Huomenta.
Lupauksestani huolimatta viikko venähti hieman pidemmäksi. Tässä on nyt ollut kaikenlaista hössötystä sen verran, etten ole kertakaikkisesti kerinnyt istahtamaan rauhassa koneelle ja päivittämään tapahtumia.
G-tädin kanssa luulin päässeni sillä, että tohtori kävi, piikitti nivelpussitulehduksena sekä antoi vielä lihaksia rentouttavaa ainetta. No jopas, aikaisemmat jumitukset ehkä olisivatkin lähteneet sillä, mutta täti päätti hieman kompuroida ja niimpä saimme lisähuolia. Olimme pari viikkoa sitten maanantaina lähdössä Suskan tunnille. Laitoin tädin ratsastuskuntoon tallissa, ulko-ovella, johon saamme hevosen molemmilta puolilta kiinni. Siinä vieressä oli ponin ravikärryt pystyssä (ja siinä ne ovat olleet jo hetken, etteivät ihan uusi asia ollut) ja kun olimme lähdössä, täti astui jotenkin niin, että hänellä meni kavio kärryjen istuinosan sekä pienen "selkänojan" väliin (väliä siinä on juuri se 15cm). Miten ihmeessä?? Voi luoja, täti sai tietenkin hepulin kun jalka ei tullutkaan tuttuun tyyliin perässä ja siinä oli kiinni vielä joku helkutin kippa! Onneksi tädillä on järki päässä ja muutaman painokkaan sanan jälkeen täti ymmärsi seisoa paikoillaan, vaikka kärry oli edelleen takasessa kiinni. Jalka oli siis istuinosan ja selkänojan välissä jumissa. Sain hetken aikaa miettiä mitä ihmettä teen. Hevosesta en voinut irrottaa... Tallinomistajan mies oli kotona, mutta hänen numeroaan minulla ei ollut.. Täti päätti yrittää itse rykimällä irroittaa jalkaansa, seurauksena tasapainon menetys ja kaatuminen, kärry edelleen jalassa kiinni. Voitte uskoa, että siinä tuli jo tippa linssiin. Jälleen täti rauhoittui hetkeksi ja siinä kuumeisen pohdinnan jälkeen tajusin soittaa numerotiedusteluun. Oleelliset tiedot kerkesin kertoa kun täti halusi maasta ylös ja voitte kuvitella millainen rytinä ja pauke siitä syntyi + minä siinä vielä huutamassa puhelimeen että prruuut rauhassa anteeksi nyt on pakko lopettaa. Onneksi tiedän, että numerotiedustelun tyypit ovat kuulleet varmasti paljon muutakin, että tuo tuskin heitä hirveästi jäi mietityttämään. Suurempi onni on, että numerotiedustelusta tulee numero myös viestillä, koska en todellakaan siinä kohtaa kerinnyt odottelemaan, että yhdistetäänkö vai ei. Niinpä sain vihdoin tallinomistajan miehen kiinni ja hän tuli pelastamaan tädin. Vielä kerran kiitos siitä, että tädillä on tuo pää kunnossa. Rauhassa se seisoi siinä, kun isuinosaa irrotettiin ja jalka saatiin pois. Miten ihmeessä tämä pääsi käymään? En tiedä. Kamala vahinko, jonka olisi voinut ennaltaehkäistä viemällä kärryt jonnekin muualle. Kärryt saivat onneksi pelkkiä naarmuja, eli mitään käyttöä hankaloittavaa vahinkoa emme saaneet aikaiseksi. G-täti sai kiinni jääneeseen takaseensa kaksi haavaa, johon hain sitten antibioottikuurin sekä kasan kaikennäköisiä haavanhoitotarpeita. Onneksi haavat ovat parantuneet suhteellisen hyvin ihan kotihoidolla, mutta kaiken sen rykimisen ja repimisen johdosta on epäilys, että tammalta on revähtänyt rintalihas. Siihen olen arnikaa laittanut mennen tullen ja ensiviikon tiistaina olisi sitten aika Kangasalan hevosklinikalle. Saavat sitten tutkia tamman takapäänkin samalla. Voitte uskoa, että olin hyvin vihainen itselleni tapahtuneesta. Tosin, ei kärryistä ole koskaan ollut mitään haittaa. Harvemmin kyllä siinä silti on tullut hevosta kuntoon laitettua. Noh, en tiedä. Kärryt vaihtoivat paikkaa ja hevonen ja minä olemme hengissä. Klinikka aikaa odottelemme, sitten olemme viisaampia.
Eniten tässä harmittaa se, että kärryjen omistaja oli enemmän huolissaan kärryistään, jotka kokivat tapahtumasarjan aikana vain naarmuja (jonka hän kuvasi niin, että kärryt olivat aika hurjassa kunnossa), mutta eipä ole vaivautunut kysymään, että miten hevonen voi ja mitä sille oikein tapahtui. Kärryt kun sattuu omistamaan tyttö, jonka olen ilmaiseksi antanut ratsastaa hevosellani. Voitte arvata, että siihenpä sitten loppui se ilo. Jos materiaali on noin paljon elävää olentoa tärkeämpi, niin en kaipaa hänen apuaan enää. Kiitos avusta, pärjään tästä lähin itse. Lupauduin hiomaan ja maalaamaan kärryt kuntoon. Kyllähän se tähän konkurssiin vielä mahtuu. Haavanhoitoon on jo uponnut satasia ja niitä on lisää menossa klinikalle...
Noh, se siitä. Kaikki järjestyy ja hoituu aikanaan.
Lyyli neidin kanssa osallistuin pentukurssille, joka jäi meidän osaltamme aikalailla lyhkäiseksi. Lyylillä kun alkoi ihka ensimmäiset juoksut! Iiiihanaa, sain ostaa hänelle ihanat pinkit, rusetilla varustetut juoksupöksyt, joita hän pitää kyllä ihan mielellään, onneksi. Vapaana ei olla nyt päästy tietenkään ulkoilemaan, mutta muuten elämä sujuu entisellään. Saamme korvata pentukurssin tunnit sitten arkitottiskurssin tunneilla. Pentukurssiin kuului luento koiran oppimisesta, käyttäytymisestä sekä koulutuksesta, joka pidettiin eilen. Hyvin mielenkiintoista! Päätin panostaa vielä enemmän siihen, että miten meillä kotona käyttäydytään. Lyyli kun tuppaa välillä olemaan sellainen, että sinä väistät en minä. Ja hän osaa huomionhakemisen jalontaidon.. Pienen pieniä asioita, mutta hyvin tärkeitä kuitenkin. Ja kun haluan, että Lyyli nuoresta iästään huolimatta osaa olla sitten hyvä esimerkki uudelle pennulle. Noh, pennun tuloon on vielä aikaa, joten eiköhän me saada hiottua tytyä vielä hieman ennen sitä. Tai eihän meidän Lyyliä sinäänsä tarvitse hiota vaan itseämme. Omalla käyttäytymisellämme saamme paljon aikaiseksi.
Nyt on kyllä pakko alkaa valmistautua pikkuhiljaa kaupungille lähtöön. Lupauduin menemään äidin kanssa lounaalle, jipii! Mukava tapa viettää vapaapäiväänsä. Klinikka-aikaa tässä odotellessa, sieltä sitten seuraavat kuulumiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti