Pontus!

Namnam, olen saanut nyt koko viikonlopun ratsastella (lue:herkutella) Pontuksella! Onnentyttö olen ;)
Pontus on ollut niin super taas, kuten aina ennenkin.

Lauantaina satoi ihan hirveesti ja kenttä lainehti vettä, kuten näette.

Eipä tuolla voinut edes käyntitehtäviä ratsastella, joten nokka kohti maastoa. Pontus oli erittäin ilosella tuulella ja jos hevoset osaisivat nauraa, Pontus olisi taatusti nauranut ääneen. Alkukäynnit ja -ravit meni ihan hyvin, käytiin muutaman kerran kiipeämässä yksi kukkula. Muutamat siirtymiset, koska en ole kovin montaa kertaa ollut Pontuksella maastossa, joten oli ihan kiva tietää, että jarrut toimii. Siirtymisissä Pontus oli hieman nihkeä ja hidas, selvästi hänellä oli intoa mennä ja mokomat siirtymiset olisi voitu hoitaa muulloinkin. Muutama hyvä siirtyminen lopuksi ja sitten pitkät ohjat. Käytiin samoilemassa pikkupoluilla ja Pontus napsi välipalaa aika-ajoin. 

Poluilta pois ja hieman ravia. Hmmm, tässä kohtaa Pontuksesta alkoi tulla suorastaan vallaton. Painoa alkoi kertyä kädelle hieman enemmän, vauhti alkoi kiihtyä ja korvat sojottivat tötteröllä eteenpäin. Menojalkaa vipatti, mutta kurja ratsastaja pilasi kaiken. Siirtyminen käyntiin ei mennyt ihan oppikirjojen mukaan, tunnustan, mutta moinen "kaahailu" ei nyt sopinut suunnitelmiin. Tämä kaahailu yritys toistui kolme kertaa, jonka jälkeen päätin, että nyt pehmoilut mäkeen ja töihin! Jos on energiaa sikailla, on myös energiaa tehdä töitä. Ohjat käteen, ahteri kiinni satulaan, jalat töihin. Kootumpaa ravia ja muutama siirtyminen. Pontus alkoi olla kuulolla. Sitten koottua laukkaa ja WAU! Pontushan laukkasi (hieman jopa pörheänä) miltei paikoillaan! Hieman ohjaa ja eteenpäin, nnnammm. Pontuksen oma moottori toimi paremmin kuin koskaan ennen ja laukka pyöri kuin unelma. Muutama laukka-ravi-käynti-laukka siirtyminen ja kun viimein sain laukan alas pehmeästi ilman kiireellistä ravipätkää annoin Pontukselle pitkät ohjat ja kehuin minkä ehdein. Hetki käyntiä ja muutama hyvä ravi-käynti siirtyminen, etenkin se viimeinen oli niin mallikas, että siitä olisi kouluradalla saanut ainakin 10 ;) Ehkei ihan, mutta hienosti se meni kuitenkin. Ja mikä fiilis! Ihan mahtava! Pontukselle vapaat ohjat ja suuret kehut ja kiitokset. Hevonen pärski koko matkan takaisin talliin, joten taisi hänkin olla ihan tyytyväinen vaikka joutuikin töihin kesken letkeän maastohömpötyksen. Tallissa kunnon harjaus, linimentit jalkoihin ja selkään, leivän palasten avulla venytykset sekä melassimehua. Onneksi olin yksin tallissa, koska en olisi halunnut kenenkään kuulevat lirkutteluani Pontukselle. Olin vain niin onnellinen erittäin onnistuneesta maastoreissusta.

Sunnuntaina kävin (erittäin pienessä) maneesissa pyörähtämässä. Alkuverkat menivät hyvin, laukassa Pontus kompastui ikävästi, enkä sen jälkeen halunnutkaan enää laukata siellä. Tein jälleen paljon siirtymisiä, käynti-seis, ravi-käynti, ravi-seis. Käynnin sisällä temponmuutoksia ja parit peruutukset, pohkeenväistöt sekä takaosakäännökset. Pontus oli hieman tahmea vasempaan, joten tein muutaman kahdeksikon, jonka jälkeen vasenkin suunta sujui keveämmin. Kävin ulkokentällä ottamassa vielä laukkapätkät, vaikka se olikin vielä märkä. Pontus laukkasi taas todella hyvin, kerran pudotti raville itsekseen, mutta muuten oli todella hyvin hereillä ja herkkänä avuille. Kaarteet Pontus jaksoi laukata kootummin tiputtamatta raville. Palkinnoksi mahtavasta työskentelystä kävimme maastossa tekemässä loppuverkan. Pieni pätkä ravia ja sitten poluille kävelemään. Hevonen vaikutti tyytyväiseltä ja iloiselta ja sitä oli ratsastajakin. Tallissa taas linimentit jalkoihin ja selkään, venyttelyä, melassimehua sekä ämpärillinen ruohoa. Olin taas niin tyytyväinen Pontukseen. Tästä on taas kiva jatkaa. 

Lopuksi vielä terkut Martan kasvattajalta.. On kuulemma hieman tukevassa kunnossa. Hän on ollut aina sitä mieltä, kun on nähnyt Martan. Aina vaan on liian tukeva :D Ehkä hieman, mutta eipä ainakaan heti kuihdu jos sairastuu. Ja kovasti tietysti omaani puolustan, mutta ei Martta nyt liian lihava ole! Nih! Eipä siellä sen kummempia. Martta leikki hetken 4-6kk ikäisten pentujen kanssa ja sitten takaisin autoon. Reeniä emme kasvattajan luona ottaneet, koska minun oli jo aika rientää seuraavaan paikkaan.

Huomenna taas Tupalan kentällä Martan kanssa!

Palveluskoira.

Maanantaina tosiaan tuli käytyä siellä ekoissa reeneissä palveluskoirakentällä, Tupalan kentällä. Jännitys oli lähes käsinkosketeltavaa, olinhan kuitenki ensimmäistä kertaa siellä. Muut ryhmäläiset olivat kerran aikaisemmin jo tavanneet, joten minä en edes tiennyt ketä ryhmäämme kuului. Ohjaajamme sentään tunnistin ja hän kokosi meidät kasaan ja menimme yhdessä kentälle. Alko tuntui jotenkin hieman tahmealta, kukaan ei pahemmin kiinnittänyt minuun huomiota saatikka kysellyt mitään. Se sopi minulle kyllä hyvin, halusin vain seurata ja toimia vasta kun lupa annettiin. 

Lea, ohjaajamme, otti kaksi koirakkoa kerrallaan kentälle. Kaikilla ryhmäläisillä on BH-koe tavoitteena. Tasomme vaihteli, kuten koirien iät ja rodut. Aika nuoria suurin osa kuitenkin. 

Vuorollani hain Martan ja kerroin, että olimme yhden mölli BH:n käyneet läpi, että tiedän noin suunnilleen ainakin mitä kuuluu tehdä ja missäkin kohtaa. Lea halusi ensin nähdä seuraamista, sitten käännökset ja lopuksi vielä jäävät liikkeet sekä eteentulon. Voi kamaluus, kun minua jännitti aluksi. Pyysin Martan kömpelösti sivulle, kompastuin miltei omiin jalkoihini ja käteni tärisivät. Alkuun päästyäni jännitys helpottui, koska Martta tutulla tyylillään suoritti tehtävät juuri niinkuin kotonakin. Lea oli äärettömän tyytyväinen näkemäänsä ja kehui meitä niin, että meinasi minulla tulla tippa linssiin. Olin niin ylpeä Martasta ja hänen saamistaan kehuista, ettei meinannut vaatteissa tila riittää. Lea totesi, että "olette hiomassa täällä enää pikkujuttuja". Paljon toki meillä on työtä jäljellä, mutta BH-koetta ajatellen asiamme ovat melko mukavasti mallillaan. Tästä on ilo jatkaa!

