Jo vain... taas on vierähtänyt aivan liian monta päivää niin, etten ole uhrannut edes ajatustakaan blogilleni. Noh, eipä tässä kovinkaan paljoa ole ehtinyt tapahtua. En oikeastaan edes tiedä mihin tämä aika on oikein mennyt.
Mutta sen tiedän, että lunta tulee. Oli aika suoritus puskea jäätynyttä fillaria töistä kotiin. Ei päässyt vilu yllättämään. Lumi on kovinkin kivaa, ja antaa mahtavan mahdollisuuden hevosille jumpata hangessa, mutta kiitos, rajansa kaikella. Kun lunta on jo korviin asti, luulisi riittävän.
G-täti viettelee joululomaa ja koheltaa tallinomistajan ei-niin-kovin-riemuksi ja askartelee itseään lähes päivittäin ulos aitauksestaan, milloin mistäkin kulmasta ja milloin mitäkin rikkoen. Alkaa olla aika tuskastuttavaa myös minulle, kun huomaa, että puhelin soi ja soittaja on tallinomistaja. Huoh, vein nyt mammalle jumppapallon, jos hän vaivautuisi purkamaan energiaansa siihen, eikä aitojen hajottamiseen. Kai se vanha höpsö keksii potkia palloa niin, että seuraavaksi siellä on talon ikkunat rikki. En edes ihmettelisi, jos tämä tapahtuisi.
Huomenna onkin ohjelmassa mennä Agrimarketin myyjiä ahdistelemaan ja hakemaan joku norsupaimen, niin että kun tamma kerran työntää nokkansa siihen, saa se sellaisen atomitällin, ettei hetkeen ajatus kulje. Kamalaako? No ei välttämättä, kun tämä pirullinen fossiili askartelee itsensä noin viitisen kertaa viikossa itsensä aitojen väärälle puolelle.
Liikunnan ja tekemisen puutettahan G:llä on, mutta kuka hullu haluaa palella yli 20 asteen pakkasessa kävelemässä? Ei ketään. Eikä se ole enää edes terveellistä. Kyllä aina kun ilmat sallivat, niin toppaan itseni ja kiipeän tamman selkään urheilemaan. Viimeksi mentiin ojien kautta, kun kävi mummo heti pihassa jo ylikierroksilla. Monia voisi naurattaa moinen vanhuksen kohellus, vaan ei minua. No ehkä hiukan.
L kasvaa ja antaa iloa joka minuutilla, jonka viettää hereillä. Nyt ymmärrän, miksi on kivaa kun on koira. L tulee häntä heiluen ovelle vastaa ja ei meinaa pysyä karvoissaan kun on niin innoissaan. Pihalle on kiva mennä ja leikkiminen on maailman parasta, heti ruoan jälkeen tietty! Naapurit ja ystävät ovat vähintäänkin myytyjä kun näkevät L:n. Kukapa voisi vastustaa tätä lelukoiran näköistä suloista otusta? Ei edes raavas mies : )
Tuossa se nytkin ihmettelee sylissä maailman menoa. Niin suloinen.
Noh, tälläistä tällä erää. Nyt haukun kanssa ulos lumisateeseen ja sitten katselemaan NukkuMattia.
Rauhallista Vuoden Vaihdetta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti