Pontus!

Namnam, olen saanut nyt koko viikonlopun ratsastella (lue:herkutella) Pontuksella! Onnentyttö olen ;)
Pontus on ollut niin super taas, kuten aina ennenkin.

Lauantaina satoi ihan hirveesti ja kenttä lainehti vettä, kuten näette.

Eipä tuolla voinut edes käyntitehtäviä ratsastella, joten nokka kohti maastoa. Pontus oli erittäin ilosella tuulella ja jos hevoset osaisivat nauraa, Pontus olisi taatusti nauranut ääneen. Alkukäynnit ja -ravit meni ihan hyvin, käytiin muutaman kerran kiipeämässä yksi kukkula. Muutamat siirtymiset, koska en ole kovin montaa kertaa ollut Pontuksella maastossa, joten oli ihan kiva tietää, että jarrut toimii. Siirtymisissä Pontus oli hieman nihkeä ja hidas, selvästi hänellä oli intoa mennä ja mokomat siirtymiset olisi voitu hoitaa muulloinkin. Muutama hyvä siirtyminen lopuksi ja sitten pitkät ohjat. Käytiin samoilemassa pikkupoluilla ja Pontus napsi välipalaa aika-ajoin. 

Poluilta pois ja hieman ravia. Hmmm, tässä kohtaa Pontuksesta alkoi tulla suorastaan vallaton. Painoa alkoi kertyä kädelle hieman enemmän, vauhti alkoi kiihtyä ja korvat sojottivat tötteröllä eteenpäin. Menojalkaa vipatti, mutta kurja ratsastaja pilasi kaiken. Siirtyminen käyntiin ei mennyt ihan oppikirjojen mukaan, tunnustan, mutta moinen "kaahailu" ei nyt sopinut suunnitelmiin. Tämä kaahailu yritys toistui kolme kertaa, jonka jälkeen päätin, että nyt pehmoilut mäkeen ja töihin! Jos on energiaa sikailla, on myös energiaa tehdä töitä. Ohjat käteen, ahteri kiinni satulaan, jalat töihin. Kootumpaa ravia ja muutama siirtyminen. Pontus alkoi olla kuulolla. Sitten koottua laukkaa ja WAU! Pontushan laukkasi (hieman jopa pörheänä) miltei paikoillaan! Hieman ohjaa ja eteenpäin, nnnammm. Pontuksen oma moottori toimi paremmin kuin koskaan ennen ja laukka pyöri kuin unelma. Muutama laukka-ravi-käynti-laukka siirtyminen ja kun viimein sain laukan alas pehmeästi ilman kiireellistä ravipätkää annoin Pontukselle pitkät ohjat ja kehuin minkä ehdein. Hetki käyntiä ja muutama hyvä ravi-käynti siirtyminen, etenkin se viimeinen oli niin mallikas, että siitä olisi kouluradalla saanut ainakin 10 ;) Ehkei ihan, mutta hienosti se meni kuitenkin. Ja mikä fiilis! Ihan mahtava! Pontukselle vapaat ohjat ja suuret kehut ja kiitokset. Hevonen pärski koko matkan takaisin talliin, joten taisi hänkin olla ihan tyytyväinen vaikka joutuikin töihin kesken letkeän maastohömpötyksen. Tallissa kunnon harjaus, linimentit jalkoihin ja selkään, leivän palasten avulla venytykset sekä melassimehua. Onneksi olin yksin tallissa, koska en olisi halunnut kenenkään kuulevat lirkutteluani Pontukselle. Olin vain niin onnellinen erittäin onnistuneesta maastoreissusta.

Sunnuntaina kävin (erittäin pienessä) maneesissa pyörähtämässä. Alkuverkat menivät hyvin, laukassa Pontus kompastui ikävästi, enkä sen jälkeen halunnutkaan enää laukata siellä. Tein jälleen paljon siirtymisiä, käynti-seis, ravi-käynti, ravi-seis. Käynnin sisällä temponmuutoksia ja parit peruutukset, pohkeenväistöt sekä takaosakäännökset. Pontus oli hieman tahmea vasempaan, joten tein muutaman kahdeksikon, jonka jälkeen vasenkin suunta sujui keveämmin. Kävin ulkokentällä ottamassa vielä laukkapätkät, vaikka se olikin vielä märkä. Pontus laukkasi taas todella hyvin, kerran pudotti raville itsekseen, mutta muuten oli todella hyvin hereillä ja herkkänä avuille. Kaarteet Pontus jaksoi laukata kootummin tiputtamatta raville. Palkinnoksi mahtavasta työskentelystä kävimme maastossa tekemässä loppuverkan. Pieni pätkä ravia ja sitten poluille kävelemään. Hevonen vaikutti tyytyväiseltä ja iloiselta ja sitä oli ratsastajakin. Tallissa taas linimentit jalkoihin ja selkään, venyttelyä, melassimehua sekä ämpärillinen ruohoa. Olin taas niin tyytyväinen Pontukseen. Tästä on taas kiva jatkaa. 

Lopuksi vielä terkut Martan kasvattajalta.. On kuulemma hieman tukevassa kunnossa. Hän on ollut aina sitä mieltä, kun on nähnyt Martan. Aina vaan on liian tukeva :D Ehkä hieman, mutta eipä ainakaan heti kuihdu jos sairastuu. Ja kovasti tietysti omaani puolustan, mutta ei Martta nyt liian lihava ole! Nih! Eipä siellä sen kummempia. Martta leikki hetken 4-6kk ikäisten pentujen kanssa ja sitten takaisin autoon. Reeniä emme kasvattajan luona ottaneet, koska minun oli jo aika rientää seuraavaan paikkaan.

Huomenna taas Tupalan kentällä Martan kanssa!

Palveluskoira.

Maanantaina tosiaan tuli käytyä siellä ekoissa reeneissä palveluskoirakentällä, Tupalan kentällä. Jännitys oli lähes käsinkosketeltavaa, olinhan kuitenki ensimmäistä kertaa siellä. Muut ryhmäläiset olivat kerran aikaisemmin jo tavanneet, joten minä en edes tiennyt ketä ryhmäämme kuului. Ohjaajamme sentään tunnistin ja hän kokosi meidät kasaan ja menimme yhdessä kentälle. Alko tuntui jotenkin hieman tahmealta, kukaan ei pahemmin kiinnittänyt minuun huomiota saatikka kysellyt mitään. Se sopi minulle kyllä hyvin, halusin vain seurata ja toimia vasta kun lupa annettiin. 

Lea, ohjaajamme, otti kaksi koirakkoa kerrallaan kentälle. Kaikilla ryhmäläisillä on BH-koe tavoitteena. Tasomme vaihteli, kuten koirien iät ja rodut. Aika nuoria suurin osa kuitenkin. 

Vuorollani hain Martan ja kerroin, että olimme yhden mölli BH:n käyneet läpi, että tiedän noin suunnilleen ainakin mitä kuuluu tehdä ja missäkin kohtaa. Lea halusi ensin nähdä seuraamista, sitten käännökset ja lopuksi vielä jäävät liikkeet sekä eteentulon. Voi kamaluus, kun minua jännitti aluksi. Pyysin Martan kömpelösti sivulle, kompastuin miltei omiin jalkoihini ja käteni tärisivät. Alkuun päästyäni jännitys helpottui, koska Martta tutulla tyylillään suoritti tehtävät juuri niinkuin kotonakin. Lea oli äärettömän tyytyväinen näkemäänsä ja kehui meitä niin, että meinasi minulla tulla tippa linssiin. Olin niin ylpeä Martasta ja hänen saamistaan kehuista, ettei meinannut vaatteissa tila riittää. Lea totesi, että "olette hiomassa täällä enää pikkujuttuja". Paljon toki meillä on työtä jäljellä, mutta BH-koetta ajatellen asiamme ovat melko mukavasti mallillaan. Tästä on ilo jatkaa!

Perjantaina kävimme samaisen BH-kurssi porukan kanssa raunioradalla hakureeneissä. Ne olivatkin Martan ensimmäiset ja tyttö näytti taas taitonsa. Haku on minulle aivan uusi juttu, en tiedä kyseisestä lajista oikeastaan mitään, mutta intoa on sitäkin enemmän. Kerroin kaikille, että olen ensimmäistä kertaa haku touhuissa mukana, joten minua täytyy ohjata ja erittäin paljon! Ja niinhän kaikki kyllä tekivät. Neuvoja tuli tasaisesti ja kysymyksiini vastattiin, minua ei jätetty yksin. Kaikilla on joskus se eka kerta, totesi yksi nainen. 

Martta toimi metsässä niin suurella innolla, ettei ollut epäilystäkään, etteikö hän pitäisi lajista. Maalimiehelle lähti kuin tykin suusta, perillä malttoi rauhottua ja käytti jopa hieman nenäänsä etsiessään maalimiestä. Jokaisen maalimiehen kohdalla käytettiin kuitenkin näköaistia vielä ja Martta näki, mihin puskaan maalimies sujahti. Hieman tyttö kävi ylikierroksilla ja viimeisen maalimiehen kohdalla jouduttiin hieman rauhottelemaan, mutta hyvin sujui silti. Tätä lisää meille kiitos! Pari tuntia hyttysten armoilla meni mukavasti ja nopeasti. Ryhmä tuntui vetävän yhtä köyttä ja tuki toisiaan. 

Nyt lähtö kasvattajan luo pitkästä aikaa.. Katsotaas mitä sanomista sieltä tulee!

Täti rauhottuu.

Onpas ollut mukava viikko.
G-täti on käyttäytynyt mallikkaasti, yllättänyt itseasiassa jo pidemmän aikaa kerta toisensa jälkeen maltillisella käytöksellään. Kuumenemisista huolimatta täti on kyennyt melko nopeasti kokoamaan itsehillintänsä ja "päässyt yli" kuumentavasta tilanteesta, kuten esim. ravurin kohtaaminen. Syytä tälle tädin (positiiviselle) käytökselle olen tässä ehtinyt monesti pohtia. Käytös on muuttunut selvästi sen jälkeen, kun olen alkanut käydä Yyterin ratsastuskeskuksessa Marjun tunneilla. Marjun rauhallinen käytös, asenne ja minulle sopiva tyyli opettaa ovat varmasti tehneet tehtävänsä. Marjun tunneista olen saanut, kuten olen jo tainnut aikaisemminkin mainita, ihan uutta virtaa ja intoa oman ponin liikutukseen. Enää G-tädin liikutus ei ole pääsääntöisesti sellaista "vähän-sinne-suuntaan-ratsastusta" vaan oikeasti olen alkanut ratsastamaan ja mahdollisesti Marjun rauhallisuus on osittain tarttunut myös minuun, koska en ole pitkään aikaan enää jaksanut hermostua tädin hössötykselle. Kas kummaa, sehän rauhottaa tätiä myös ;)

Olen myös antanut itselleni anteeksi pelhamien käytön. Aikaisemmin koin hieman huonoa omaatuntoa, koska ratsastelin huomattavasti vahvemmalla kuolaimella kuin ennen, jopa kentällä, vaikka vuosia olen mennyt kolmipalalla missä vain. Nyt olen alkanut huomaamaan, että jopa täti itse vaikuttaa rauhallisemmalta, tasaisemmalta ja jotenkin luottavaisemmalta kuin ennen.
Kristiinalle sitten ääneen mietein tätä asiaa, ja hän kysyi sitten, olisi mahdollista, että että täti on alkanut taas luottaa käteeni. Tämä ajatus lähti siitä, kun olimme yhdessä kentällä ja minä olin ilman satulaa ja tädillä oli vain kolmipalan suussa. Höpsöttelimme sellaista rentoa käyntiä, ravia ja lopulta jopa laukkaa. Tädillä on aina ollut vaikeus hakeutua itsenäisesti eteen-alas, mutta tällä höpsöttelykerralla täti lähti varovaisesti tunnustelemaan mitä tapahtuu jos hän venyttää eteen-alas. Taputtelin tietenkin kovasti ja ääneen kehuin. Kristiinan ajatus saattaa hyvinkin pitää paikkaansa. Oli miten oli, minulle on pääasia, että täti ei kärsi kivuista ja on tyytyväinen. Se on sitten sivuseikka millä kuolaimella ratsastan missäkin. Pelhamien käyttö ei tarkoita sitä, että hevosta kiskotaan sadan miehen voimin suusta ja rikotaan vähäisetkin herkkyyden rippeet sieltä. Päinvastoin, tammahan toimii paljon paremmin ja HERKEMMIN pelhameilla kuin kolmipaloilla. Mielipiteitä kiitos!

Nyt viimeiset kaksi päivää olen kävellyt tädin kanssa pellolle, ilman satulaa ja kolmipaloilla. Eli en nyt ihan aina niitä norsujarruja laita. Tädin kanssa tehty paljon voltteja ja pysähdyksiä. Ihan lopuksi tamma alkoi pikkuhiljaa antaa niskasta periksi ja myötäsi pysähdyksissä ja liikkeelle lähdöissä. Harmikseni hyvä reeni jäi kesken, koska naapurin koirat juoksivat pellolle. Eihän niistä muuten olisi ollut haittaa, mutta kun Martta ja Lyyli olivat vapaana mukanani ja vieraat koirat vain lähestyivät, niin olihan minun pakko lähteä :/ Ylpeä olin omista koiristani, koska molemmat seurasivat hyvin minua eivätkä lähteneet tutustumaan naapurin koiriin ja näin pääsimme yhdessä pienessä laumassa takaisin tallille.

Jaahans, kello alkaa olemaan niin paljon, että meidän on aika poistua reeni kentälle! Martta pääsee (ja minäkin siis) ensimmäistä kertaa Palveluskoirakentälle reenaamaan pk-puolen juttuja. On mielenkiintoista, mitä ohjaaja pitää Martasta. Siitä sitten seuraavaksi!

Helppo C.. taas...

Niin ja heti perään voin vuodattaa tässä viime vkloppuna läpikäymäni harjoituskoulukisat. Sitä Helppo C:1 2000 olen tässä nyt rata toisensa jälkeen hinkannut. Ja jatkan sen hinkuttamista vielä jonkin aikaa, koska en koe olevani valmis siirtymään eteenpäin. Ehkä sitten loppukesästä voisi erittäin suurella huumorimielellä punkea läpi jonkun B:n.. hehhhehh.. EHKÄ.
Siis yyterissä oli järjestetty taas Yyteri Cup :) johon sitten pääsin osallistumaan. Kysehän on ihan tallikisoista, harjoituskisoista, mutta jostakin sitä on aloitettava, vai mitä?  Verkassa Pontus aivan järkyttävä aluksi. Kankea ja haluton liikkumaan, pysähteli ainakin kymmenen kertaa, ikään kuin sillä olisi ollut kakkimushätä. Kymmenennen kerran jälkeen hermostuin ja pyysin raippaa, koska jokaisella pysähdyksellä annoin Pontukselle aikaa toimittaa hätänsä, mutta herra katselikin vain maisemia. Ihan varmasti hätä oli, mutta sitä piti vielä sulatella ja miettiä, että miten sitä toimitetaan. Pontus näki raipan, huokaisi ja alkoi kuuntelemaan paremmin. Siirtymiset alkoivat sujua pehmeämmin ja Pontus herkistyi istunnalle paremmin. On se vaan niin hieno poika, taas sen tajusin kuin ensimmäistä kertaa. Istut alas, ajattelet pysähdystä, lähdet valmistelemaan ja hevonen pysähtyy, ennenkuin ehdit kissaa sanomaan. On niin hienoa, kun saa ratsastaa niin hyvin koulutetulla hevosella. Pontus on opettanut jo näinkin lyhyessä ajassa korvaamattoman paljon ja antanut G-tädin liikutuksellekin ihan uutta virtaa. Radan ulkopuolelle päästiin taas, kun edellinen ratsukka pääsi radalle. Siirtymisiä ja ympyröitä, pidetään hevonen hereillä ja herkkänä. Ja itse yritin muistaa vain hengittää ja pitää alaselän rentona. Ja hieman ennen radalle siirtymistä, Herra toimitti pyhän asiansa! Kakkimuskurjimus tuli ja kaikki olivat onnellisia. Hassu äijä.

Radalla alkutervehdykseen asti muistin olla rento. Sen jälkeen ratsastajaan iski jännitys ja rata laukkoihin asti tuntuu olevan yhtä sumua. Muistikuvissani  Pontus juoksee jännittyneenä pää ylhäällä kaikki kulmat oikoen. Vasemman laukan Pontus rikkoi kerran, mutta sain sen heti korjattua. Tajusin juuri ennen rikkomista, että nyt tippuu raville, mutta tajusin sen kuitenkin liian myöhään. Onneksi sain laukan heti perään nousemaan uudelleen, eikä niin kuin viime radalla. Oikea laukka säilyi loppuun asti. Askeleen pidennykset.. noh, paperissa lukee ihanasti, että yritystä oli. Kyllähän minä kovasti yritin tuupata Pontusta eteen, mutta ei tahtonut venyttää tarpeeksi. Lisää harjoitusta tietysti taas. Laukan jälkeen muistin jälleen, että rento ratsastaja kykenee ratsastamaan paremmin kuin jännittynyt ja viimeinen voltti ja lopputervehdys menivät taas hyvin. Hihkuin tervehdyksen jälkeen, että "tämä laukkasi!". Olin niin onnellinen, kun Pontus rikkoi vain kerran :D Pienestä on ne onnen hetket kylvettävä. Ja olihan se selvää edistystä edelliseen rataan.

Kävin verkkakentällä ravailemassa vielä loppuravit, eteen alas ja sitten käpsyttelimme ja katselimme loput radat. Hienoja suorituksia hienoilta ratsastajilta. Edelleenkin Meeri-ponin nuori ratsastaja saa hatunnostoni, kuten myös Lupun sitkeä ratsastaja. Molemmat tekevät hienoa työtä ja ahkerasti harjoittelevat saaden silminnähtäviä tuloksia. Molemmille olen koittanut positiiviset terveiset kertoa (vaikka tyttöparat pitävät minua varmasti vähintäänkin hulluna), jotta he jaksaisivat jatkaa aherrustaan.

Nyt tuli todistettua se, että rata voi mennä huomattavasti paremmin kuin miltä se tuntuu. Ehkä Pontus ei sittenkään juossut pää ylhäällä ihan koko aikaa, eikä se näyttänyt ehkä ihan niin epätoivoiselta, kuin miltä se minusta tuntui, koska meidät pyydettiin palkintojen jakoon! Wau ;) Toiseksi tultiin ja onnellisia oltiin. Minulle ruusukkeen saaminen (niin hölmöltä kuin se ehkä teistä vaikuttaakin) niin oli erittäin tärkeää. Näin konkreettisesti, että olin onnistunut! Ei tarvinnut harmituksen keskellä selitellä, että joojoo olen tyytyväinen rataan vaikka sitä olisi ollut itsekin välillä vaikea uskoa. Olinpas niin onnellinen saadessani lähettää miehelleni Pontuksesta ja ruusukkeesta kuvan ;)

Tällaista tällä kertaa. Seuraavaan kertaan!

Lämpimiä kesäpäiviä toivottelee "Ikuinen lapsi" ;)

G-tädin koulusuoritus!

Lisäänpäs tähän nyt ihan yksinäisenä tämän G-tädin Chapelilla suorittaman Aikuisten kouluohjelman :)
Oon aika todella ylpee mammasta :) Ihan virheetön suoritushan tuo ei ollut, mutta kenellä olisi? Virheistä opitaan. Tädillä on kuitenkin niin paljon ikää, että kun suoritusta ja tamman intoa katselee kokonaisuutena, on mielestäni syytäkin olla ylpeä ;)

Kiitos Evelle kuvaamisesta. Oman ratsastuksen näkeminen on aina... melko avartavaa, kuten tiedätte ;)

Mölli-BH

Kävimme siis 4.5. perjantaina Merikarvian Koirapoppoon järjestämässä Mölli-BH kokeessa ja tulos oli enemmän kuin loistava! Olin niin positiivisesti yllättynyt koko kokemuksesta. Martta ylitti itsensä, minä hillitsin hermoni ja tunnelma "kisoissa" oli mitä mainioin, ainakin näin ensikertalaiselle.

Olin aamusta alkaen ollut melko hermona tulevan testin vuoksi. Olin hillittömällä raivolla siivonnut koko kämpän putipuhtaaksi ja kaupungillakin tuli käväistyä uusi ulkoilupuku hakemassa. Olo oli hervoton ja jopa hieman hullu, mieleni teki huutaa ääneen raivokkaan leijonan tavoin ja yrittää sillä tavoin purkaa sisälläni oleva jännityksestä johtuva paine. Uskomaton tunne.

Onneksi mukanani kokeessa oli kaksi hyvää ystävääni, Kristiina ja Tiina. Heidän tukensa siellä oli korvaamaton ja ilman heitä, emme Martan kanssa taatusti olisi onnistuneet niin hyvin. Kyllä kelpaa, kun on niin ihania ihmisiä tukemassa.

Olin hyvin tyytyväinen Martan suoritukseen. Kaikki "virheet" kokeessa olivat minun vikaani, mm. eteentulon jälkeen, kun tuomari antoi luvan käskeä koira sivulle, jouduin antamaan Martalle kolme käskyä. Kuka ääliö käski pitää nyrkissään, siinä koiran nokan edessä juustonpalaa...?! Kytkettynä seuraamisessa taisin unohtaa juoksun ja hitaan kävely-osuuden :D
Paikkamakuu meni loistavasti. Jos tunsi olonsa epävarmaksi, sai jäädä koiran viereen tai käydä palkkaamassa välillä. Jos olo olisi ollut erittäin epävarma, olisin saanut jättää jopa hihnan kiinni ja vaikka seisoa hihnan päällä. Niin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä. Jätin Martan käskyllä maahan ja poistuin n. 30 askeleen päähän ja käännyin sivuittain koiraa kohden. Selkääni en uskaltanut kääntää, koska en ollut aivan varma jaksaako Martta keskittyä niin pitkään. Turhaan kuitenkin huolehdin, Martta makasi kuin liimattu hiekka-alustaansa, vaikka hänen takaansa kulki kolmen lapsen joukko, joka ihasteli suureen, kimeään ääneen miten "ihana ja hieno saksanpaimenkoira iiikiik iik!". Siinä kohtaa oli kyllä pakko rykäistä ääneen, jotta Martta tietäisi, että edelleen maahan käsky on voimassa :D

Tässä videot tottelevaisuus osuudesta sekä kaupunki osuudesta.

Tunnelma paikan päällä oli mukava ja kannustava. Vieraita ihmisiä paljon ja kuitenkin paljon kannustusta. Paljon saimme myös hyvää palautetta suorituksestamme. Olin hyvin ylpeä Martasta ja syystäkin! 

Aina kaikki ei mene niinkuin suunnittelee.

Harjoituskoulukisoista vaan terveisiä! Tulipas taas harjoiteltua... ja jännitettyä...

Aamulla silmät räpsähti auki klo 07:00 eikä toivoakaan, että näkisin nukkuMattia enää.. Ylös, ulos ja porukoiden luo kissaa ruokkimaan. Porukat siis tallinnassa ja minä kissavahtina. Jännitys siinä kohtaa vielä hallinnassa.

Kohti Yyteriä ennen klo 9 ja siinä kohtaa repesi. Vatsa kääntyi ympäri, veri pakeni en-tiedä-mihin, ajatustoiminta siirtyi hysteria-tasolle ja pahaa teki.

Tallilla raajat maitohapoilla yritin kerätä varusteita ja ottaa Marjulta viimehetken tsemppejä ja ohjeistuksia vastaan. Pontus makoili tarhassaan, tietenkin jossain erittäin kuraisessa+pissaisessa kohdassa, YAK!

Pontus sisälle ja puunaamaan. Kädet täristen yritin rapsuttaa mutaa Jättiläisen kyljistä pois. Ihmeen kautta kaiken jännityksen keskellä sain varusteet Pontukselle ja lähdin tielle kävelemään alkukäyntejä ja siitä verkkaradalle. Jännitys oli kohonnut tässä kohtaa jo lähes hallitsemattomaksi. Jaloissa ei voimaa lainkaan ja kädetkin olivat puuta. Koita siinä sitten ratsastaa reippaasti pohkeella ja myödätä kädellä!

Siirtymisiä, siirtymisiä ja lisää siirtymisiä. Rentoa ravia ja laukkaa. Laukka-ravi siirtymiset olivat niin kamalia, veteliä ja hitaita ja niin kättä vasten, että hevosen omistaja olisi varmasti repinyt silmät päästään ne nähdessään.. Onni sinäänsä, että hän ei ollut paikalla :D Muutaman hyvän siirtymisen jälkeen pitkät ohjat ja syvä huokaus. Olo oli vähintääkin kurja ja epäonnistunut. Niin hienosti, kuin meillä Pontuksen kanssa menikin torstaina, niin siitä menosta ei ollut tietoakaan. Hevonen tuijotteli kaikkea, niin kuin minäkin. Olisikohan kannattanut hieman rentoutua, olisi voinut hepallakin olla mukavempaa. Vaikka Pontus kyllä selvästi yritti kaikkensa. Kyllä Jättiläinen osaa ja tekee, jos vain satulanpäällinen on hereillä.. ja tällä kertaa niin ei ollut. Hetkeä ennen radan vierustalle siirtymistä rentoa ravia, eteenalas. Ihan vaan sillälailla lötkösti, ilman jännitystä, hyvin avuilla ja rentona. Niin, että jäis tästä verkasta nyt vaan hyvä mieli ja sitten olis kiva mennä radalle. 

Radalla olijan lisäksi kentällä sai olla kaksi seuraavaa vielä verkkaamassa. Minkäännäköistä hyvää oloa ei todellakaan ollut minun siirtyessäni radan viereen verkkailemaan. Pontus tuntui kylläkin hieman paremmalta kuin verkkaradalla. Pehmeämpi, nopeampi ja hieman enemmän hereillä. Sitten olikin minun vuoroni siirtyä valkoisten aitojen sisäpuolelle. Voi, jännitys räjähti sisälläni taas saaden minut voimaan erittäin pahoin. Yritin hokea mielessäni, että tämä on harjoitusta ja kaikki menee hyvin, pysy rentona. Vihellyksen jälkeen se oli menoa.

Rata meni... noh, paremminkin olisi ehdottomasti voinut mennä, mutta kai se loppujen lopuksi ihan hyvin meni kaiken sen järjettömän jännityksen keskellä. Muistin radan sentään. Molemmat laukat Pontus rikkoi, koska jännitykseltäni lakkasin ratsastamasta sitä ja oletin vain, että kyllä se siinä alla pyörii, kun sen kerran olin nostanut. Eipäs vaan pyörinytkään. Pieni hätäpaniikki ehti iskeä, mutta ei muuta kuin uusi nosto. Se tässä eniten harmittaa, koska laukkaaminen on meillä ollutkin melko vaikeaa, koska en ole saanut ylläpidettyä hyvää laukkaa. Tiesin vaikeuden, enkä siltikään ratsastanut kunnolla radalla. Tyhmäätyhmäätyhmää.. Nyt oli kuitenkin ensimmäinen rata Pontuksella, joten laitetaan jäätymisen ja jännityksen piikkiin vielä. Nyt tiedän erittäin hyvin mitä tunneilla haluan harjoitella ;) Arvostelulappunen oli rehellinen ja todenmukainen, huonot numerot tulivat rikotuista askellajeista ja oikomisesta. Niin... taisi se yksi lävistäjälle kääntäminen tapahtua hieman(?) liian aikaisin. Ja voitteko kuvitella... sain 7,5 istunnasta ja apujen käytöstä! Olenko ylpeä, olen todellakin! ;)

Tässä todiste kouluradasta ja siitä, miten kaikki ei aina mene niinkuin suunnittelee:

Seuraavalla kerralla Mölli-BH kuulumiset!

Hyvää Vappua!

Niin, näin vapun kunniaksi ajattelin istahtaa kahvi kupposen kera koneen äärelle ja riipustaa muutaman sanasen tänne. Vappu menee työn merkeissä, joten ei tarvitse vaivautua lähtemään minnekään.

Yyterin kisat, jotka piti olla 21. päivä jouduttiin perumaan, koska edellisenä yönä oli satanut niin kamalasti vettä, että tallin molemmat kentät uivat. Hyihyi. Eipä tarvinnut jännittää niitäkään sitten. Harmitti kyllä aika paljon, koska oli niin kovin jo henkisesti valmistautunut niihin ja tankannut rataa niin, että olisin osannut sen etu- ja takaperin vaikka unissani.

Harmitus korjattiin 28.4. pidettävissä harjoituskisoissa.. Minähän painelin G-tädin kanssa sinne! Harkkakisat järjestettiin lähellä meidän tallia, Chapellilla, ja kaveriksi tuli naapuritallilta Noora ja Goldy. Oli mukavaa, kun ei tarvinnut mennä yksin. Lievensi jännitystäkin mukavasti! Aikusiten kouluohjelma oli tarkoitus suorittaa.

G-tädin kanssa oltiin kuluneella viikolla harjoteltu radasta pieniä osia ja sitten perjantaina mentiin Nooran kanssa koko rata. Niillä tunnelmilla oli mukava lähteä lauantaina kisailemaan, koska G-täti oli ollut koko viikon todella kiva! Ei nyt mikään kumipallo ja laukoissakin kuumui, mutta oli hyvin ratsastettavissa. Tosin, menin pelhameilla kaikki reenit. On paremmin ratsastettavissa ja edes jotenkin oikeinpäin. G-tädillehän ei ole mitenkään luonnollista hakea eteen-alas.. Mieluummin hän kulkisi pää ylhäällä ja täysillä ;)

Kisapaikalle päästyämme G-täti katseli ihmeissään kaikkia niitä hevosia, jotka verkkasivat radan vierellä. Hänestä se oli ehkä maailman ihmeellisintä ikinä!Rataharjoituksissa täti oli malttanut hieman jopa rentoutua, mutta kisapaikalla rentoutumisesta ei ollut tietokaan. Niin pirusti puri kuolaimeen kiinni ja oli ehdottomasti sitä mieltä, että taipuminen on rikos! Siirtymisillä sain hieman tätiä rentoutumaan, mutta hyvin hieman. Laukkaa en ottanut verkassa lainkaan, koska kokemuksesta tiesin, että turha kuumentaa jo palavaa puuta :D Noora meni ennen meitä ja me olimme tädin kanssa luokan viimeisiä. Nooran ja Goldyn suoritus oli kaunis, tasainen ja rauhallinen. Siitä tuli jo hyvä mieli ja olin tyytyväinen heidän suoritukseensa. Vielä kun omasta selviäisi. Saimme tädin kanssa rauhassa muutaman kerran kiertää radan ja sitten kuului vihellys.. Hihi, sitten mentiin! Alkutervehdykseen täti tuli melko pehmeästi ja kuuliaisesti. Alkutervehdyksen jälkeen käyntiä ja pisteessä G harjoitusraviin ja sitten oikealle ja suorittamaan kolmikaarista kiemurauraa harjoitusravissa.. Tai niin luulin, tamma kun päätti ottaa ensimmäisen kaarteen heti laukassa! Onneksi oli norsujarrut suussa, koska tamma lähti niin rytinällä, että kevyemmällä kuolaimella olisimme olleet siinä kohtaa jo melko pitkällä. Laukka alas ja jatkamaan.. Täti oli melko jännittynyt koko radan ajan. Häntä ihmetytti suuresti kentän toisella puolella lilluva järkyttävistä järkyttävin mutalieju (mikä kyllä oli oikeasti todella kamala, raskas ja upottava!) ja toisella puolella oleva kuusiaita, jonka takaa kuului.. ajatelkaa.. HEVOSTEN ÄÄNIÄ! HUI, se vasta jännää olikin! Niiden (tädin mielestä) erikoisten äänien vuoksi täti singahtikin laukalle heti ekassa kaarteessa. Radasta selvittiin melko hyvin siihen asti, kunnes piti ottaa oikeasti sitä laukkaa. Laukka kyllä nousi hyvin, kulmat meni ainakin sinnepäin.. mutta kun piti ottaa alas raville, niin eihän se käynyt! Täti meinasi, että kun sitä nyt harjoituksissakin ollaan otettu AINA mooonen monta kierrosta laukkaa, niin kai sitä täälläkin sitten voi! Hieman pisteen jälkeen tamma sitten antoi laukan alas ja jatkoi jännittyneellä ravilla kohti seuraavaa laukannostoa. Seuraava laukka-ravi siirtyminen menikin sitten jo hieman paremmin. Onneksi. Lopputervehdyksessä en voinut muutakuin nauraa. Voi mamma, minkäs teit. Kyllä hän silti hienosti suoritti! Olin erittäin ylpeä tädistä ja siitä, että lähdimme. Olin onnellinen siitä, että molemmat hevoset käyttäytyivät hyvin ja selvittiin ilman nolostumisia. Kentän kunto harmitti, mutta minkäs teit. Arvostelu oli kyllä aikalailla löysä, koska saimme tädin kanssa 63,81%. Oli löysä tai ei, olin hirmuisen ylpeä omasta tädistäni <3 Ei ole hienompaa.. eikä ainakaan pirteämpää vanhusta kenelläkään ;) Toivottavasti saan kuvia ja videon ladattua tänne jossakin vaiheessa.

Martan kanssa ollaan reenattu mölli-BH:ta varten. Seuruut alkaa olemaan aika mukavia, hieman edistää, mutta ei niin pahasti kuin ennen. Eteentulo on edelleen erittäin vauhdikas ja ohjausta vailla, mutta en aio stressata siitä. Jos Martta täytyy kokeessakin ohjata, niin sitten ohjataan. Martta on kuitenkin niin pieni vielä ja meillä on aikaa hio liikkeitä vaikka kuinka ja paljon. Lähdemme nyt pääasiassa hakemaan, tottakai toivottavasti mahdollisimman onnistunutta suoritusta, mutta hyvää ja positiivista kokemusta. Luotan täysin siihen, että Martta hoitaa omat tehtävänsä parhaan taitonsa mukaisesti ja niin aion itsekin tehdä!

Seuraavalla kerralla varmasti Mölli-BH:sta lisää. Nyt telkku päälle, kipallinen poppareita ja limsaa!

Hyvää Vappua Kaikille!

Kisat!

Hyvää Huomenta!

Ratsastuksen täyteinen viikko takana..
G-täti riemastuttanut taas maastokäyttäytymisellään. Kristiinan ja Pian seurassa ollaan käyty parit kerrat laukkailemassa, eikä siitä ole tullut sitten yhtään mitään. Pia, saksalainen varma maastoratsu (lue: epäluulon kuningatar, inhoaa vettä, lunta ja kaikkea mikä voi tahria kaviot, pelkää kaikkea trippipurkista lähtien..), joka nyt yleensä kaikesta erikoisuudestaan huolimatta on kyennyt hillitsemään itsensä vaikka vanha mamma tekisi mitä temppuja, niin eikös tämäkin intoudu laukannostoissa kiljumaan hysteerisenä ja nostamaan sekaristilaukan ja painaa kädelle minkä ehtii.. ja mitäs tämä meidän täti tekeekään, ensimmäiset laukat yleensä menevät hyvin.. mutta kun olen nostamassa toista laukkaa niin tämä piru, nostaa päänsä niin ylös kuin ehtii/saa, nostaa laukan, mutta jää paikoilleen pomppimaan ylös päin ja kerää itsensä pieneksi palloksi ja tunnen kuinka se allani suunnittelee lähtöä. Jos siinä tilanteessa olisin erehtynyt antamaan ohjaa edes 2mm, niin tamma olisi lähtenyt sellaiseen järjettömään aavikkoneliin, millä ei ole mitään tekemistä laukkaamisen kanssa. Pakkohan se siinä edessä oli sitten huutaa, että laukka alas, ei tästä tule mitään. Ei siinä sitten oikein tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä. Edellisellä maastolenkillä, pientä laukkaa yrittäessämme, täti poikitti laukassa niin paljon, että meinasimme olla ojassa. Turvallista eikö? Kyllä se siitä sitten suoristui, kun pari kertaa sain potkaistua kunnolla kyljelle ja kerrottua, että ei ole kovin järkevä idea poikittaa. Välillä turhauttaa hirmuisesti taistella 25 vuotiaan mamman kanssa siitä, että täytyykö tässä laukassa välttämättä poikittaa ihan hulluna, koska laukata saisi enemmänkin, mutta ei tuollaisen sikailun kera.. tai sitten tämä ikuinen kysymys, että eikö sinne kotiin voisi edes joskus kävellä?!
Noh, pakko korjata sen verran, että mamma on pari kertaa viikon aikana yllättänyt maastokävelyllä.. hän siis todellakin käveli koko lenkin. Ihan kotiin asti. Olin melko yllättynyt.

Martan kanssa ollaan reenattu pitkiä seuraamisia ja paikkamakuuta, hienostihan tuo sujuu. Seuruussa käännökset edelleen vaikeita, mutta niitä hiotaan kokoajan. Lelun kanssa palkkaan nykyään vallan, muutamia käännöksiä olen tehnyt nakin kanssa, mutta lelu toimii ihan yhtä hyvin. Eteentulossa olen lyhentänyt matkaa, mutta jättänyt jalalla polkaisun pois. Martta tulee hyvin eteen, mutta jää kuitenkin herkästi istumaan melko kauas. Eteentulossa olen palkannut makupaloilla, se tuntuu itsestä helpommalta. Lelulla palkkaamista olen yrittänyt, en taida itse vain ostata, koska Martta hyppää herkästi leluun kiinni ja alkaa riuhtomaan sitä minulta, tekemättä ensin liikettä loppuun. Pieni kumarrus eteen, otan käsillä vastaan ja ohjaan Martan eteeni istumaan. Pikkuhiljaa jos sitä matkaa saisi venytettyä ja Martta jäisi todella tuohon eteen istumaan. Oppia ikä kaikki. Kyllä tämä tästä.

Ratsastuskoululla olen punnertanut vallan Pontuksen kanssa. Olen korviani myöten ihastunut ruunaan :) <3
Nyt olen saanut jonkinlaisen käsityksen siitä, miten häntä ratsastetaan ja paremmin on alkanut sujua. En enää jännitä sitä niin paljoa ja uskallan ratsastaa enemmän. On niin hieno tunne, kun ajattelet pysähdystä ja tajuat samassa, että hevonen on jo pysähtynyt. Nam! Maanantain tunnilla tehtiin siirtymisiä, punnersin pitkästä aikaa ilman jalustimia ja mielestäni pystyin paremmin rentoutumaan ja ratsastamaan ravista käyntiin. Vaikka kyllä vieläkin enemmän täytyisi valmistella, istua ja siirtyä, muistaa hengitys ja myötäys, koska Pontus tuppaa hieman nousemaan edestä siirtymisissä.
Kävin eilen Pontuksella harjoittelemassa tämän päivän pikkukisoja varten. Marju antoi ohjeita verkkaamiseen ja tuntui toimivan, sain hyvin ratsastettua avut läpi ja Pontus oli pehmeä ja vastasi hyvin apuihin. Kouluohjelmaan kuuluvia askeleen pidennyksiä harjoiteltu muutama kerta ja Pontus taisi hieman jopa innostua! Söpöä :) Siirtymiset olivat parempia ja nopeampia ja ravi-laukka-ravi siirymiset melko hyviä myöskin. Enemmän täytyisi ratsastaa istunnalla ja pohkeella, jotta Pontus ei nousisi laukka-ravi siirtymisissä niin paljoa.
Tämän päivän kisoja jännitän yllättävän vähän, toistaiseksi. Ensimmäinen luokka, perusmerkki, alkaa klo 16 ja minun luokkani Helppo C:1 2000 alkaa n. 15:30. Kai tuossa puolen päivän aikoihin alkaa mahassa kiertää ja jännitys siirtyy ikävästi raajoihin :D En odota suuria radalta, lähinnä,että muistaisin rentoutua ja pitää kivaa.
Nyt aamupalaa ja valmistautumista.. Ehkä sittenkin hieman jännittää nyt jo?

Suuria (hehheh) kisakuulumisia myöhemmin.

Aamureenit.

Huomenta.

Lyhyt tunteiden purkaus tätäkin kautta.

Kyllä sitä aamulla taas mietti, että miten tyhmiä ihmiset ovat. Kerrostalomme takanahan on mukavan kokoinen jalkapallokenttä. Kävin aamulenkin päätteeksi siellä Martan kanssa reenaamassa. Muutama hyvä seuruu tuli ja hienot käännökset, tosin kylläkin niin, että Martalla oli lelu näkyvillä. Siitäkin yritetään päästä tässä viikon kuluessa irti. No mutta, se siitä. Heittelin hyvän seuruun jälkeen hiukan aikaa Martalle narupalloa ja huomasin, että kentän reunalla on isä kahden lapsen kanssa ja heillä oli jalkaPALLO! Ajattelin heti, että he ovat menossa viereiseen leikkipuistoon ja heitin uudelleen Martalle lelua. Ja eikä mitä, koko seurue tuli suoraan kentälle POTKIMAAN PALLOA! Arvatkaapa tuliko kiire kerätä koira vierelle ja hakea hihna kentän reunalta. Marttahan rakastaa palloja! Kerran hän meinasi, että käy hakemassa lapsien pallon, koska taatusti hänellä olisi ollut parempaa käyttöä sille. Onneksi Martta totteli, kun komensin häntä seuraamaan minua. Ei tullut ihmisillä mieleen, että koirat saattavat aika paljon pitää palloista.. eikä se ainakaan helpota, että sitä potkitaan siinä?
Noh, olisin tietysti voinut ja olisi ehkä kannattanutkin huomauttaa, että jos voisivat odottaa sen aikaa, että pääsen pois siitä kentältä, mutta olin jotenkin taan niin hämmentynyt, etten saanut suutani auki.
Kerrankin kun Martta olisi päässyt pallon kimppuun niin eihän siitä olisi ollut mitään jäljellä. Mutta miten voi olla niin ajattelemattomia ihmisiä, etteivät sen vertaa tajua, ettei ehkä kannata vapaana olevan koiran vieressä alkaa potkimaan palloa?! Sitä jään nyt miettimään....
Kuulemisiin.

Juoksut!

Voi ei! Martalla alko juoksut. Emäntä on hädissään, että "äitin pienestä pullasta kasvaa iiso tyttö". Olihan se silti odotettavissa näinä aikoina, koska Lyylilläkin alkoi juoksut. Aikamoista housurumbaa on nyt sitten.
Mukava huomata, ettei juoksut ole ainakaan toistaiseksi vaikuttaneen Marttaan mitenkään. Ulkona pelloilla uskaltaa pitää vapaana, tottelee yhtä hyvin eikä kyseenalaista käskyjä/komennusta. Reeneihin ei ole vaikuttanut mitenkään, yhtä mielellään reenaa kuin ennenkin.
Manun ja Tiinan kanssa ollaan tehty häiriöreenejä ja hyvin on sujunut. Martta malttaa melko hyvin keskittyä, välillä se huomaa ympärillään jotain muuta, mutta nopeasti on taas työssään kiinni. Hyvä tyttö! Edelleen ollaan reeneissä kovasti painotettu pitkiä seuraamisia ja eteentuloa. Pitkät seuraamiset ovat ohjaajamme mielestä parempia, koska siinä ehtii huomauttamaan Martalle paremmin edistämisestä ja hakemaan sen "oikean paikan" ja sen jälkeen palkkaamaan. Eteentulossa pyritään nyt tällä viikolla jättämään se jalalla potkasu pois. Jos pelkkä eteenpäin kumarrus riittäisi vähentämään vauhtia.
Kävimme eilen ohjaajamme luona reenaamassa ja harjoteltiin paikkamakuuta. Martta sivulle, maahan käsky, minä poistuin n. 10 metrin päähän ja pysyin selin koiraan. Ohjaajamme otti oman koiransa kanssa eteentulon.. ja eipä vain Martan hermot vielä pitäneet sitä. Otti ja lähti paikaltaan kuin nato-ohjus. Ei kun takasin samalle paikalle, minä poistuin omalle paikalleni tällä kertaa jäin sivuttain, jotta ehdin reagoimaan mahdolliseen liikkumiseen. Tällä kertaa se toimi. Martan kyynärät nousivat hitusen maasta, mutta uudella "maahan" käskyllä hän pysyi paikoillaan. Jee! Ja suuri palkka siitä! Ehkä meillä on toivoa. Posket punaisina otin vastaan kehuja, kun ohjaaja kehui Marttaa hienoksi tytöksi. Ja ikäisekseen on osaava kun ottaa huomioon, etten ole aikaisemmin koiria kouluttanut. Ehkä sitten jotain on tullut tehtyä oikein ;) Martta oli kyllä kehunsa ansainnut, se on hieno tyttö!

G-tädin ja Martan kanssa tuli eilen tehtyä pieni peltolenkki. Martta sai olla vapaana koko lenkin ajan ja hyvin käyttäytyi. Toisin kuin G-täti. Olimme peltotieltä poikenneet toiselle tielle ja takaisin tullessamme näin naapurin tallin nuoren humman liikenteessä. Pysähdyimme koko porukka, koska näin miten jännittynyt toinen hevonen oli. Välimatkaa oli siis runsaasti ja ajattelin, että G-täti ja koira eivät ainakaan paranna jännittynyttä nuorte hevosta. Tyttö ja hevonen pääsivät yhteisymmärryksessä (jonkinnäköisessä) peltotietä eteenpäin niin, että me saimme myös jatkaa matkaa. Ja eikös se G-tädin kuppi lentänyt taas nurin. Sillä ei tahdo pää kestää muita hevosia. Tällä kertaa, vaikka minulla olikin vahvemmat kuolaimet suussa, niin ei meinannut täti käsissä pysyä. Askeltakaan käyntiä ei otettu, yritti jatkuvasti ryöstää, poikittaa ja ojassakin oltaisiin voitu käydä ihan vaan huvin vuoksi. Voi että, miten meni taas hermot. On todella rasittavaa, kun vanha tamma käyttäytyyä tuollaisessa aivan NORMAALISSA tilanteessa kuin aivoton pelle! Ja tämä toistuu aina kun näemme toisen hevosen. Ennen kohtaamista täti voi olla kuin puolikuollut laama, ei kiirettä eikä hoppua mihinkään... MUTTA kun tulee se toinen hevonen vastaan, vaikka ihan vain rentoa käyntiä ratsastaen niin eiköhän se saa tädin sekoamaan?! Mikä järki?!?! En tiedä, mutta raivostuttavaa se on.

Ratsastustunnilla maanantaina sain alleni ratsastuksenohjaajan oman hevosen. Hevonen on ehkä maailman upein, millä olen ikinä mennyt. On sitten niin herkkä ja hienosti ratsastettu ruuna, että ihan pelottaa olla siellä selässä. Heti selkään nousun jälkeen tunnen olevani hyvin pieni ja nöyrä. Viimeksikin ohjaaja sanoi, että "kiva että kohtelen hevostani kuin kristallikruunua, mutta kyllä sitä ihan uskaltaa ratsastaa". Hehheh, helppo se on siellä maassa huudella. Pelkään niin, että olen epäreilu hevoselle ja annan typeriä huolimattomia apuja ja aiheutan hevoselle olon, ettei se tiedä mitä haluan.
Saimme kyllä komeat kehut laukoista, ja siitä, miten myötään ristiselälläni. (ompas hankalaa kehua itseään :D)
Kehut olivat taas niin mukavaa kuultavaa ja saivat minut jotenkin hämmentymään.
Lupasin harkita tallin pikkukoulukisoihin osallistumista ja vannotin ohjaajaa, ettei päästä minua helpolla tunneilla. En halua olla "ihan hyvä" vaan loistava. Uhkaili että "itsepähän pyysit".. katsotaan nyt maanantaina mitä tuleman pitää ;) Innolla odotan kyllä!

no mutta, nyt taas töitä kohti!

http://www.youtube.com/watch?v=lxC9t1smQU8

Ulkotreenit.

