalaa seuraten. Erittäin tarpeellinen taito, eikö? ;) 

Palatakseni tuohon G-tätiin vielä.. Katin kanssa on tullut juttua tallilla, että hän pyytäisi laserhoitoja tekevän tuttunsa meillä käymään. Kati ottaisi omalle hevoselleen, Kristiinakin oli kiinnostunut ja niin sitten ajattelin, että miksen minäkin. Sitä olisi mukava kokeilla tätin kaulan sekä selän alueelle. Ja vielä voisi vasempaan takajalkaan, joka on turvottanut vuohisen yläpuolelta jo lähes parisen vuotta. Ensimmäisen miltei vuoden sitä yritin kaikin tavoin hoitaa, mutta päätin lopettaa, kun hoidot eivät tehonneet. Turvotus ei ole vieläkään poistunut, mutta eipä se ole tätin elämääkään haitannut. Lueskelin tuossa muutamia nettisivuja, joissa laserhoidosta oli juttua ja kyllä siitä hyötyä oli ollut. Sitä kun voi käyttää mihin tahansa kiputiloihin, tulehduksiin, iho-ongelmiin jne.. Paljon on mahdollisuuksia. Ei siinä ainakaan mitään häviä, jos sitä kokeilee. Mielenkiintoista nähdä, miten tamma reagoi siihen. 

Noh, nyt toiselle koneelle, jos niitä kuvia saisin ja sitten jatkan laserlueskelua. Lukemisiin, viimeistään sitten, kun laserhoidot on suoritettu. Tai ehkä kuitenkin hieman aikaisemmin. Aurinkoiset päivänjatkot Teille!

Aaaurinko armas.

Jiiihaa! Oliko hei hiukan mahtavaa herätä aamusti. Ikkunasta loimotti Aurinko aivan täydeltä terältä suoraan naamariin! Tervetuloa kevät ja kesä ja lämpö ja.... kesän kärpäset. Hmmmh, kärpäsiä... yak!
Käänsinpä siinä peiton alla kylkeäni ajatuksena nousta ylös ja toisella puolen sänkyä (onneksi siis kylläkin lattialla.. ja toisen puolen näkymää en viitsinyt tallentaa kameralla ;)) oli tällainen näky;

Kuvien laatu kärsi hieman valonpuutteesta ja tuolla puhelimella kun kuvat nappasin, niin jäivät hieman epäselviksi, mutta luulisin, että siitä nyt näkee sen mitä pitää. Onko maailman suloisin? Tietenkin, ainakin minun mielestäni.

Niin, Lyylille en vielä ole saanut varattua paikkaa koirakoulusta, yritin kyllä, mutta ilmottautuminen ei mennyt koskaan perille. Täytynee jatkaa pommittamista. Kai se lomake joskus menee sähköistä tietä perille?

Lyylin kanssa ollaan tiuhaan tahtiin nyt harjoiteltu tuota hihnassa kävelemistä sekä uusia käskyjä. Tyttö on kyllä niin reipas. Tänäänkin aamulenkillä ei kertaakaan vetänyt vaan kulki niin oikeaoppisesti vierelläni välillä katsahtaen yläilmoihin, että onko se mamma siellä ja tuleeko sitä herkkua. Ja tulihan sitä. Voipi olla silti, että Lyly oli vielä hieman uninen ja tilannetta teki selvästi helpommaksi se, ettei ihmisiä ollut liikenteessä. Ei ollut kiirettä katsomaan ketään. Mutta mitäs siitä, kulki hienosti ja sillä siisti. Ollaan tyytyväisiä.

G-tätin tarhakaveri, Reiska, oli ilmeisesti pussannut tätiä niin intohimoisesti suoraan suulle, että tädin huulesta oli lähtenyt suorastaan palanen. Hehheh. Mitäköhän lie ovat tarhassa kisailleet. Eipä haitannut puuttuva huulenpalanen tädin elämää, joten antaapi olla. Täti kulki eilen taas erittäin rentona ja rauhallisena. Kolmipalat suussa, ilman satulaa kentällä. Namnam. Noora lupasikin tänään ratsastaa tädillä, joten minulla on vapaapäivä kaikesta! Niin töistä kuin tallistakin. Mitäköhän sitä sitten tekisi? Kyllähän sitä kaikkea olisi siivouksesta pyykinpesuun, mutta enpä taida ainoata kunnon vapaapäivääni viettää pyykkinarulla tai imurinvarressa.

Taidan siirtyä keittiön puolelle keittämään toisen kupin kaffeeta ja annan päivän kulua. Kyllä ne tunnit pyörii eteenpäin ilman tiukkaan suunniteltua aikataulua. Kuulemisiin!

Koirakouluun?

Hyvää huomenta! Mitä ihmettä, aamulla kun menin Lyylin kanssa ulos niin siellä oli satanut lunta? Takatalvi? Ehei, joku säänhaltijan paha aivopumppa, joka todellakin saa olla ohimenevä ilmiö. Aurinkoa ja lämpöä kiitos!

Kevättä on kuitenkin ilmassa. Mahtavinta kaiken auringon ja lämmön seassa on, kun suttaa fillarinsa kanssa töihin niin jo näkyy asfalttia. Sitä olen odottanut hyyyyyvin pitkään. Vaikkakin hyvin pitkälti tiet ovat vielä peilikirkkaan jään peitossa ja kaatumisvaara on erittäin suuri.

Niin, töihinkin jouduin palaamaan. Eilen oli loman jälkeen eka päivä ja eipä sitten hetkeen ole ketuttanut niin paljon, kun eilen pukiessani työvaatteita päälle. Työpäivä oli piiitkä, työntäyteinen kylläkin, nihkeä ja todella epämiellyttävä. Pitkien vapaiden sekä lomien jälkeen on aina hankala palata töihin, mutta eilen suorastaan masensi. Onneksi oli aamuvuoro ja pääsin aikaisin kotiin. Päivän päätteeksi lähdin Kristiinan seuraksi maneesille lepuuttamaan mieltäni. Otin Lyylin mukaan, jotta hänkin näkisi taas jotain uutta.
Lyyli oli ehkä maailman hienoin (taas) esittäessään pitkiä katseita ja kauniisti hihnan päässä kulkemista. Eipä ulkona suju yhtä hyvin! Reissu oli erittäin antoisa ja opettavainen. Maneesin jälkeen kävin katsomassa G-tätiä, joka olosuhteiden pakosta joutui pitämään vapaapäivän. Iltaa kohden tuuli yltyi niin kovaksi, että ei siellä olisi kyennyt ratsastamaan. Tai ainakaan nauttimaan ratsastuksesta. Harjasin tätiä ja sitten venyttelimme. Naapurikarsinassa Reiskalla ja Katilla oli samat suunnitelmat. Kati on aloittanut hevoshierojakoulun, joten hänen opastuksella venyttelimme eteen, taakse, sivulle ja jokapuolelle. Olen kyllä jälleen hyvin ylpeä vanhasta tammastani. Vetreä ja notkea pakkaus (vaikkei ihan aina voltteja vääntäessä saa samaa fiilistä..). Ja oli mukava nähdä, miten täti nautti venyttelystä. Silmät painuivat hiljalleen kiinni ja olemus oli rento. Tämän päivänkin täti saa touhuilla itsekseen tarhassa Reiskan kanssa. Minulta puuttuu ajoneuvo ja pyörällä en jaksa lähteä ennen iltavuoroa tallilla käymään. Aamupäivä pyhitetään siis Lyylille.

Ostin sille eilen uuden luun. Sellaisen toffeelaatan näköisen luun, jonka aamulla sitten annoin hänelle. Hihi, hauskan näköistä, kun hän kaula pitkällään haisteli sitä aluksi, eikä selvästi tajunnut mitä moisella laatalla kuuluu tehdä. Ei muut luut ole tuon näköisiä ja onko tätä tarkoitettu edes syötäväksi?. Pienen ajatustyön jälkeen tyty tajusi, että ahaa! kun sen nostaa pystyyn tassujen väliin, siitä saa makoisasti hampailla kiinni. Kyllä sitten kelpasi.
Olen tässä miettinyt, että mahtaisinko saada sovitettua työn ja hevosten väliin sellaisen ajan, että voisin aloittaa Lyylin kanssa agility -koulun? Hmmm... joo.. nyt kynsien leikkuu, sitten turkin harjaus ja sitten ulos. Sen jälkeen alan tutkimaan, onko lähiaikoina alkamassa mitään meille sopivaa. Mammanmussukkalussukka on kyllä niin suloinen, tuossa se makoilee sylissäni ja pohtii maailmanmenoa. Oikea hyväksikäyttäjä <3
nyt tositoimiin! Heippa!

Supersuunnistaja Lyyti!

Onpas tullut ratsasteltua tässä viime päivinä. Almaa olen nyt käynyt jo kaksi kertaa ratsastamassa ja ystäväni Ainon kanssa olimme torstaina maastoilemassa (ja eksyimmekin aikalailla lahjakkaasti). Päivittäin viettänyt hevosen selässä nyt miltein parisen tuntia. Ja mukavaa on ollut.

Alma on ollut ihan hauska tuttavuus. Reipas ja motivoitunut 17 -vuotias tamma. Ei mikään liikeihme, mutta miellyttävä ratsastaa. Parisen vuotta tyttö on viettänyt mammalomaa, joten kunto on huono ja lihakset vielä hukassa. Hyvin hän kuitenkin toimii ja on innokas tekemään asioita. Käynti oli jotenkin vaikeahkoa ratsastaa (minulle), mutta ravi ja laukka olivat kivat. Mukavat askeleet istua, toimii omalla moottorilla, mutta on hyvin ratsastettavissa. Innostuu aika tehokkaasti laukassa. Toisella kerralla, eli eilen kun olin ratsastamassa Almalla niin tuntui, että sain paremmin ratsastettua käyntiäkin. Ekalla kerralla kaveri tepasteli pää pilvissä koko ajan tai makasi käsieni varassa. Tietysti, kun Alman kunto on ihan nolla niin eihän häneltä voi vaatia, että kantaisi itseään koko aikaa, mutta eipä sitä nyt ratsastajan käsienkään varassa saa olla. Nyt käyntityöskentely sujui paremmin ja oli suorastaan miellyttävää. Seuraavaa kertaa odotellessa. 

Hih, olimme tosissaan ystäväni Ainon kanssa hieman maastoilemassa. Aino on minua muutaman vuoden vanhempi ja on vastuussa ratsastukseni ensimmäisistä vuosista. Silloin 14-15 vuotta sitten aloitin ratsastuksen Ainon silloisella hoitohevosella, arabiruuna Eetulla. Ja hän on todistanut ensimmäiset raviaskeleeni putoamisineen. Yhteyttä pidämme nykyäänkin, tapaamme koiriemme kanssa sekä käymme silloin tällöin talleilemassa yhdessä. Aino käy nykyään mm tuttavansa Sarin suomenhevosia ratsastelemassa, ja Sari on ystävällisesti lainannut minulle hevostaan meidän maastoreissuillemme. 

Tällä kertaa lähdimme Lyytin ja Semmin (uljas ratsuni) kanssa tarpomaan ja Sari antoi pihassa ohjeita reitille, jonka piti kiertää joku lenkki metsässä ja palata takaisin tallille. Noh, eipä mennyt suunnistaminen ihan nappiin. Löysimme punaisen mökin pihatonttuineen (hui olkoon, yksi tonttu roikkui hirsipuussa vajan katonreunusssa), josta Sari oli maininnut ja jatkoimme siitä eteenpäin ja oletimme, että oikealla polulla ollaan. 

Tunnin metsässä ratsastelun jälkeen Aino totesi, että hänellä ei kyllä ole hajuakaan missä olemme. Päätimme yhteistuumin antaa Lyytin johdattaa meidät kotia. Luotimme varmajalkaisen suomenhevosen erehtymättömään vaistoon. Kyllä suomipolle aina kotia osaa! Niin.. kaikkea sitä luulla voi. Lyyti paineli Aino selässään päättäväisin askelin oikealle ja vasemmalle ja suoraan, seuraten traktorinrenkaiden jälkiä aina vain eteenpäin... Kunnes ne loppuivat. Eikä edessä ollut mitään muuta kuin metsän puita koskemattoman lumen ympäröiminä. Voi Lyyti minkäs teit! Ei muutakuin täyskäännös ja samoja jälkiä takaisin. Löysimme hetken haahuilun jälkeen saman tien, jota pitkin olimme laukanneet ja jossakin kohtaa kun Lyyti oli alkanut hidastaa olimme päätelleet, että josko tästä kuuluu poiketa metsään, kun polle hidastaa. Ja juuri siinä kohtaa olimme ilmeisesti menneet harhaan. Jatkoimme samaa tietä takaisin päin ja löysimme tutuille maisemille. Parisen tuntia siinä sitten vierähti. Sari naureskeli kotipihaan päästyämme, että löysitte sentään takaisin.. heh heh.. Seuraavaksi Semmi saa päättää mihin suuntaan mennään! Pienestä eksymisestä huolimatta, oli erittäin mukava reissu. Ilma oli kaunis ja aurinko lämmitti suloisesti matkalaisia. Hevoset nauttivat pärskien pitkistä ravi ja laukkapätkistä ja ratsastajat saivat vaihdella kuulumisiaan maisemien vaihtuessa. Tässä pari kuvaa matkan varrelta. Eivät ihmeellisiä, koska ovat puhelimella otettuja, hevosen selästä, mutta muistoja kuitenkin.

Semmin tulppaanikorvat ja Lyyti suunnistaa edellä.

Hmmm... mihinkäs suuntaas tästä jatketaan?

Semmi -herra nauttii auringonpaisteesta.

Lyyti ja Semmi.

Tälläistä tällä kertaa. Tänään olisi tarkoitus mennä kurkkaamaan G-tätiä ja josko hänenkin kanssaan vaikka maastoon lähtisi. On sen verran hieno ilma taas. 