Perjantaina kävimme samaisen BH-kurssi porukan kanssa raunioradalla hakureeneissä. Ne olivatkin Martan ensimmäiset ja tyttö näytti taas taitonsa. Haku on minulle aivan uusi juttu, en tiedä kyseisestä lajista oikeastaan mitään, mutta intoa on sitäkin enemmän. Kerroin kaikille, että olen ensimmäistä kertaa haku touhuissa mukana, joten minua täytyy ohjata ja erittäin paljon! Ja niinhän kaikki kyllä tekivät. Neuvoja tuli tasaisesti ja kysymyksiini vastattiin, minua ei jätetty yksin. Kaikilla on joskus se eka kerta, totesi yksi nainen. 

Martta toimi metsässä niin suurella innolla, ettei ollut epäilystäkään, etteikö hän pitäisi lajista. Maalimiehelle lähti kuin tykin suusta, perillä malttoi rauhottua ja käytti jopa hieman nenäänsä etsiessään maalimiestä. Jokaisen maalimiehen kohdalla käytettiin kuitenkin näköaistia vielä ja Martta näki, mihin puskaan maalimies sujahti. Hieman tyttö kävi ylikierroksilla ja viimeisen maalimiehen kohdalla jouduttiin hieman rauhottelemaan, mutta hyvin sujui silti. Tätä lisää meille kiitos! Pari tuntia hyttysten armoilla meni mukavasti ja nopeasti. Ryhmä tuntui vetävän yhtä köyttä ja tuki toisiaan. 

Nyt lähtö kasvattajan luo pitkästä aikaa.. Katsotaas mitä sanomista sieltä tulee!

Täti rauhottuu.

Onpas ollut mukava viikko.
G-täti on käyttäytynyt mallikkaasti, yllättänyt itseasiassa jo pidemmän aikaa kerta toisensa jälkeen maltillisella käytöksellään. Kuumenemisista huolimatta täti on kyennyt melko nopeasti kokoamaan itsehillintänsä ja "päässyt yli" kuumentavasta tilanteesta, kuten esim. ravurin kohtaaminen. Syytä tälle tädin (positiiviselle) käytökselle olen tässä ehtinyt monesti pohtia. Käytös on muuttunut selvästi sen jälkeen, kun olen alkanut käydä Yyterin ratsastuskeskuksessa Marjun tunneilla. Marjun rauhallinen käytös, asenne ja minulle sopiva tyyli opettaa ovat varmasti tehneet tehtävänsä. Marjun tunneista olen saanut, kuten olen jo tainnut aikaisemminkin mainita, ihan uutta virtaa ja intoa oman ponin liikutukseen. Enää G-tädin liikutus ei ole pääsääntöisesti sellaista "vähän-sinne-suuntaan-ratsastusta" vaan oikeasti olen alkanut ratsastamaan ja mahdollisesti Marjun rauhallisuus on osittain tarttunut myös minuun, koska en ole pitkään aikaan enää jaksanut hermostua tädin hössötykselle. Kas kummaa, sehän rauhottaa tätiä myös ;)

Olen myös antanut itselleni anteeksi pelhamien käytön. Aikaisemmin koin hieman huonoa omaatuntoa, koska ratsastelin huomattavasti vahvemmalla kuolaimella kuin ennen, jopa kentällä, vaikka vuosia olen mennyt kolmipalalla missä vain. Nyt olen alkanut huomaamaan, että jopa täti itse vaikuttaa rauhallisemmalta, tasaisemmalta ja jotenkin luottavaisemmalta kuin ennen.
Kristiinalle sitten ääneen mietein tätä asiaa, ja hän kysyi sitten, olisi mahdollista, että että täti on alkanut taas luottaa käteeni. Tämä ajatus lähti siitä, kun olimme yhdessä kentällä ja minä olin ilman satulaa ja tädillä oli vain kolmipalan suussa. Höpsöttelimme sellaista rentoa käyntiä, ravia ja lopulta jopa laukkaa. Tädillä on aina ollut vaikeus hakeutua itsenäisesti eteen-alas, mutta tällä höpsöttelykerralla täti lähti varovaisesti tunnustelemaan mitä tapahtuu jos hän venyttää eteen-alas. Taputtelin tietenkin kovasti ja ääneen kehuin. Kristiinan ajatus saattaa hyvinkin pitää paikkaansa. Oli miten oli, minulle on pääasia, että täti ei kärsi kivuista ja on tyytyväinen. Se on sitten sivuseikka millä kuolaimella ratsastan missäkin. Pelhamien käyttö ei tarkoita sitä, että hevosta kiskotaan sadan miehen voimin suusta ja rikotaan vähäisetkin herkkyyden rippeet sieltä. Päinvastoin, tammahan toimii paljon paremmin ja HERKEMMIN pelhameilla kuin kolmipaloilla. Mielipiteitä kiitos!

Nyt viimeiset kaksi päivää olen kävellyt tädin kanssa pellolle, ilman satulaa ja kolmipaloilla. Eli en nyt ihan aina niitä norsujarruja laita. Tädin kanssa tehty paljon voltteja ja pysähdyksiä. Ihan lopuksi tamma alkoi pikkuhiljaa antaa niskasta periksi ja myötäsi pysähdyksissä ja liikkeelle lähdöissä. Harmikseni hyvä reeni jäi kesken, koska naapurin koirat juoksivat pellolle. Eihän niistä muuten olisi ollut haittaa, mutta kun Martta ja Lyyli olivat vapaana mukanani ja vieraat koirat vain lähestyivät, niin olihan minun pakko lähteä :/ Ylpeä olin omista koiristani, koska molemmat seurasivat hyvin minua eivätkä lähteneet tutustumaan naapurin koiriin ja näin pääsimme yhdessä pienessä laumassa takaisin tallille.

Jaahans, kello alkaa olemaan niin paljon, että meidän on aika poistua reeni kentälle! Martta pääsee (ja minäkin siis) ensimmäistä kertaa Palveluskoirakentälle reenaamaan pk-puolen juttuja. On mielenkiintoista, mitä ohjaaja pitää Martasta. Siitä sitten seuraavaksi!

Helppo C.. taas...

Niin ja heti perään voin vuodattaa tässä viime vkloppuna läpikäymäni harjoituskoulukisat. Sitä Helppo C:1 2000 olen tässä nyt rata toisensa jälkeen hinkannut. Ja jatkan sen hinkuttamista vielä jonkin aikaa, koska en koe olevani valmis siirtymään eteenpäin. Ehkä sitten loppukesästä voisi erittäin suurella huumorimielellä punkea läpi jonkun B:n.. hehhhehh.. EHKÄ.
Siis yyterissä oli järjestetty taas Yyteri Cup :) johon sitten pääsin osallistumaan. Kysehän on ihan tallikisoista, harjoituskisoista, mutta jostakin sitä on aloitettava, vai mitä?  Verkassa Pontus aivan järkyttävä aluksi. Kankea ja haluton liikkumaan, pysähteli ainakin kymmenen kertaa, ikään kuin sillä olisi ollut kakkimushätä. Kymmenennen kerran jälkeen hermostuin ja pyysin raippaa, koska jokaisella pysähdyksellä annoin Pontukselle aikaa toimittaa hätänsä, mutta herra katselikin vain maisemia. Ihan varmasti hätä oli, mutta sitä piti vielä sulatella ja miettiä, että miten sitä toimitetaan. Pontus näki raipan, huokaisi ja alkoi kuuntelemaan paremmin. Siirtymiset alkoivat sujua pehmeämmin ja Pontus herkistyi istunnalle paremmin. On se vaan niin hieno poika, taas sen tajusin kuin ensimmäistä kertaa. Istut alas, ajattelet pysähdystä, lähdet valmistelemaan ja hevonen pysähtyy, ennenkuin ehdit kissaa sanomaan. On niin hienoa, kun saa ratsastaa niin hyvin koulutetulla hevosella. Pontus on opettanut jo näinkin lyhyessä ajassa korvaamattoman paljon ja antanut G-tädin liikutuksellekin ihan uutta virtaa. Radan ulkopuolelle päästiin taas, kun edellinen ratsukka pääsi radalle. Siirtymisiä ja ympyröitä, pidetään hevonen hereillä ja herkkänä. Ja itse yritin muistaa vain hengittää ja pitää alaselän rentona. Ja hieman ennen radalle siirtymistä, Herra toimitti pyhän asiansa! Kakkimuskurjimus tuli ja kaikki olivat onnellisia. Hassu äijä.

