Hrrrr.... pakkasmittarista roikkuu jääpuikot ja poskipäitä kirpistelee. Kyllä osaa taas olla kylmä! Ulkona oleminen on näillä keleillä lähes laitonta.
Tässä näin eilisen Leijalla ratsastamisen jälkeen laittoi taas mietityttämään, että mikä tässä nyt olisi järkevintä. Hevonen ei yhä edelleenkään tunnu "omalta". Tuo taitaa nyt kyllä olla erittäin väärä sana, mutta jos nyt ilmaisisi asian näin, että jos olisin Leijaa ostamassa, en olisi päässyt karsinaa pidemmälle, kun olisin jo huomannut, etten haluaisi ostaa sitä. Hyvin vähän olen sitä kyllä ratsastanut, emmekä vielä siis ole löytäneet yhteistä nuottia, mutta kyllä sen tietää mistä hevosesta tykkää ja mistä ei. Jotkut hevoset vain tuntuvat heti siltä, että tämä on minun juttuni.
Sellaista tunnetta ei nyt vielä ole päässyt tulemaan ja veikkaisin aika vahvasti, ettei sellaista ole ihan lähiaikoina tulossakaan. Mietin vain, että pitääkö minun välttämättä opetalla tykkäämään hevosesta. Ei välttämättä. Tällä hetkellä en hyödy hevosesta mitään. En opi sen kanssa mitään, enkä nyt tiedä nautinko niin kovasti näistä ratsastuskerroista. Hyvin usein on niin, että ratsastuksen jälkeen on lattea tunne, että joo, tulipas liikuteltua. Kerran olin tyytyväinen työskentelyymme, oikeasti.
Tietysti, haluaisin olla avuksi ja liikutella Leijaa sillöin tällöin, mutta kun hevonen ei ole ratsastettavuudeltaan sellainen, josta minä pidän. Kovin on sekavia tuntemuksia asiasta. Tietysti Leijan ratsastettavuuteen vaikuttaa paljolti se, että hevonen on jostain kipeä. Eikä kipeänä tietenkään voi antaa itsestään kaikkea, mutta jotenkin on vain sellainen olo, että vaikka neiti siitä tervehtyisi, niin ei se siltikään olisi minua miellyttävä. Jo ihan käytöstapojen takia. Kuulemma ryöstänyt taluttaessa tallinomistajalta useasti nyt ja siksi neitiä on kuljetettava ketju suussa. Kamalaa, sanon minä. Viime viikollahan se vetäisi minut polvilleen jäiseen maahan ja lähti oripoikien luo höristen. Kipeää teki keräillä itseään sieltä jään keskeltä ja ontua hevosen perässä pitkin tallipihaa.
Ja onhan sekin törkeää, että ensin kuuntelen mitä klinikalla sanotaan ja sitten päätän, että en ehkä enää halua käydä. Vai kävisinkö vain niitä näitä ratsastelemassa ja unohtaisin ajatukset valmennuksista ja mahdollisuudesta itse oppia jotain? Miten tästäkin asiasta voin tehdä tällaista tähtitiedettä? Noh, onhan minulla aikaa miettiä asiaa. Ei ole tarvis vielä päättää mitään.
G-tätin kanssa olin .. hetkonen.. torstaina kentällä. Oli kyllä niin mukavaa taas, vieläkin hymyilyttää. Muille ehkä jokapäiväinen asia, mutta meille ei.. Pystyin laukkaamaan G-tädin kanssa pitkin ohjin ja hän pärski ja venytteli kaulaansa. Niin rentona ja rauhallisena ei ole tamma ollut kentällä (tai muuallakaan) hetkeen. Tunnin pompottelimme ja sitten jälleen tyytyväisenä talliin. Waaaauuu!
Lyyli jatkaa kasvamista. Aika tasaista ollut nyt, ei mitään huikeita esityksiä tai kommelluksia. Opettelua päivittäin ja eilen käytiin tallilla taas nauttimassa ah-niin-ihanaa-ja-maukasta hevosen lantaa..mmmm, nammm!! Melassiakin taisi tyttö nauttia siinä sivussa. Sitten kotiin ja "iskää" pussailemaan ;)
Huihui, mahtaisinko uskaltaa oikein hyvin toppautuneena kävelylle G-tädin kanssa. Jospa yrittäisin..
Päivänjatkoja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti