Niin, näin vapun kunniaksi ajattelin istahtaa kahvi kupposen kera koneen äärelle ja riipustaa muutaman sanasen tänne. Vappu menee työn merkeissä, joten ei tarvitse vaivautua lähtemään minnekään.
Yyterin kisat, jotka piti olla 21. päivä jouduttiin perumaan, koska edellisenä yönä oli satanut niin kamalasti vettä, että tallin molemmat kentät uivat. Hyihyi. Eipä tarvinnut jännittää niitäkään sitten. Harmitti kyllä aika paljon, koska oli niin kovin jo henkisesti valmistautunut niihin ja tankannut rataa niin, että olisin osannut sen etu- ja takaperin vaikka unissani.
Harmitus korjattiin 28.4. pidettävissä harjoituskisoissa.. Minähän painelin G-tädin kanssa sinne! Harkkakisat järjestettiin lähellä meidän tallia, Chapellilla, ja kaveriksi tuli naapuritallilta Noora ja Goldy. Oli mukavaa, kun ei tarvinnut mennä yksin. Lievensi jännitystäkin mukavasti! Aikusiten kouluohjelma oli tarkoitus suorittaa.
G-tädin kanssa oltiin kuluneella viikolla harjoteltu radasta pieniä osia ja sitten perjantaina mentiin Nooran kanssa koko rata. Niillä tunnelmilla oli mukava lähteä lauantaina kisailemaan, koska G-täti oli ollut koko viikon todella kiva! Ei nyt mikään kumipallo ja laukoissakin kuumui, mutta oli hyvin ratsastettavissa. Tosin, menin pelhameilla kaikki reenit. On paremmin ratsastettavissa ja edes jotenkin oikeinpäin. G-tädillehän ei ole mitenkään luonnollista hakea eteen-alas.. Mieluummin hän kulkisi pää ylhäällä ja täysillä ;)
Kisapaikalle päästyämme G-täti katseli ihmeissään kaikkia niitä hevosia, jotka verkkasivat radan vierellä. Hänestä se oli ehkä maailman ihmeellisintä ikinä!Rataharjoituksissa täti oli malttanut hieman jopa rentoutua, mutta kisapaikalla rentoutumisesta ei ollut tietokaan. Niin pirusti puri kuolaimeen kiinni ja oli ehdottomasti sitä mieltä, että taipuminen on rikos! Siirtymisillä sain hieman tätiä rentoutumaan, mutta hyvin hieman. Laukkaa en ottanut verkassa lainkaan, koska kokemuksesta tiesin, että turha kuumentaa jo palavaa puuta :D Noora meni ennen meitä ja me olimme tädin kanssa luokan viimeisiä. Nooran ja Goldyn suoritus oli kaunis, tasainen ja rauhallinen. Siitä tuli jo hyvä mieli ja olin tyytyväinen heidän suoritukseensa. Vielä kun omasta selviäisi. Saimme tädin kanssa rauhassa muutaman kerran kiertää radan ja sitten kuului vihellys.. Hihi, sitten mentiin! Alkutervehdykseen täti tuli melko pehmeästi ja kuuliaisesti. Alkutervehdyksen jälkeen käyntiä ja pisteessä G harjoitusraviin ja sitten oikealle ja suorittamaan kolmikaarista kiemurauraa harjoitusravissa.. Tai niin luulin, tamma kun päätti ottaa ensimmäisen kaarteen heti laukassa! Onneksi oli norsujarrut suussa, koska tamma lähti niin rytinällä, että kevyemmällä kuolaimella olisimme olleet siinä kohtaa jo melko pitkällä. Laukka alas ja jatkamaan.. Täti oli melko jännittynyt koko radan ajan. Häntä ihmetytti suuresti kentän toisella puolella lilluva järkyttävistä järkyttävin mutalieju (mikä kyllä oli oikeasti todella kamala, raskas ja upottava!) ja toisella puolella oleva kuusiaita, jonka takaa kuului.. ajatelkaa.. HEVOSTEN ÄÄNIÄ! HUI, se vasta jännää olikin! Niiden (tädin mielestä) erikoisten äänien vuoksi täti singahtikin laukalle heti ekassa kaarteessa. Radasta selvittiin melko hyvin siihen asti, kunnes piti ottaa oikeasti sitä laukkaa. Laukka kyllä nousi hyvin, kulmat meni ainakin sinnepäin.. mutta kun piti ottaa alas raville, niin eihän se käynyt! Täti meinasi, että kun sitä nyt harjoituksissakin ollaan otettu AINA mooonen monta kierrosta laukkaa, niin kai sitä täälläkin sitten voi! Hieman pisteen jälkeen tamma sitten antoi laukan alas ja jatkoi jännittyneellä ravilla kohti seuraavaa laukannostoa. Seuraava laukka-ravi siirtyminen menikin sitten jo hieman paremmin. Onneksi. Lopputervehdyksessä en voinut muutakuin nauraa. Voi mamma, minkäs teit. Kyllä hän silti hienosti suoritti! Olin erittäin ylpeä tädistä ja siitä, että lähdimme. Olin onnellinen siitä, että molemmat hevoset käyttäytyivät hyvin ja selvittiin ilman nolostumisia. Kentän kunto harmitti, mutta minkäs teit. Arvostelu oli kyllä aikalailla löysä, koska saimme tädin kanssa 63,81%. Oli löysä tai ei, olin hirmuisen ylpeä omasta tädistäni <3 Ei ole hienompaa.. eikä ainakaan pirteämpää vanhusta kenelläkään ;) Toivottavasti saan kuvia ja videon ladattua tänne jossakin vaiheessa.
