Täti rauhottuu.

Onpas ollut mukava viikko.
G-täti on käyttäytynyt mallikkaasti, yllättänyt itseasiassa jo pidemmän aikaa kerta toisensa jälkeen maltillisella käytöksellään. Kuumenemisista huolimatta täti on kyennyt melko nopeasti kokoamaan itsehillintänsä ja "päässyt yli" kuumentavasta tilanteesta, kuten esim. ravurin kohtaaminen. Syytä tälle tädin (positiiviselle) käytökselle olen tässä ehtinyt monesti pohtia. Käytös on muuttunut selvästi sen jälkeen, kun olen alkanut käydä Yyterin ratsastuskeskuksessa Marjun tunneilla. Marjun rauhallinen käytös, asenne ja minulle sopiva tyyli opettaa ovat varmasti tehneet tehtävänsä. Marjun tunneista olen saanut, kuten olen jo tainnut aikaisemminkin mainita, ihan uutta virtaa ja intoa oman ponin liikutukseen. Enää G-tädin liikutus ei ole pääsääntöisesti sellaista "vähän-sinne-suuntaan-ratsastusta" vaan oikeasti olen alkanut ratsastamaan ja mahdollisesti Marjun rauhallisuus on osittain tarttunut myös minuun, koska en ole pitkään aikaan enää jaksanut hermostua tädin hössötykselle. Kas kummaa, sehän rauhottaa tätiä myös ;)

Olen myös antanut itselleni anteeksi pelhamien käytön. Aikaisemmin koin hieman huonoa omaatuntoa, koska ratsastelin huomattavasti vahvemmalla kuolaimella kuin ennen, jopa kentällä, vaikka vuosia olen mennyt kolmipalalla missä vain. Nyt olen alkanut huomaamaan, että jopa täti itse vaikuttaa rauhallisemmalta, tasaisemmalta ja jotenkin luottavaisemmalta kuin ennen.
Kristiinalle sitten ääneen mietein tätä asiaa, ja hän kysyi sitten, olisi mahdollista, että että täti on alkanut taas luottaa käteeni. Tämä ajatus lähti siitä, kun olimme yhdessä kentällä ja minä olin ilman satulaa ja tädillä oli vain kolmipalan suussa. Höpsöttelimme sellaista rentoa käyntiä, ravia ja lopulta jopa laukkaa. Tädillä on aina ollut vaikeus hakeutua itsenäisesti eteen-alas, mutta tällä höpsöttelykerralla täti lähti varovaisesti tunnustelemaan mitä tapahtuu jos hän venyttää eteen-alas. Taputtelin tietenkin kovasti ja ääneen kehuin. Kristiinan ajatus saattaa hyvinkin pitää paikkaansa. Oli miten oli, minulle on pääasia, että täti ei kärsi kivuista ja on tyytyväinen. Se on sitten sivuseikka millä kuolaimella ratsastan missäkin. Pelhamien käyttö ei tarkoita sitä, että hevosta kiskotaan sadan miehen voimin suusta ja rikotaan vähäisetkin herkkyyden rippeet sieltä. Päinvastoin, tammahan toimii paljon paremmin ja HERKEMMIN pelhameilla kuin kolmipaloilla. Mielipiteitä kiitos!

Nyt viimeiset kaksi päivää olen kävellyt tädin kanssa pellolle, ilman satulaa ja kolmipaloilla. Eli en nyt ihan aina niitä norsujarruja laita. Tädin kanssa tehty paljon voltteja ja pysähdyksiä. Ihan lopuksi tamma alkoi pikkuhiljaa antaa niskasta periksi ja myötäsi pysähdyksissä ja liikkeelle lähdöissä. Harmikseni hyvä reeni jäi kesken, koska naapurin koirat juoksivat pellolle. Eihän niistä muuten olisi ollut haittaa, mutta kun Martta ja Lyyli olivat vapaana mukanani ja vieraat koirat vain lähestyivät, niin olihan minun pakko lähteä :/ Ylpeä olin omista koiristani, koska molemmat seurasivat hyvin minua eivätkä lähteneet tutustumaan naapurin koiriin ja näin pääsimme yhdessä pienessä laumassa takaisin tallille.

Jaahans, kello alkaa olemaan niin paljon, että meidän on aika poistua reeni kentälle! Martta pääsee (ja minäkin siis) ensimmäistä kertaa Palveluskoirakentälle reenaamaan pk-puolen juttuja. On mielenkiintoista, mitä ohjaaja pitää Martasta. Siitä sitten seuraavaksi!