Radalla alkutervehdykseen asti muistin olla rento. Sen jälkeen ratsastajaan iski jännitys ja rata laukkoihin asti tuntuu olevan yhtä sumua. Muistikuvissani  Pontus juoksee jännittyneenä pää ylhäällä kaikki kulmat oikoen. Vasemman laukan Pontus rikkoi kerran, mutta sain sen heti korjattua. Tajusin juuri ennen rikkomista, että nyt tippuu raville, mutta tajusin sen kuitenkin liian myöhään. Onneksi sain laukan heti perään nousemaan uudelleen, eikä niin kuin viime radalla. Oikea laukka säilyi loppuun asti. Askeleen pidennykset.. noh, paperissa lukee ihanasti, että yritystä oli. Kyllähän minä kovasti yritin tuupata Pontusta eteen, mutta ei tahtonut venyttää tarpeeksi. Lisää harjoitusta tietysti taas. Laukan jälkeen muistin jälleen, että rento ratsastaja kykenee ratsastamaan paremmin kuin jännittynyt ja viimeinen voltti ja lopputervehdys menivät taas hyvin. Hihkuin tervehdyksen jälkeen, että "tämä laukkasi!". Olin niin onnellinen, kun Pontus rikkoi vain kerran :D Pienestä on ne onnen hetket kylvettävä. Ja olihan se selvää edistystä edelliseen rataan.

Kävin verkkakentällä ravailemassa vielä loppuravit, eteen alas ja sitten käpsyttelimme ja katselimme loput radat. Hienoja suorituksia hienoilta ratsastajilta. Edelleenkin Meeri-ponin nuori ratsastaja saa hatunnostoni, kuten myös Lupun sitkeä ratsastaja. Molemmat tekevät hienoa työtä ja ahkerasti harjoittelevat saaden silminnähtäviä tuloksia. Molemmille olen koittanut positiiviset terveiset kertoa (vaikka tyttöparat pitävät minua varmasti vähintäänkin hulluna), jotta he jaksaisivat jatkaa aherrustaan.

Nyt tuli todistettua se, että rata voi mennä huomattavasti paremmin kuin miltä se tuntuu. Ehkä Pontus ei sittenkään juossut pää ylhäällä ihan koko aikaa, eikä se näyttänyt ehkä ihan niin epätoivoiselta, kuin miltä se minusta tuntui, koska meidät pyydettiin palkintojen jakoon! Wau ;) Toiseksi tultiin ja onnellisia oltiin. Minulle ruusukkeen saaminen (niin hölmöltä kuin se ehkä teistä vaikuttaakin) niin oli erittäin tärkeää. Näin konkreettisesti, että olin onnistunut! Ei tarvinnut harmituksen keskellä selitellä, että joojoo olen tyytyväinen rataan vaikka sitä olisi ollut itsekin välillä vaikea uskoa. Olinpas niin onnellinen saadessani lähettää miehelleni Pontuksesta ja ruusukkeesta kuvan ;)

Tällaista tällä kertaa. Seuraavaan kertaan!

Lämpimiä kesäpäiviä toivottelee "Ikuinen lapsi" ;)

G-tädin koulusuoritus!

Lisäänpäs tähän nyt ihan yksinäisenä tämän G-tädin Chapelilla suorittaman Aikuisten kouluohjelman :)
Oon aika todella ylpee mammasta :) Ihan virheetön suoritushan tuo ei ollut, mutta kenellä olisi? Virheistä opitaan. Tädillä on kuitenkin niin paljon ikää, että kun suoritusta ja tamman intoa katselee kokonaisuutena, on mielestäni syytäkin olla ylpeä ;)

Kiitos Evelle kuvaamisesta. Oman ratsastuksen näkeminen on aina... melko avartavaa, kuten tiedätte ;)