Wau! Viime torstaina oltiin Martan kanssa ulkokentällä treenailemassa taas muun porukan mukana. Tällä kertaa porukka oli kyllä aika pieni, kaks koirakkoa, ohjaaja ja me. Oli kyllä ehdottomasti parhaimmat treenit ikinä! Ainakin ulkotreeneistä oli parhaimmat. Martta oli miltei koko ajan auki, mutta pysy hienosti vierellä. Keskittyminen oli aivan toistaluokkaa kuin aikaisemmin. Meillä oli kyllä hänen lempilelukseen muodostunut narupallo mukana, liekö se sitten auttanut asiaa. Oli miten oli, mutta hienosti meni. Harjoteltiin pelkästään seuraamista ja luoksetuloa. Pitkät seuruut suoraan, sitten käännöksiä molempiin suuntiin sekä täyskäännökset. Käännökset on mulle vaikeita, ei tahdo osata asettaa noita jalkoja oikein. Martta parka huokailee vieressä kömpelöä emäntää.. Tosin, etenkin vasemmalle kääntymistä hieman häiritsee se, että Martta edistää aavistuksen seuruussa. Eiköhän se siitä, olen palkannut lelulla taakse. Lelulla ollaan  muutenkin alettu enemmän palkkamaan ja tuntuu toimivan hyvin. Martta rakastaa narupalloaan ylikaiken ja se toimii siis loistavana palkkana.
Eteentulossa on hieman liikaa vauhtia. Kerran Martta tömähti sääriäni päin niin että kolina kuului. Muiden ilmeistä näki, että tiesivät sen tehneen kipeetä ja niinhän se tekikin. Kovalla vauhdilla suoraan päin ja sitten istumaan liian kauas, ehkä ei ihan toimi vielä! Melko pienellä etäisyydellä harjoitellaan. Jätän Martan istumaan, kuljen muutaman metrin, käännyt ja kutsun eteen. Hieman ennen kuin Martta on perillä, polkaisen jalan maahan ja ohjaan lopun matkaa käsillä. Tuntuu toimivan tämäkin. Näin ollaan harjoiteltu nyt kahdenkesken ja ollaan säästytty rajuilta törmäyksiltä. On niin mahtavaa reenata, kun treenit on yleensä täynnä onnistumisia! Aina jää hyvä mieli!

Mitäs ratsastuksen puolelle kuuluu..
Olen alkanut kannattamaan Yyterin Ratsastuskeskuksen toimintaa. Hyvän ystäväni Hyvä ystävä :D osti paikan ja on antanut uuden mahdollisuuden hienoille puittelle. Paikka on melko heikossa hapessa, mutta uusi omistaja on saanut siihen jo nyt eloa. Lämmin tunnelma ja hyvät hevoset vetävät aivan varmasti paikan täyteen. Itse olen saanut sieltä hyvin sen mitä olen hakenutkin. Onnistumisia ja raivokkaan halun kehittyä :)
Viimeksi menin isolla puoliveritammalla, Mayalla. Tamma oli erittäin positiivinen yllätys. Herkkä, hieman tammamainen, omalla moottorilla toimiva, mutta ei liian raju, hyvin ratsastettavissa oleva. Ei mikään kuminauha, mutta ei mikään rautakanki, tamma minun makuuni!
Marju, paikan omistaja ja tunnin pitäjä, kehui kovasti meitä. En tietenkään ottanut ihan todesta kaikkia kehuja, vaan omasta mielestäni olisi voinut mennä vieläkin paremmin. Tuntien sisältö on ollut melko yksinkertainen, mutta tehokas. Parhaimpia tehtäviä on salmiakkikuvion tekeminen. Jokainen kulma ratsastetaan ulkoavuin kääntämällä ja sisäohjasta myötäämällä. Arvatkaa onko vaikeaa!? Todellakin. Kuinka ihanaa onkaan siitä sisäohjasta nyppiä! Harjoitus on vaikea, mutta tehokas, koska minulle tuo sisäohja on niiiin rakas. Siitä on niiiin kiva ottaa kiinni ja kiskoa, huoh! Tätä harjoitusta oli hyvä harjoitella G-tädilläkin, ja hän jopa vastasi siihen aivan oikein, OHO!
Nyt kun olen alkanut käymään tunneilla on taas herännyt ihan uudella tasolla kehittymisen halu. En halua olla se tavallinen tuntiratsastaja, joka puksuttaa melko hyvin ja saa kehuiksi, että ihan kiva. EI,haluan vielä enemmän. Minua turhauttaa välillä oma osaamattomuuteni ja päänpudistelut tunneilla kehittävät sisälläni pientä raivohärkää, joka nostaa päätään ja sanoo, että nyt minä näytän! Minä osaan! Ja näin sitä yritetään vielä enemmän, jotta tulos olisi hieman vielä parempi.
Tottakai se on oma haasteensa, kun menet aina uudella hevosella, mutta haluan oppia tuntemaan, kun hevonen kulkee oikein ja rehellisesti. Miten se kantaa itsensä ja onko se vino vai ei. Eihän sitä opi kuin opettelemalla ja luulisin, että nyt olen löytänyt paikan ja mahdollisuuden opetella se asia. Siihen tarvitaan monta tuntia, mutta rakastan sitä, että saan tehdä töitä ja oppia uutta. Ne hetket, kun tajuat hoksanneesi jonkin uuden asian, on niitä asioita, jotka auttavat jaksamaan. Ne antavat lisävoimaa sille (hyvälle) raivolle, joka haluaa oppia uutta ja kehittyä. Pidän siitä, että minua ei ratsastajana päästetä helpolla vaan vaaditaan aina hieman enemmän, minulta ei tarvitse hyväskyä sitä ihan hyvää, koska haluan antaa enemmän. Haluan poistua hikisenä tunnilta ja seuraavana päivänä tuntea lihasten jomotuksen, jotta tiedän, että nyt on tehty jotain. Ei tarvitse sääliä :D
Tietysti, taitoni ovat vielä melko heikot, joten jossakin se raja menee. Olen valmis venyttämään sitä rajaa ja ylittämään sitä aina, kun on mahdollista. Silloin olen oppinut uutta ja siirtynyt eteenpäin. Janoni oppia ei varmasti koskaan sammu. Epätoivonkin hetkellä, silloin kun kaikki asiat ja harjoitukset epäonnistuvat, raivo nostaa päätään, että minä en luovuta! Nämä asiat laitetaan onnistumaan! Minulta täytyy vaatia se onnistuminen!
Näillä ajatuksilla seuraavalle tunnille...

Nyt täytyy lähteä kohti pääsiäislounasta!

Kuvia!

Martan emä, Reikon bis Pajala.

Martan isä, Reikon Wie So.

Martta ja hänen sisaruksiaan :)

Tyttötrio hiukan isompana :)

Tässä kohtaa ilmeni jo, että heidän leikkitapansa eroavat toisistaan aika rajusti. Lyylin niskakarvat olivat kovalla koetuksella. 

Sisarukset joulukuussa 2011

koirarannalla 12/2011

01/2012, Martan poliisiksi valmistuva velipoika :)

02/2012

Vinski, Martta, Lucas ja Lyyli

Manu (nimestään huolimatta tyttö :D) Maailman herkkänahkaisin tyttökoira <3

Nanna, Manu ja Lyyli

RölliMies ja Martta. Bestikset ;)

03/2012

Talviturkit veks!

Huh, olipas sitten pakko istahtaa päivittelemään hölmöjen koirien touhuja.. Lauantaina lähdin aamulla aikaisin tallille koirien kanssa. Hevonen oikeaan lapaseen ja koirat vasempaan. 15min kävelymatkan päässä alkaa peltotie, jossa on hyvä päästää koirat vapaaksi (hevosta ei.. hehköh). Näkyvyys erittäin hyvä, on tilaa riehua ja juosta, nam! Tunti siellä vierähti Martan juostessa ja riehuessa, Lyyliparka joutui kävelemään hihnan päässä karkailunsa vuoksi. Takasin tulomatkalla Martta jäi pellolle haistelemaan jotain ja olimme G-tädin ja Lyylin kanssa ehtineet peltotien päähän, kun oli pakko huutaa Martalle, että liittyy seurueeseen taas. Martta lähti keskeltä peltoa painamaan toiselle pellolle (vaikka olisi voinut pellolta juosta tielle ja luoksemme..), joka oli käännetty ympäri. Käännetyltä pellolta ei päässyt tielle muuta kuin hyppäämällä ojan yli. Ja niinhän Martta tekikin. Harmi vain, että oja oli niin leveä, ettei siitä olisi päässyt yli vaikka olisi miten ollut voimaa ja vauhtia, joten hyppy päättyikin keskelle ojaa. Luokseni tuli ojan hajuinen läpimärkä koira.. ja erittäin tyytyväisenä tietenkin. Aika kylmän kylvyn Martta sai, mutta ei se näyttänyt häntä haittaavan. Ihan vielä ei olisi tarvinnut talviturkkiaan heittää.