Lyylin kanssa harjoittelimme aamulla pientä kotitekoista agilityä. Ylitystä, alitusta ja tuolin päälle hyppyä. Tässä pieni kuvatodiste siitäkin touhusta :)

Takana näkyvät parit pahviesteet, joita ylitettiin huuurrrjassa vauhdissa! Nyt tyty nukkuu kuin tukki eteisessä. Hänestä tulee maailman hienoin kotiagilitykoira! 

Odotusta!

Hei kaikille!

Olipas mukava aamusti olla koiran kanssa aamupisuilla, kun lämpömittari ei kiljunut yli 20 miinusastetta ja linnut lauleskelivat (vai naureskelivat). Muutenkin ollut mukava alkuloma, kun voinut ulkoilla ja touhuta koiran kanssa pihalla. Hyvin pitkälti viimeiset pari viikkoa menneet sisätiloissa kitkutellen.

G-täti yllätti sunnuntaina. Ah ihanuus! 24 vuotias kokosi laukkansa ja suoritti laukanvaihdot tosta vain! Wau! Kristiina (tallinomistaja) oli oman hevosensa kanssa taluttaen mukana ja hänkin jäi suu auki katselemaan ja kehui alkuhämmennyksestä päästyään, ettei ole hetkeen nähnyt tammaa noin hienona! Nii'in, äiskän oma pikku Matador. Tuli kyllä taas niin hyvä mieli, eikä tamma eilenkään huono ollut. 1,5h ratsasteltiin kentällä ja alku- ja loppukäynnit tiellä köpsötellen. Täti oli rauhallinen ja rento, kovin tyytyväinen. On se ollut onni saada se Noora-tyttö ratsastamaan tädillä. Tekee vanhalle päälle hyvää, kun siellä selässä istuu joku muukin kuin minä ja itselleni tekee hyvää saada hieman vapaata. Maistuu ratsastuskin paremmalta, kun tietää ettei ole ns "pakko". Kaikinpuolin mahtava tilanne.

Kävimpä tuossa eilen sitten Riikan luona. Hän on siis se, jolta sitten sen kultaisennoutajan syksymmällä saan. Tai siis ostan. Uuuuuu, en todellakaan jaksaisi odottaa puolta vuotta vielä! Windy (tulevien pentujen emä) oli maailman suloisin. Hyvä kun ovesta pääsin sisälle niin kaveri makasi selällään vaatien rapsutuksia. Maailman suloisin ja sosiaalisin nappisilmä. Meille mahtuu hyvin yksi tuollainen Lyylin kaveriksi. Sekin niin ihmisrakas, että lähtisi kenen tahansa mukaan taakseen katsomatta. Mukavempi se silti noin päin.. Edellinen kun pelkäsi kaikkia ja kaikkea ihan henkensä puolesta.

Riikka lupasi ilmoittaa heti kun tapahtuu jotain. Juoksut Windyllä pitäisi olla huhti-toukokuun vaihteessa ja siitä sitten noin pari kuukautta eteenpäin ja pentue olisi maailmassa ja siitä vielä pari kuukautta ja pennut olisivat luovutusikäisiä. Toivottavasti aika menee nopeasti. Kyllä se menee, eikö?

Leija-neiti palasi sitten omistajansa silmien alle. Hyvähyvä. Maneesitallille meni sitten Leijan tilalle Alma. Olisi ilmeisesti tarkoitus, että voisin alkaa Almalla ratsastelemaan aina kun aika antaa myöden. Huomenna olisi tarkoitus mennä kokeilemaan ensimmäistä kertaa tuota tammaa. Toivon syvästi, että tulisimme juttuun ja voisin käydä sen kanssa sitten vaikka jossain valmennuksissa. Noh, antaa ajan näyttää.

Nyt on pakko lopettaa. Tuli taas tälläinen nopea luritus vähän kaikesta asiasta. Lyyli kainaloon ja vanhempien luo katsomaan kummipoikaa. 

Loma!

Hei, arvaattekos mitä? Kyllä, tänään alkoi kauan odotettu loma. Voi juku, aamu meni sitten kuin tulisilla hiilillä aina kello 12:50 asti jolloin tämä neiti starttasi töistä ja lupasi olla ajattelematta työasioita 1,5 viikkoon. Toivottavasti näin sitten on.

Suurempia lomasuunnitelmia ei ole. Odotetuinta taitaa olla huominen laskittelureissu! Maanantaina sitten tapaamaan Riikkaa, jolta sitten toivottavasti saan sen kultaisennoutajanpennun josta olen jo piiiiitkään haaveillut. Torstaina parturiin, mmmmm wau! Lopun aikaa heiluttelen varpaita maton reunalla ja teen mitä huvittaa... jos huvittaa.

Tällä kertaa ajattelin nyt nopeasti poiketa tässä osoitteessa ja kertoa, että vanha tamma on ja kukkuu hyvissä voimissaan, kuten ennenkin. Hänen jälkikasvunsa Leija, jota tosissaan kävin muutamia kertoja ratsastelemassa hyvinkin mielenkiintoisissa ja vaihtelevissa tunnelmissa lähtee ilmeisesti nykyisestä olinpaikastaan takaisin "kotiin", eli siis omistajansa luo kotitallille, kotipihaan. Niin, kävin tosissaan juttelemassa Leijan omistajan kanssa ja kerroin mitkä asiat minusta eivät ole kohdillaan. Ei Leija pelkästään niiden takia kotiin lähde, lisäksi ilmeisesti nykyisellä tallilla eivät kaikki asiat suju ihan niin kuin pitäisi ja omistaja haluaa tamman kotiin. Fiksua mielestäni. Minä lopetan tamman liikuttamisen tähän päivään. Katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu, mahdollisesti saan alkaa ratsastaa jotain muuta hevosta tai sitten, mikä olisi ehkä viisainta alan käymään tunneilla. Katsellaan.

Lyyli on ja touhustaa. Ollaan pidetty hauskaa ja "opeteltu" pujottelemaan. Täytin 3 1,5 litran limsapulloa vedellä ja niitä sitten ollaan pujoteltu ja ylitelty. Eipä siitä sen kummemmin mitään taideta oppia, mutta Lyyli tykkää. Nyt voisin kokeilla lisätä niitä kuvia, kun kerran lupasin että niitäkin tulee.

                                            Lyyli 2 kk ikäisenä.

Lyyli 3,5 kk ikäisenä. Tyty näyttää aina siltä kuin olisi juuri herännyt.

Ja tuossa nuo tämän kevään ensimmäiset pajunkissat. Tykkään!

Minäpä lopettelen näihin tunnelmiin ja käyn vielä Lyylin kanssa iltapisuilla. Tulipas kokeiltua tuo kuvien lisäilykin. Katsellaan kuuluillaan piakkoin lisää. Unia.

Vapaapäivä klo 07:00->

Ja näin alkaa kauan odotettu vapaapäivä. Heräsin klo 07:00 koiran kanssa ruokailemaan ja ulos. Phöh, yritin tunnin sen jälkeen väkisin hakea vielä unta, mutta turhaan. Ja minäkun eilen ajattelin, että tänään nukun tooooodella pitkään. Mmmm'm, kaikkea sitä kuvitella voi.

