Leija-neiti oli hierojan käsittelyssä sunnuntaina, maanantai oli vapaa ja eilen olin sitten kävelemässä ja oli ehkä maailman turhin ratsastusreissu ikinä. Katselimme 30 minuuttia hyvinkin kyllästyneinä maneesin seiniä. Leija tuntui etenkin edestä hieman tönköltä, oli haluton ja sitä olin kyllä minäkin. Puolen tunnin ihmettelyn jälkeen päätin lopettaa, koska työnteko ei sujunut eikä maistunut. Leijan pitäisi puolen kuun vaiheilla päästä klinikalle. Ihan parasta, jos sieltä saisi sitten tietää, mistä kaikki ongelmat johtuvat. Lauantaina sitten uudestaan katsomaan miltä neiti tuntuu.
G-täti on yllättänyt minut nyt kolme peräkkäistä kertaa. Kahdella ekalla kerralla kuvittelin jo pienen kauhun värittämänä, että nyt se tamma on hoksannut vanhuuden idean (=rauhoittumisen), mutta helpotuksekseni tajusin eilisellä maastoreissulla, että kyllä sitä virtaa vielä piisaa, ei hätää. Lauantaina liinasin kentällä ja yleensä tamma posottaa laukassa häntä tötteröllä ja niin vinossa, että näen vähintään vasemmassa laukassa tamman selän kokonaan. Nyt G oli kuin rauhallisuuden perikuva. Niin tasaisesti ja rauhassa laukkasi molempiin suuntiin. Jaksoi vielä rauhassa ravata laukan jälkeen. WAU! Olin taas niin ylpeä ja onnellinen G-tädistä. Noora liikuttelikin sitten sunnuntaina ja hyvin oli mennyt. Kentällä taisivat mennä, taivuttelua ja pikku näperrystä.
Maanantaina olin Katin ja Reiskan seurassa kentällä. Reiska (niin, Reiska on G-tädin uusi tarhakaveri. Kimo herra, oikea unelmahevonen. Kaunis kuin mikä, eivätkä liikkeetkään ole pahimmasta päästä. Reiska on ilo silmälle ja huumorintajuakin herralta löytyy) liiteli pitkin kenttää kevein, pitkin askelin, kun taas G-täti tepasteli terhakkaana vähemmän pitkin askelin kaula ei ehkä niin kaarella kuin voisi olla. Mutta, kaula kaarella tai ei, G-täti oli jälleen rauhallinen. Pienet on ilot ehkä minunkin elämässäni, mutta on se hienoa, kun voi kierros toisensa jälkeen laukata rauhassa, kun normaalisti meno on kuin villissä lännessä. Muutenkin tamma oli pitkästä aikaa pehmeämpi ja rennompi. Kentällä olimme vain noin 40 minuuttia, mutta päätimme poistua sieltä vielä, kun kaikki olivat tyytyväisiä. Tiedän, että jos olisin alkanut tammaa siinä vielä vääntämään ja kääntämään, niin se olisi päätynyt kuitenkin hermostumiseen ja hyvän mielen hukkaamiseen. Jälleen palasin talliin onnellisena hevosen omistajana.
Eilen olin sitten maastossa pitkästä aikaa. Oikein metsässä siis. Lähellä tallia, 10 min kävelymatkan päässä menee sellainen mukava tie, metsässä oikein, jossa ravuritkin juoksentelevat. Metsätie on leveä ja yleensä hyväpohjainen, jossa on turvallista päästellä. Tällä kertaa olimme onnekkaita ja saimme vallata amppiksen kahden, eivätkä ravurit olleet sekoittamassa meitä. Tamma oli aivan innoissaan. Ravailin ja laukkailin jonkin verran, eikä mennyt kauaa kun tamma jo hikosi. Pientä innostushikeä taisi olla, koska liikunta ei todellakaan ollut rankkaa. Kaikesta innostuksesta huolimatta tamma oli yllättävän rauhallinen. Ei ollut sellaista ylimääräistä kohkaamista ja touhuamista, kuin yleensä. Tamma antoi hyvin laukat ja ravit alas ja rauhoittui kävelemään nopeasti. Yleensä metsässä emme siis kävele, vaan menemme jotain ihmeellistä tiputanssia, joka on jotain käynnin ja ravin välistä. Sitten kotia kohti pienen kiertotien kautta. Siellä vielä jonkin verran taivuttelua, asettelua ja väistöjä. Loppukäyntien ajaksi tulin alas selästä ja talutin G-tädin takaisin talliin. Jälleen olin onnellinen hevosen omistaja.
Noora lupasi hoitaa tammaa keskiviikkona ja torstaina, jolloin olen itse iltavuorossa. Saan aamupäivät viettää Lyyli -haukun kanssa rauhassa. Tänään olimme tuossa hetki sitten 15min "lenkillä" ja Lyyli osasi hienosti kulkea hihnassa. Ei istuskellut kertaakaan, kuten aikaisemmin. Osasimme myös mennä kahden ihmisen ohi niin, ettei Lyyli rykinyt kertaakaan heitä päin vaan seurasi vierelläni heidän ohi. Voi kun olin ylpeä! Nyt leikkaamme kynnet ja sitten lähdemme taas ulos.
Päivän jatkoja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti