Palveluskoira.

Maanantaina tosiaan tuli käytyä siellä ekoissa reeneissä palveluskoirakentällä, Tupalan kentällä. Jännitys oli lähes käsinkosketeltavaa, olinhan kuitenki ensimmäistä kertaa siellä. Muut ryhmäläiset olivat kerran aikaisemmin jo tavanneet, joten minä en edes tiennyt ketä ryhmäämme kuului. Ohjaajamme sentään tunnistin ja hän kokosi meidät kasaan ja menimme yhdessä kentälle. Alko tuntui jotenkin hieman tahmealta, kukaan ei pahemmin kiinnittänyt minuun huomiota saatikka kysellyt mitään. Se sopi minulle kyllä hyvin, halusin vain seurata ja toimia vasta kun lupa annettiin. 

Lea, ohjaajamme, otti kaksi koirakkoa kerrallaan kentälle. Kaikilla ryhmäläisillä on BH-koe tavoitteena. Tasomme vaihteli, kuten koirien iät ja rodut. Aika nuoria suurin osa kuitenkin. 

Vuorollani hain Martan ja kerroin, että olimme yhden mölli BH:n käyneet läpi, että tiedän noin suunnilleen ainakin mitä kuuluu tehdä ja missäkin kohtaa. Lea halusi ensin nähdä seuraamista, sitten käännökset ja lopuksi vielä jäävät liikkeet sekä eteentulon. Voi kamaluus, kun minua jännitti aluksi. Pyysin Martan kömpelösti sivulle, kompastuin miltei omiin jalkoihini ja käteni tärisivät. Alkuun päästyäni jännitys helpottui, koska Martta tutulla tyylillään suoritti tehtävät juuri niinkuin kotonakin. Lea oli äärettömän tyytyväinen näkemäänsä ja kehui meitä niin, että meinasi minulla tulla tippa linssiin. Olin niin ylpeä Martasta ja hänen saamistaan kehuista, ettei meinannut vaatteissa tila riittää. Lea totesi, että "olette hiomassa täällä enää pikkujuttuja". Paljon toki meillä on työtä jäljellä, mutta BH-koetta ajatellen asiamme ovat melko mukavasti mallillaan. Tästä on ilo jatkaa!

Perjantaina kävimme samaisen BH-kurssi porukan kanssa raunioradalla hakureeneissä. Ne olivatkin Martan ensimmäiset ja tyttö näytti taas taitonsa. Haku on minulle aivan uusi juttu, en tiedä kyseisestä lajista oikeastaan mitään, mutta intoa on sitäkin enemmän. Kerroin kaikille, että olen ensimmäistä kertaa haku touhuissa mukana, joten minua täytyy ohjata ja erittäin paljon! Ja niinhän kaikki kyllä tekivät. Neuvoja tuli tasaisesti ja kysymyksiini vastattiin, minua ei jätetty yksin. Kaikilla on joskus se eka kerta, totesi yksi nainen. 

Martta toimi metsässä niin suurella innolla, ettei ollut epäilystäkään, etteikö hän pitäisi lajista. Maalimiehelle lähti kuin tykin suusta, perillä malttoi rauhottua ja käytti jopa hieman nenäänsä etsiessään maalimiestä. Jokaisen maalimiehen kohdalla käytettiin kuitenkin näköaistia vielä ja Martta näki, mihin puskaan maalimies sujahti. Hieman tyttö kävi ylikierroksilla ja viimeisen maalimiehen kohdalla jouduttiin hieman rauhottelemaan, mutta hyvin sujui silti. Tätä lisää meille kiitos! Pari tuntia hyttysten armoilla meni mukavasti ja nopeasti. Ryhmä tuntui vetävän yhtä köyttä ja tuki toisiaan. 

Nyt lähtö kasvattajan luo pitkästä aikaa.. Katsotaas mitä sanomista sieltä tulee!