Viikko vierähtänyt töitä tehdessä. Pakkanen esittää taas purevaa puoltansa ja G-täti jäänyt vähemmälle liikunnalle. Kävelytystä maasta käsin ollut paljon. Ei siellä selässä tarkene taaskaan. Jos tänään sitten kehtaisi kiivetä selkään ja pyörähtää kentällä pitkästä aikaa. Kivaa!

Lyyli-neiti on ollut sitten pieni piru. Hän päätti tuossa toissapäivänä, että jos äiskä kokeiltas tässä iltasella sellasta leikkiä, etten mää tuu metrii lähemmäs sua? Joo, olipas hauska leikki... ja kenen mielestä? Voi luojani, että teki mieli tehdä suuria taikoja, kun 25 asteen pakkasessa, hetki sitten suihkusta tulleena, vaaleanpunaiset yöhousut sekä pinkit reinot jalassa, (onneksi) pitkä toppatakki päällä karaat koiran kanssa kilpaa pitkin pihaa tajuten, ettei sillä ole aikomustakaan antaa itseään kiinni. Selvennettäkööt nyt vielä, että en minä sitä kuitenkaan jahdannut, koska niinhän ei saa tehdä. Kaikkea muuta kyllä yritin. Aaargh... Hermostuttiko? No ehkä hieman.
Kun siinä sitten hyväntovin olin pinkonut pitkin pihamaata sain jotenkin kaapattua neitokaisen syliini enkä sitten hetkeen ole niin tomerin askelin painellut sisälle. Voitte kuvitella, että oli hieman kylmä eikä pahemmin naurattanut! Lyyli taisi hykerrellä karvoihinsa, kun äiskän kasvot hohtivat punaisina ja jalat olivat kylmästä lähes siniset ja päässä oli hiuksista muodostuneita jääpuikkoja. Heh heh? Noh, kyllähän tuo nyt näin jälkeenpäin hieman huvittaa.
Kunhan ei toistu. Kyllä se muutaman kerran on sisälle tultaessa hieman kyseenalaistanut, että onko pakko, mutta on kuitenkin tullut.

Kovien pakkastan takia olen parina päivänä iltavuoroon mennessäni kävellyt töihin. Molemmilla kerroilla otin kameran mukaani ja varasin sen verran enemmän aikaa, että pystyisin napsimaan muutamia kuvia. Lauantaina valitsin pidemmän reitin ja olin hyvin pettynyt, kun olin ajatellut, että reitillä sijaitsevilta kahdelta sillalta olisi saanut kivoja kuvia, mutta ympärillä oleva maisema oli niin rumaa, etten siitä ikuistuksia ottanut. Tehtaita, sähköpylväitä, rumia siltoja... ei kiitos. Tämän kaiken korvasi kuitenkin myöhemmin reitin varrelta löytämäni pajunkissat. Oi, kevät! Toki niistä sitten piti saada kuva. Niin sitä rämmittiin polvia myöten lumessa pusikoiden seassa ja sain kuin sainkin muutaman kuvan. Koneelle asti en ole niitä vielä saanut, mutta heti kun ne sinne saan, pamautan tänne muutaman.
Hyvä fiilistely jatkui, kun kävelin vanhan asuinalueeni läpi. Lapsuuden ihanat muistot tulvivat mieleen kirkkaina ja kaipaus takaisin vanhaan rivitaloasuntoomme palasi. Muistan hyvin, kuinka lapsena mielestä kaikki oli niin suurta. Oli suuri leikkikenttä ja parkkipaikka, leveät tiet ja mahtavat pihat. Tilaa juosta ja temmeltää mielinmäärin. Nyt kun katselin samaa pihaa ja leikkikenttää, joka oli lähes muuttumaton, huomasin, että ei se ehkä ollutkaan niin suuri. Tuntui kai se silloin, noin 20 vuotta sitten suurelta, kun itsellä oli pituutta miltei metri vähemmän! Huomasin, että entisen asuntomme pihalla oli vielä se sama vanha punavalkoinen, mustakattoinen leikkimökki, joka oli nähnyt niin monet leikkini ja touhuni. Nostalgiaa.. kertakaikkisesti. Jatkoin muistelurikasta matkaani samoja teitä pitkin, joita tuli lapsena juostua hyvin monet kerrat. Karu arki palasi takaisin, kun näin työpaikan kohoavan edessäni. Ajatukseni olivat kuitenkin täynnä lämpimiä ja kauniita lapsenmuistoja, jotka sisälsivät niin paljon leikkiä ja touhua, itkua ja naurua, kavereita, huoletonta elämää. Näiden muistojen kanssa jaksoin jotenkin puskea läpi työillan. Toivottavasti joskus voin taata omalle lapselleni yhtä onnellisen ja turvallisen lapsuuden, kuin mitä itse sain kokea.

Pian alkavan talvilomani aikana, on pakko mennä käymään siellä uudestaan. Kävelemässä ja kuvailemassa. Oli se sen verran hienoa. Nyt arkipuuhiin ja ruokaa tekemään. Ensi kerralla lupaan laittaa sitten kuvia.

Mietintää.

Hrrrr.... pakkasmittarista roikkuu jääpuikot ja poskipäitä kirpistelee. Kyllä osaa taas olla kylmä! Ulkona oleminen on näillä keleillä lähes laitonta.

Tässä näin eilisen Leijalla ratsastamisen jälkeen laittoi taas mietityttämään, että mikä tässä nyt olisi järkevintä. Hevonen ei yhä edelleenkään tunnu "omalta". Tuo taitaa nyt kyllä olla erittäin väärä sana, mutta jos nyt ilmaisisi asian näin, että jos olisin Leijaa ostamassa, en olisi päässyt karsinaa pidemmälle, kun olisin jo huomannut, etten haluaisi ostaa sitä. Hyvin vähän olen sitä kyllä ratsastanut, emmekä vielä siis ole löytäneet yhteistä nuottia, mutta kyllä sen tietää mistä hevosesta tykkää ja mistä ei. Jotkut hevoset vain tuntuvat heti siltä, että tämä on minun juttuni.
Sellaista tunnetta ei nyt vielä ole päässyt tulemaan ja veikkaisin aika vahvasti, ettei sellaista ole ihan lähiaikoina tulossakaan. Mietin vain, että pitääkö minun välttämättä opetalla tykkäämään hevosesta. Ei välttämättä. Tällä hetkellä en hyödy hevosesta mitään. En opi sen kanssa mitään, enkä nyt tiedä nautinko niin kovasti näistä ratsastuskerroista. Hyvin usein on niin, että ratsastuksen jälkeen on lattea tunne, että joo, tulipas liikuteltua. Kerran olin tyytyväinen työskentelyymme, oikeasti.
Tietysti, haluaisin olla avuksi ja liikutella Leijaa sillöin tällöin, mutta kun hevonen ei ole ratsastettavuudeltaan sellainen, josta minä pidän. Kovin on sekavia tuntemuksia asiasta. Tietysti Leijan ratsastettavuuteen vaikuttaa paljolti se, että hevonen on jostain kipeä. Eikä kipeänä tietenkään voi antaa itsestään kaikkea, mutta jotenkin on vain sellainen olo, että vaikka neiti siitä tervehtyisi, niin ei se siltikään olisi minua miellyttävä. Jo ihan käytöstapojen takia. Kuulemma ryöstänyt taluttaessa tallinomistajalta useasti nyt ja siksi neitiä on kuljetettava ketju suussa. Kamalaa, sanon minä. Viime viikollahan se vetäisi minut polvilleen jäiseen maahan ja lähti oripoikien luo höristen. Kipeää teki keräillä itseään sieltä jään keskeltä ja ontua hevosen perässä pitkin tallipihaa.
Ja onhan sekin törkeää, että ensin kuuntelen mitä klinikalla sanotaan ja sitten päätän, että en ehkä enää halua käydä. Vai kävisinkö vain niitä näitä ratsastelemassa ja unohtaisin ajatukset valmennuksista ja mahdollisuudesta itse oppia jotain? Miten tästäkin asiasta voin tehdä tällaista tähtitiedettä? Noh, onhan minulla aikaa miettiä asiaa. Ei ole tarvis vielä päättää mitään.

G-tätin kanssa olin .. hetkonen.. torstaina kentällä. Oli kyllä niin mukavaa taas, vieläkin hymyilyttää. Muille ehkä jokapäiväinen asia, mutta meille ei.. Pystyin laukkaamaan G-tädin kanssa pitkin ohjin ja hän pärski ja venytteli kaulaansa. Niin rentona ja rauhallisena ei ole tamma ollut kentällä (tai muuallakaan) hetkeen. Tunnin pompottelimme ja sitten jälleen tyytyväisenä talliin. Waaaauuu!

Lyyli jatkaa kasvamista. Aika tasaista ollut nyt, ei mitään huikeita esityksiä tai kommelluksia. Opettelua päivittäin ja eilen käytiin tallilla taas nauttimassa ah-niin-ihanaa-ja-maukasta hevosen lantaa..mmmm, nammm!!  Melassiakin taisi tyttö nauttia siinä sivussa. Sitten kotiin ja "iskää" pussailemaan ;)

Huihui, mahtaisinko uskaltaa oikein hyvin toppautuneena kävelylle G-tädin kanssa. Jospa yrittäisin..
Päivänjatkoja!

Huomionhakuisuutta.

Heh, kyllä nuo pienet karvapallot on vaan piruja välillä.
Meidän Lyylihän on mielettömän seurallinen. Jos hän saisi päättää, hänelle pidettäisiin seuraa koko ajan. Leikittäisiin, rapsuteltaisiin, ulkoiltaisiin, syötäisiin jne. Noh, ymmärrettävistä syistä näin ei nyt ihan voida menetellä, joten vähempään huomioon on tyydyttävä. Joopajoo, omistaja rakas, niinhän sinä luulet. Pieni tyty on selvästi alkanut kakkimaan sisälle mielenosoituksellisesti. Heti ulkoilun perään se hakee olohuoneen peilin edestä paikan ja punnertaa siihen pötköt. Ei nyt ihan joka kerta, kyllä se nyt uloskin osaa asioida, mutta tarpeeksi usein kuitenkin. Saimme vanhemmalta koiranomistajalta neuvon, että huomionhakuisuutta hyväksi käyttäen, jättäkää Lyyli sontimisen jälkeen huomiotta.

Noh, pääsimme eilen kaksi kertaa kokeilemaan tätä. Ja kyllä taisi pikkuhaukun mielessä surista. Jonkinverran loukkaantunut ja hämillään hän tietenkin oli. Ja illalla aivan väsynyt. Pienet aivot tehneet hurjasti töitä, kun on joutunut miettimään, että miksei minua huomioida. Jos tämä keino tähän toimii, niin taatusti toimii nopeasti. Muutenkin on hyvä, että Lyyli oppisi viihdyttämään itseään, eikä heti pompi esim sohvaa vasten, kun siihen päätät istahtaa. Miehen kanssa elokuvien katsominen on aika tuskaa, kun koira vinkuu huomiota, hyppii sohvaa vasten ja käy sitten viimein ehkä kakkimassa olohuoneen nurkkaan. Argh. Noh, odotellaan mitä tapahtuu. Tänään hän oli niin reipas ja teki asiansa ulos. Hieno, taitava Lyyli!

G-tätin kanssa touhustimme eilen maastossa. Tamma oli aavistuksen verran reipas maanantain vapaan jälkeen, mutta olin erittäin tyytyväinen taas työskentelyymme. Olimme yhteensä 1,5h reissussa ja koko ajan (alku-ja loppukäyntejä lukuunottamatta) teimme jotain kouluratsastusta muistuttavaa. Väistöjä, siirtymisiä, temponmuutoksia, taivutuksia, peruutuksia, ravia, laukkaa jne. Tamma oikein hikosi! Eikä sitä ole hetkeen tapahtunut (juu, punastun vienosti häpeästä. Taitanut ratsastaja olla aika laiskana). Tallissa loimia päälle ja linimenttiä lihaksiin ja jalkoihin. Aivan kihisin onnesta, kun taas sujui niin hyvin. Pienet on ilot! ehkä.

Lyylistä nyt vielä sen verran, että hän on ehkä maailman suloisin jalkapallonsa kanssa. Ostin edelliselle haukulle pienen jalkapallon, jossa on sellainen naru. Sitä on helppo heittää ja koiran helppo kantaa. Heittelin sitä Lyylille eilen tuossa pihalla ja hän reippaasti haki sen minulle takaisin. Oli hellyyttävän näköistä, kun pieni koira kantaa miltei itseään suurempaa palloa terhakkaana ja erittäin päättäväisenä. Joka kerta hän sen takaisin toi ja siitä ansaitsi sitten pienen makkaran palasen. Aijaijai, kyllä kai sen takia sitten kannattikin tuoda se pallo aina takaisin ;)

Nyt kynsien kimppuun! Hyvää päivän jatkoa.

G-täti yllättää!

Leija-neiti oli hierojan käsittelyssä sunnuntaina, maanantai oli vapaa ja eilen olin sitten kävelemässä ja oli ehkä maailman turhin ratsastusreissu ikinä. Katselimme 30 minuuttia hyvinkin kyllästyneinä maneesin seiniä. Leija tuntui etenkin edestä hieman tönköltä, oli haluton ja sitä olin kyllä minäkin. Puolen tunnin ihmettelyn jälkeen päätin lopettaa, koska työnteko ei sujunut eikä maistunut. Leijan pitäisi puolen kuun vaiheilla päästä klinikalle. Ihan parasta, jos sieltä saisi sitten tietää, mistä kaikki ongelmat johtuvat. Lauantaina sitten uudestaan katsomaan miltä neiti tuntuu.