Tänään kävimme pitkästä aikaa Martan parhaan leikkikaverin, tallikoira Röllin kanssa samaisella peltotiellä hieman leikkimässä ja painimassa. Tällä reissulla tuli selväksi, ettei Martan lauantainen kylpy aiheuttanut hänelle mitään vesikammoa...

 Rölli ja Martta kävivät vuoroperää haistelemassa ojia ja juomassa niistä vettä(/kokeilemassa onneaan). Käskystä tulivat kuitenkin pois.. kunnes.. yksi ojista oli ylitsepääsemättömän kiinnostava ja sinne jäiselle/lumiselle reunalle piti mennä taiteilemaan vaikka hyvin selvästi kiellettiin. Röllin jalkojen alta lumi yhtäkkiä petti ja koira molskahti veteen. Koiran omistaja Kristiina yritti huudella Rölliä rannalle (kohdasta missä ei ollut lunta), mutta Rölli oli joutunut paniikkiin, koska ei päässyt rannalle omin avuin eikä ymmärtänyt mennä omistajan ääntä kohti. Minä paniikissa heitin kameran ja puhelimen maahan ja ryömein ojanpiennarta alas ja lumijääsohjon läpi vatsallani koiran luo, Kristiinan roikkuessa nilkoissani. Martta avuliaana tuli vierelleni, mutta uskoi komennuksen, etten tarvitse hänen apuaan. Tai niin luulin, mutta tämä kävikin ottamassa vain reunalta vauhtia ja yhtäkkiä minulla olikin kaksi koiraa pelastettavana. Ensin Marttaa pannasta kiinni ja ylös vedestä ja sitten pelastettiin Rölli..

Eipä tämäkään seikkailu tuntunut vaikuttaneen koiriin mitenkään. Edelleen ojat kiinnostivat, mutta ymmärrettiin kuunnella kieltoja.

Että sellaista tällä kertaa.. Niitä kuvia sitten seuraavaksi. Nyt pakko mennä syömään ja pesemään seikkailussa kuraantuneet vaatteet...

Uusi perheenjäsen.

Niin.. taisin viime kirjoituksessani lupailla niitä tädin klinikka kuulumisia, mutta siitähän on nyt niin kauan aikaa, etten kunnolla muista mitä siellä sanottiin. Vikojahan tädillä on vaikka millä mitalla, mutta hyväkuntoiseksi kuitenkin kehuttiin, ikää kun on jo se 25. Kintereissä oli sanomista ja rintalihaksen venähdys oli paranemaan päin. Ei ontunut. Tätä  nykyä täti on loistavassa kunnossa, kuluneella viikolla olemme tehneet kolme laukkamaastoa eikä askel ainakaan vielä pahemmin paina. Päivä kerrallaan mennään.

Olemme tosiaan saaneet uuden perheenjäsenen. Syyskuussa taloon astui pikkuinen saksanpaimenkoira, Martta.. iso pikkusisko Lyylille. Lyylihän oli aivan tohkeissaan uudesta leikkikaverista. Ensimmäisinä päivinä ei olisi millään antanut pienen edes nukkua. Heti ensimmäisten päivien aikana kävi hyvinkin selväksi, että leikki oli mieleen, mutta meno sen verran hurjaa, että tassunjälkiä alkoi olla miltei katossa asti. Mieheni kanssa kuvittelimme saman leikkitilanteen Martan ollessa täysikasvuinen.. Niinpä päätimme, että sisällä leikkiminen kielletään. Aluksi se tuntui aivan mahdottomalta tehtävältä.. leikin alkaessa kiellolla ei ollut mitään merkitystä koirille, lähinnä se vain villitsi heitä lisää. Lopulta keksein, että aina kun koirat olivat rauhassa, aloimme toistaa "rauhassa" sanaa.. ja tilanteissa, kun tytöt yrittivät aloittaa leikin sisällä, ensin kielsimme ja sitten sanoimme "rauhassa".. ja lopulta tämä alkoi tuottaa tulosta. Koirat oppivat olemaan sisällä rauhassa ja nykyään, kun ulko-ovesta tullaan sisälle on jo selvää, että leikit jäivät ulos ja nyt on rauhottumisen aika. Jee!

Martta on nyt jo 8kk eli aika iso tyttö jo, vaikka onkin aivan kakara. Tottelevaisuutta olemme ahkerasti harrastaneet jo heti ensimmäisistä viikoista alkaen ja nopeastihan hän oppii. Useimmiten minulla taitaa olla käskyt, suunnat ja jalat sekaisin. Koira huokailee vieressä, että kyllä kai tuokin joskus oppii. Maaliskuun alussa alkoivat ensimmäisen ulkotreenit yhdessä muiden koirakoululaisten kanssa. Sehän vasta jännää olikin. Eihän ensimmäisistä kerroista tullut yhtään mitään, kun Martta oli selvästi vain sitä mieltä, että nyt ollaan ulkona, täällä on muitakin koiria, joten täällä kuuluu vain LEIKKIÄ! Huoh, ensimmäiset treenit olivat melko masentavia.. Viime viikolla alkoi jo sujua, joten ehkä meillä on toivoa? :) Tavoitteena ensisyksyllä BH-koe, heti vain kun ikää on tarpeeksi, hui! Eli seuraillaan miten treenit sujuvat.

Lyyli on ollut toki iloinen Martan tulon jälkeen, koska on saanut uuden leikkikaverin (vaikka ulkona vapaana ollessaan Martalla täytyy olla aina jokin lelu, koska muuten reipottaa Lyyliparkaa kuin rättiä.. hieman erilaiset leikit heillä..), mutta mieltään tämä pikku prinsessa on myös alkanut näyttämään. Lyyli on alkanut protestoimaan käskyjä ja kieltoja. Ei anna itseään aina kiinni ulkona.. mikä on surullista, koska nykyään Lyyliä joutuu pitämään kiinni vaikka Martta pääseekin vapaaksi. Yritän ratkoa tätäkin asiaa, jotta Lyylin luoksetulo saataisiin yhtä varmaksi, mitä se oli ennen Martan muuttoa meille. Agilityä voisimme aloitella talvitauon jälkeen, mutta pelottaa hieman päästä sitä kentällä vapaaksi, koska en voi olla varma, että se kuuntelee käskyjä. Toivoa riittää, että ehkä se tästä :)

Tällaista tällä kertaa.. Jos seuraavaksi hieman kuvia menneeltä vuodelta, Martasta ja Lyylistä ja heidän touhuistaan.. Nyt on pakko taas poistua töihin.

Kuulemisiin!

Älä koskaan lupaa mitään.

Niin, hei vaan taas...

Viimeisesti päivityksestä näyttänee vierähtäneen hieman(?) aikaa... ja taisin sitä ennen niin lupailla, että kyllä nyt kirjoitetaan ja plaaplaaplaa.. eli mitä tästä siis opimme? Älä Koskaan Lupaa Mitään, jos et ole aivan täysin varma siitä, että voit pitää lupauksesi.. Tosin, kyllähän minä tuon nyt jo tiesin.. ja silti menin ja lupasin? Noh, tästä kirjoitustauosta tuskin on kenellekään aiheutunut mitään haittaa ;)

Piti tällä istumalla päivitellä näitä lähes vuoden takaisia asioita, mutta yllättäen olin tässä ajanjuoksussa unohtanut blogin salasanan ja sen selvittämiseen meni puolisen tuntia ja aika alkaa loppua. Kello nakuttaa sen verran runsaasti, että pitää käydä koirien kanssa ulkona ja lähteä töihin (yak). Yritän (en siis lupaa) selvitellä nykytilannetta hieman tässä lähipäivinä, kaikennäköistä on tapahtunut ja uusi perheenjäsenkin saatu.

Hyvää päivänjatkoa :)