G-täti on yllättänyt minut nyt kolme peräkkäistä kertaa. Kahdella ekalla kerralla kuvittelin jo pienen kauhun värittämänä, että nyt se tamma on hoksannut vanhuuden idean (=rauhoittumisen), mutta helpotuksekseni tajusin eilisellä maastoreissulla, että kyllä sitä virtaa vielä piisaa, ei hätää. Lauantaina liinasin kentällä ja yleensä tamma posottaa laukassa häntä tötteröllä ja niin vinossa, että näen vähintään vasemmassa laukassa tamman selän kokonaan. Nyt G  oli kuin rauhallisuuden perikuva. Niin tasaisesti ja rauhassa laukkasi molempiin suuntiin. Jaksoi vielä rauhassa ravata laukan jälkeen. WAU! Olin taas niin ylpeä ja onnellinen G-tädistä. Noora liikuttelikin sitten sunnuntaina ja hyvin oli mennyt. Kentällä taisivat mennä, taivuttelua ja pikku näperrystä.

Maanantaina olin Katin ja Reiskan seurassa kentällä. Reiska (niin, Reiska on G-tädin uusi tarhakaveri. Kimo herra, oikea unelmahevonen. Kaunis kuin mikä, eivätkä liikkeetkään ole pahimmasta päästä. Reiska on ilo silmälle ja huumorintajuakin herralta löytyy) liiteli pitkin kenttää kevein, pitkin askelin, kun taas G-täti tepasteli terhakkaana vähemmän pitkin askelin kaula ei ehkä niin kaarella kuin voisi olla. Mutta, kaula kaarella tai ei, G-täti oli jälleen rauhallinen. Pienet on ilot ehkä minunkin elämässäni, mutta on se hienoa, kun voi kierros toisensa jälkeen laukata rauhassa, kun normaalisti meno on kuin villissä lännessä. Muutenkin tamma oli pitkästä aikaa pehmeämpi ja rennompi. Kentällä olimme vain noin 40 minuuttia, mutta päätimme poistua sieltä vielä, kun kaikki olivat tyytyväisiä. Tiedän, että jos olisin alkanut tammaa siinä vielä vääntämään ja kääntämään, niin se olisi päätynyt kuitenkin hermostumiseen ja hyvän mielen hukkaamiseen. Jälleen palasin talliin onnellisena hevosen omistajana.

Eilen olin sitten maastossa pitkästä aikaa. Oikein metsässä siis. Lähellä tallia, 10 min kävelymatkan päässä menee sellainen mukava tie, metsässä oikein, jossa ravuritkin juoksentelevat. Metsätie on leveä ja yleensä hyväpohjainen, jossa on turvallista päästellä. Tällä kertaa olimme onnekkaita ja saimme vallata amppiksen kahden, eivätkä ravurit olleet sekoittamassa meitä. Tamma oli aivan innoissaan. Ravailin ja laukkailin jonkin verran, eikä mennyt kauaa kun tamma jo hikosi. Pientä innostushikeä taisi olla, koska liikunta ei todellakaan ollut rankkaa. Kaikesta innostuksesta huolimatta tamma oli yllättävän rauhallinen. Ei ollut sellaista ylimääräistä kohkaamista ja touhuamista, kuin yleensä. Tamma antoi hyvin laukat ja ravit alas ja rauhoittui kävelemään nopeasti. Yleensä metsässä emme siis kävele, vaan menemme jotain ihmeellistä tiputanssia, joka on jotain käynnin ja ravin välistä. Sitten kotia kohti pienen kiertotien kautta. Siellä vielä jonkin verran taivuttelua, asettelua ja väistöjä. Loppukäyntien ajaksi tulin alas selästä ja talutin G-tädin takaisin talliin. Jälleen olin onnellinen hevosen omistaja.

Noora lupasi hoitaa tammaa keskiviikkona ja torstaina, jolloin olen itse iltavuorossa. Saan aamupäivät viettää Lyyli -haukun kanssa rauhassa. Tänään olimme tuossa hetki sitten 15min "lenkillä" ja Lyyli osasi hienosti kulkea hihnassa. Ei istuskellut kertaakaan, kuten aikaisemmin. Osasimme myös mennä kahden ihmisen ohi niin, ettei Lyyli rykinyt kertaakaan heitä päin vaan seurasi vierelläni heidän ohi. Voi kun olin ylpeä! Nyt leikkaamme kynnet ja sitten lähdemme taas ulos.

Päivän jatkoja!

Missä ihmeessä on vika?

Jo nyt on kumma. Olin eilen Leijalla ratsastamassa ja jälleen se tuntui hyvinkin erikoiselta. Ei suostunut taipumaan vasemmalle, etenkään ravissa. Ei taipunut edes kaulasta. Rungosta en saakkaan sitä taivutettua, enkä tiedä saako ketään muukaan. Oikeassa kierroksessa olin aivan varma, että Leija aristeli oikeaa etujalkaa. Vaihtaessani suuntaa vasempaan, en sitten enää tiennytkään missä vika oli. Leija oli hierottavana kaksi viikkoa sitten, jolloin hieroja sanoi hevosen olevan takaa aivan jumissa. Niin, nytkin tilanne oli kutakuinkin samanlainen kuin ennen ensimmäistä hierontaa. Takajalat eivät nousseet, vaan nostattivat kamalan pölypilven maneesissa. Onneksi maneesiin tuli Elina (juuri se ketä Leijaa hieroi), joka ihmetteli kanssani hevosta ja sanoi, että kun katsoo takaapäin, Leijan takapuoli oli aivan toispuoleinen. Liike oli epäsymmetrinen, kuten tuntui olevan koko hevonenkin.

Oivoi, olisi nyt ensiarvoista saada selvitettyä, mistä Leija on kipeä. Siitä kun ei ota selvää. Yhtenä kertana tuntuu, että se arkoo etujalkoja, toisena päivänä on takajalat solmussa, seuraavaksi lavat ovat vinossa.. ei ei ei... Mistäköhän se kipu on alunperin peräisin? Hevonen kun ei ole minun ja olen vain liikutusapuna en oikein tiedä, että miten tässä nyt suhtautuisi. Tytölle, joka Leijaa normaalisti ratsastaa olen aina(no siis lähes aina, joskus täytyy hieman suodattaa) kyllä sanonut mielipiteitäni ja ajatuksiani, mutta kun tuntuu, etteivät ne mene ihan perille asti. Ihme jossittelua ja kääntämistä ja vääntämistä koko asia. Olisin ehkä maailman eniten innoissani, jos Leija pääsisi Pursiaisen käsittelyyn. Noh, katsotaan nyt. Pursiaiselle meno taitaa olla niin kallista, että se joka Leijan hoitojen maksuista vastaa, ei taida olla yhtä innostunut kuin minä. Huomenna Elina hieroo Leijan taas ja mietitään sitten miten jatketaan.

Taidan lopettaa nyt tähän. Kirjoitus tuntuu sammuvan ja alkaa olemaan uni. Jatketaan tästä myöhemmin. Hyvää yötä.

G-täti sai ratsastajan.

Jee!
Onpas parasta, sain G-tädille mukavan, luotettavan, nuoren, motivoituneen ratsastajan, joka ei kavahda tätin ikää. Noora pärjää hienosti G-tädin kanssa ja tykkää kun saa ratsastaa. Oma poni on jäänyt pieneksi, joten on hänellekin mukava päästä välillä ratsastamaan. Noora on kaikkea sitä mitä haluankin. Ei tarvitse pelätä, että tavarat lähtevät kummallisesti itsekseen kävelemään tai hevonen ontuu hänen jälkeensä. Tunnollinen ja rehti tyttö, joka hoitaa asiat juuri niin kuin pitääkin. Nyt ei itselläni ole enää niin huonoa omaatuntoa, kun olen sitä G-tädin varsaa alkanut ratsastelemaan.

Niin, varsa, eli Leija.. siitä puheenollen. Olin nyt lauantaina ratsastelemassa, ilman satulaa maneesissa. Oli ensimmäinen kerta Leijan kanssa, kun olin oikeasti aikalailla tyytyväinen ratsasteluumme. Paljon taivuttelua, temponmuutoksia, siirtymisiä. Mielestäni Leija pysyi rentona, vaikka vaadeinkin aika-ajoin siltä tarkempaa ja täsmällisempää suoritusta. Ei mitään panikointia vaan rauhallista keskustelua, jos ei heti asiat sujuneet. Vasen suunta takkusi edelleenkin, mutta oli paljon parempi kuin aikaisemmilla kerroilla. Hienoa, katsotaan mitä seuraavaksi saadaan aikaan.
Piti nyt tänään mennä hikoilemaan Leijalla, mutta kipeäksi kun tulin niin en sitten mennyt. Seuraavaksi sitten perjantaina. Tänään ajattelin mennä katsomaan maneesille Siltakorven Sannan valmennusta. Kristiina (tallinomistaja) menee ystävänsä ponilla hyppäämään ja ajattelin mennä kuvailemaan pitkästä aikaa. Tosin, maneesi on niin pieni ja ilma huurustuu niin nopeasti siellä, että tuskin siellä mitään kuvia saa.

Mies kävi Helsingissä kyläilemässä siskonsa luona viikonloppuna ja toi sieltä Lyylille (pikkuhaukku) uuden toppatakin ja uuden kaulapannan (minä surkea, kun menin ja hukkasin edellisen). On sitten niin hienoa, että <3 Kaulapanta on mustaa nahkaa, ja siinä on kahdessä rivissä "timantteja". Hiukan on sit hei hieno ;) Ja toppapuku on ruskea, sellaista kiiltävää kangasta. Lyyli ei vain oikein pidä noista puvuista. Liikkuu pyrähdyksittäin tai makoilee paikoillaan. Noh, oppia ikä kaikki. Nyt niin lämmintä toistaiseksi ollut, että ei sitä ehkä tarvita juuri nyt.
Ollaan koitettu opetella Lyylin kanssa miten käydään hihnalenkeillä. Alkaa jo jotenkuten sujumaan. Hän ei vaan pidä ajatuksesta, että ei pääse kaikkia ihmisiä tapaamaan. Lyyli rakastaa niin suurella sydämellä kaikkia ja kaikkea, eikä voi ymmärtää, miksi hän ei saa tutustua jokaiseen vastaantulijaan. Höh, epäreilu maailma.

Jaahas, nyt kello alkaa olemaan sen verran, että pakko vaihtaa vaatteet ja lähteä katselemaan muiden hikoilua. Yritän tässä nyt ryhdistäyty ja kirjoittaa hieman useammin. Kuulemisiin!

Ihmeiden aika ei ole ohi.

Hyvää iltaa.. täällä taas näppäimistön ja tuolin välissä. Terveisiä G-tädiltä, käytiimpäs tänään oikein pellolla kahlaamassa paksuissa kinoksissa. Ikävä kyllä siellä ei ratsastajaparka kyennyt olemaan kuin puolisen tuntia, kun oli päästä varpaisiin niin jäässä että... hui!

Eipä todellakaan ole ihmeiden aika ohi. Kun tuossa nyt tuli reilu viikko sitten purettua noita tunteita oikein huolella ja olan takaa, niin tämän hirviöratsastusnäytöksen jälkeen kyseisen tamman omistaja pyysi, että jospa alkaisin hevosta liikuttelemaan parisen kertaa viikossa. En siis ehkä ollutkaan niin raju ja ruma siellä selässä, kuin mitä pelkäsin.

Olen nyt kaksi kertaa ollut ratsastelemassa tammalla, ja pikku hiljaa yritetty tutustua toisiimme ja tapoihimme. Hevonen selvästi ihmettelee, kun ei ole tuttu ihminen selässä, mutta eipä nuo kaksi kertaa ole olleet lainkaan niin huonoja kuin olisi voinut olla. Paljon on vain sellaista, jota en saa tamman kanssa tehtyä. Tosin, sitten kun jälkeen päin ihmettelen ääneen näitä asioita, joita en osaa, niin saan kuulla, että niihin on ihan "omat niksinsä". Ihminen ketä tammaa tavallisesti ratsastaa, on opettanut "omien niksiensä" avulla ihan perusjuttuja kuten peruutus sekä laukannosto. Perusavut kiitos! mutta ei.. Noh, nyt en jatka tästä aiheesta tällä kertaa enempää, koska tämä saa vain vereni kiehumaan. 

Sen verran on vielä pakko sanoa, että olin hyvin positiivisesti yllättynyt, että minua pyydettiin liikutusavuksi. Mukava päästä ratsastamaan muillakin kuin omalla.

Pikku haukku kotona jatkaa kasvamistaan. Ollaan opeteltu nyt istu ja maahan -käskyt. Hienosti hän ne ymmärtää, mutta toteuttaa käskyt sitten kun hänelle sopii. Välillä kyllä oikein hyvittaa kun pieni maitopurkin kokoinen koira yrittää olla niin maailman suurinta koiraa että! Suloinen otus. Rakastan.

Tiedättekös, nyt on ehkä pakko haudata ajatus siitä, että käytän eläimistä nimen alkukirjainta. Alkaa olemaan noita eläinystäviä sen verran tuossa ympärillä, joten koittakaa pysyä perillä kun alan nyt ihan nimillä puhuttelemaan. (tai eiköhän tuo nimenomaan selvennä näitä kertomuksiani?)

Ei mutta, kellohan olisi jo vaikka mitä. Iltapalaa naamariin, sitten koiralle purtavaa ja sitten ulos. Hyi, tuonne kylmäänkö? Kyllä vain. 

Hyvää yötä!

"tää on niin hyvä ja valmis"

Joopa joo..

Näin sanotaan 7-vuotiaasta hevosesta. Olen nähnyt useasti(?), kuinka tämä tamma toimii sileällä ja esteillä. Meno on aina ollut sen näköistä, että enpäs nyt tiedä. Estevalmennuksessa ihmiset, minä mukaan lukien, haukkoivat henkeään, kun ratsastaja paineli tiukan kaarteen vastalaukalla, lyhyt lähestyminen ja sarjalle. Pakkohan siinä oli silmät peittää, kun ei uskaltanut katsoa. Hienosti tamma hyppäsi surkeasta lähestymisestä ja järkyttävästä rymylaukasta huolimatta.
Sileällä tamma on näyttänyt tasaiselta, kevyeltä, hieman hitaalta, mutta ihan kivalta. Ei mikään liitokavio, mutta tasaisia suorituksia se on tassutellut menemään.
Luonne on täysi kymppi. Monien epäonnisten tapahtumien jälkeen on mielestäni ihme, että kyseinen tamma luottaa enää ratsastajaansa. Tilanteet ovat johtuneet ihmisten epätietoisuudesta, mahdollisesti myös väliinpitämättömyydestä. Kamalinta on, ettei ihmiset ota opikseen, eivätkä näytä, että tahtoisivat oppia/korjata asioita.

Olen kerran, kylläkin vain kuullut, mutta tullut tietoiseksi siitä, että kun oikeasti taitava ratsastaja (kilpailee ulkomailla, kouluttaa hevosia, työskentelee ulkomailla, valmentaa ratsastajia jne) kapusi kyseisen tamman selkään ja laittoi sen oikeasti töihin, niin tammahan meinasi, että kuulehan painolasti siellä selässä, en tee, en halua, en tykkää, nousen pystyyn ja olen täysi aasi. Silloin kävi selväksi, että kyllä tammalta löytyy omakin mielipide ja hän osaa protestoida. Oman ratsastajansa kanssa tamma käyttäytyy kuitenkin moitteettomasti, eikä kiukuttele.. tähänkin löytyy oikeasti syy..

Mitenkäs kävi, kun minä pääsin käymään tamman selässä 3-vuoden jälkeen. Tämäpä aloitti saman pelin. En liiku eteen kun sitä pyydät, juoksen päin maneesin seiniä, jotta pääsen tilanteista eroon (polvet, onneksi vain hevosen, kolisivat maneesin laitoja päin) ja jos nämä eivät selässä killuvaa ärsyttävää tyyppiä pudota, yritän vielä hypätä pystyyn. Onneksi tamma ei hypännyt kunnolla pystyyn, koska joustoa tammalta ei löydy sitten mistään ja olisimme päätyneet selällemme maneesin nurkkaan makaamaan. Eipä olisi tarvinnut enää miettiä ja kauhistella asioita :D no hehheh, ei ollut hauskaa.

Olen hyvin syvästi järkyttynyt, että hevosen ratsastaja on sitä mieltä, että tamma on nyt niin valmis ja hieno. Kyseessä on 7-vuotias hevonen, joka ei ole päivääkään tehnyt oikeasti töitä. Hevonen hermostui välittömästi, kun lähdin sitä taivuttamaan voltille, koska taipuminen on sille vierasta ja tässä vaiheessa jopa mahdotonta. Hevonen ei kykene kokoamaan ja lyhentämään itseään/askeliaan. Ravissa se ei osaa käyttää koko kehoaan oikein. Erään valmentajan sanoja lainaten, jalat liikkuvat, mutta keho ei tee mitään. Hevonen ei hyväksynyt pohkeitani eteenpäin ajavina apuina eikä taivuttavina. Laukka on täysin raaka. Pitkin askelin pää vinossa se paineli pitkin maneesia. Selästä alas tullessani, totesin hyvälle ystävälleni, että laukka oli aivan yhtä kamala miltä se näytti. En ole mikään superratsastaja, tavallinen puskapiippari, mutta järki kyllä pelaa ja ymmärrän kyllä, koska hevonen on kamala ja ei läpi ratsastettu. Entä mitä on eteen-alas-ratsastus? Jaa'a... sanoi tamma.

Tietääkseni 7-vuotiaalta (vaikka onkin ikäisiään jonkin verran jäljessä) täytyy pystyä vaatimaan perusasiat, kuten taipuminen ja apujen hyväksyminen. Ei sitä nyt tarvitse tiukkaan pakettiin ratsastaa, mutta arvostaisin kovasti, että askeleita pystyisi säätelemään edes jonkin verran ja tuntisin jokaisessa askellajissa, että hevonen on hallinnassani. Hevonen/hevoset tulisi kouluttaa niin, että jokainen pystyy niitä ratsastamaan. Arvostakaa ja tehkää perustyö kunnolla ja loppuun. Ei temppuja, ennen kuin perusasiat ovat hallinnassa.

Henkilökohtaisesti itse, eikä kovin moni muukaan, lähtisi tuolla 100kilon punnuksia kaulallaan kantavalla (on siis etupainoinen) tammalla hyppäämään hallitsemattomassa laukassa minkäänmuotoisia/kokoisia esteitä. Ei ole kyse siitä, etteikö tamma suoriutuisi vaadituista hypyistä/radoista. On vain epäreilua hevoselle, kun meno on kuin villissä lännessä ja keho ei toimi. Kouluratsastukseen panostaminen lisäisi taatusti hevosen käyttöikää sekä myyntiarvoa, jos tulevaisuudessa tulee omistajalle eteen hevosesta luopuminen. Vieläkun ratsastaja on luvannut omistajalle kaikennäköistä huolenpidosta kilpailemiseen asti, niin hän saisi kyllä lunastaa lupauksensa, ettei omistaja joudu pettymään.  Tärkeä henkilö hänkin kun minulle on.

Ja kyllä, on tamman ratsastaja tehnyt hyvääkin työtä, sitä ei käy kieltäminen. On vain hyvin tunteita kuohuttavaa seurata tuota touhua vierestä ja vieläkun pääsin itse todistamaan, että kaikki 4 ratsutusvuotta tamman elämässä ollaan liikuttu vain hevosen mukavuusalueella, eikä siltä ole vaadittu oikeastaan mitään. Ratsastan tulisi ymmärtää, että hevonen on jo sen ikäinen ja kokoinen, että siltä voi vaatia. Sitä ei kuulu kohdella enää kuin varsaa. Etenkin kun hänelle on monasti sanottu näistä samoista asioista. Mikä klikkaa kun ei toinen ymmärrä?

Tulipas taas purettua.. Itseäni en voi nostaa jalustalle mitenkään taitavana ratsastajana/hevostietäjänä/parempana ihmisenä, mutta maalaisjärki ja into opetella uutta ja kehittyä kyllä löytyy. Itseänikin ihmetyttää välillä, että miksi jaksaa vaivautua tuohtumaan asioista, jotka eivät minulle kuulu vähimmissäkään määrin, mutta kai se sitten vaikuttaa, kun olen tuon tamman ensimmäisiä askeleita ollut seuraamassa itku silmässä ulkona ja katsonut, kuinka se alkaa opettelemaan elämää emänsä rinnalla. Juossut sen perässä pitkin kotipientareita, tarponut polviin asti lumenpeittämällä pellolla opetellen kärryajoa, totellut pressuihin ja antanut aikaa ja ymmärrystä. En ole se, joka on uurastanut eniten hevosen eteen, mutta olen myös jotakin tehnyt ja tamma on tärkeä myös minulle.

Kiitos kärsivällisyydestä, nyt tunteita tasaamaan oman tamman kanssa.