Martan kanssa ollaan reenattu mölli-BH:ta varten. Seuruut alkaa olemaan aika mukavia, hieman edistää, mutta ei niin pahasti kuin ennen. Eteentulo on edelleen erittäin vauhdikas ja ohjausta vailla, mutta en aio stressata siitä. Jos Martta täytyy kokeessakin ohjata, niin sitten ohjataan. Martta on kuitenkin niin pieni vielä ja meillä on aikaa hio liikkeitä vaikka kuinka ja paljon. Lähdemme nyt pääasiassa hakemaan, tottakai toivottavasti mahdollisimman onnistunutta suoritusta, mutta hyvää ja positiivista kokemusta. Luotan täysin siihen, että Martta hoitaa omat tehtävänsä parhaan taitonsa mukaisesti ja niin aion itsekin tehdä!
Seuraavalla kerralla varmasti Mölli-BH:sta lisää. Nyt telkku päälle, kipallinen poppareita ja limsaa!
Hyvää Vappua Kaikille!
maanantai 30. huhtikuuta 2012
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Kisat!
Hyvää Huomenta!
Ratsastuksen täyteinen viikko takana..
G-täti riemastuttanut taas maastokäyttäytymisellään. Kristiinan ja Pian seurassa ollaan käyty parit kerrat laukkailemassa, eikä siitä ole tullut sitten yhtään mitään. Pia, saksalainen varma maastoratsu (lue: epäluulon kuningatar, inhoaa vettä, lunta ja kaikkea mikä voi tahria kaviot, pelkää kaikkea trippipurkista lähtien..), joka nyt yleensä kaikesta erikoisuudestaan huolimatta on kyennyt hillitsemään itsensä vaikka vanha mamma tekisi mitä temppuja, niin eikös tämäkin intoudu laukannostoissa kiljumaan hysteerisenä ja nostamaan sekaristilaukan ja painaa kädelle minkä ehtii.. ja mitäs tämä meidän täti tekeekään, ensimmäiset laukat yleensä menevät hyvin.. mutta kun olen nostamassa toista laukkaa niin tämä piru, nostaa päänsä niin ylös kuin ehtii/saa, nostaa laukan, mutta jää paikoilleen pomppimaan ylös päin ja kerää itsensä pieneksi palloksi ja tunnen kuinka se allani suunnittelee lähtöä. Jos siinä tilanteessa olisin erehtynyt antamaan ohjaa edes 2mm, niin tamma olisi lähtenyt sellaiseen järjettömään aavikkoneliin, millä ei ole mitään tekemistä laukkaamisen kanssa. Pakkohan se siinä edessä oli sitten huutaa, että laukka alas, ei tästä tule mitään. Ei siinä sitten oikein tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä. Edellisellä maastolenkillä, pientä laukkaa yrittäessämme, täti poikitti laukassa niin paljon, että meinasimme olla ojassa. Turvallista eikö? Kyllä se siitä sitten suoristui, kun pari kertaa sain potkaistua kunnolla kyljelle ja kerrottua, että ei ole kovin järkevä idea poikittaa. Välillä turhauttaa hirmuisesti taistella 25 vuotiaan mamman kanssa siitä, että täytyykö tässä laukassa välttämättä poikittaa ihan hulluna, koska laukata saisi enemmänkin, mutta ei tuollaisen sikailun kera.. tai sitten tämä ikuinen kysymys, että eikö sinne kotiin voisi edes joskus kävellä?!
Noh, pakko korjata sen verran, että mamma on pari kertaa viikon aikana yllättänyt maastokävelyllä.. hän siis todellakin käveli koko lenkin. Ihan kotiin asti. Olin melko yllättynyt.
Martan kanssa ollaan reenattu pitkiä seuraamisia ja paikkamakuuta, hienostihan tuo sujuu. Seuruussa käännökset edelleen vaikeita, mutta niitä hiotaan kokoajan. Lelun kanssa palkkaan nykyään vallan, muutamia käännöksiä olen tehnyt nakin kanssa, mutta lelu toimii ihan yhtä hyvin. Eteentulossa olen lyhentänyt matkaa, mutta jättänyt jalalla polkaisun pois. Martta tulee hyvin eteen, mutta jää kuitenkin herkästi istumaan melko kauas. Eteentulossa olen palkannut makupaloilla, se tuntuu itsestä helpommalta. Lelulla palkkaamista olen yrittänyt, en taida itse vain ostata, koska Martta hyppää herkästi leluun kiinni ja alkaa riuhtomaan sitä minulta, tekemättä ensin liikettä loppuun. Pieni kumarrus eteen, otan käsillä vastaan ja ohjaan Martan eteeni istumaan. Pikkuhiljaa jos sitä matkaa saisi venytettyä ja Martta jäisi todella tuohon eteen istumaan. Oppia ikä kaikki. Kyllä tämä tästä.
Ratsastuskoululla olen punnertanut vallan Pontuksen kanssa. Olen korviani myöten ihastunut ruunaan :) <3
Nyt olen saanut jonkinlaisen käsityksen siitä, miten häntä ratsastetaan ja paremmin on alkanut sujua. En enää jännitä sitä niin paljoa ja uskallan ratsastaa enemmän. On niin hieno tunne, kun ajattelet pysähdystä ja tajuat samassa, että hevonen on jo pysähtynyt. Nam! Maanantain tunnilla tehtiin siirtymisiä, punnersin pitkästä aikaa ilman jalustimia ja mielestäni pystyin paremmin rentoutumaan ja ratsastamaan ravista käyntiin. Vaikka kyllä vieläkin enemmän täytyisi valmistella, istua ja siirtyä, muistaa hengitys ja myötäys, koska Pontus tuppaa hieman nousemaan edestä siirtymisissä.
Kävin eilen Pontuksella harjoittelemassa tämän päivän pikkukisoja varten. Marju antoi ohjeita verkkaamiseen ja tuntui toimivan, sain hyvin ratsastettua avut läpi ja Pontus oli pehmeä ja vastasi hyvin apuihin. Kouluohjelmaan kuuluvia askeleen pidennyksiä harjoiteltu muutama kerta ja Pontus taisi hieman jopa innostua! Söpöä :) Siirtymiset olivat parempia ja nopeampia ja ravi-laukka-ravi siirymiset melko hyviä myöskin. Enemmän täytyisi ratsastaa istunnalla ja pohkeella, jotta Pontus ei nousisi laukka-ravi siirtymisissä niin paljoa.
Tämän päivän kisoja jännitän yllättävän vähän, toistaiseksi. Ensimmäinen luokka, perusmerkki, alkaa klo 16 ja minun luokkani Helppo C:1 2000 alkaa n. 15:30. Kai tuossa puolen päivän aikoihin alkaa mahassa kiertää ja jännitys siirtyy ikävästi raajoihin :D En odota suuria radalta, lähinnä,että muistaisin rentoutua ja pitää kivaa.
Nyt aamupalaa ja valmistautumista.. Ehkä sittenkin hieman jännittää nyt jo?
Suuria (hehheh) kisakuulumisia myöhemmin.
Ratsastuksen täyteinen viikko takana..
G-täti riemastuttanut taas maastokäyttäytymisellään. Kristiinan ja Pian seurassa ollaan käyty parit kerrat laukkailemassa, eikä siitä ole tullut sitten yhtään mitään. Pia, saksalainen varma maastoratsu (lue: epäluulon kuningatar, inhoaa vettä, lunta ja kaikkea mikä voi tahria kaviot, pelkää kaikkea trippipurkista lähtien..), joka nyt yleensä kaikesta erikoisuudestaan huolimatta on kyennyt hillitsemään itsensä vaikka vanha mamma tekisi mitä temppuja, niin eikös tämäkin intoudu laukannostoissa kiljumaan hysteerisenä ja nostamaan sekaristilaukan ja painaa kädelle minkä ehtii.. ja mitäs tämä meidän täti tekeekään, ensimmäiset laukat yleensä menevät hyvin.. mutta kun olen nostamassa toista laukkaa niin tämä piru, nostaa päänsä niin ylös kuin ehtii/saa, nostaa laukan, mutta jää paikoilleen pomppimaan ylös päin ja kerää itsensä pieneksi palloksi ja tunnen kuinka se allani suunnittelee lähtöä. Jos siinä tilanteessa olisin erehtynyt antamaan ohjaa edes 2mm, niin tamma olisi lähtenyt sellaiseen järjettömään aavikkoneliin, millä ei ole mitään tekemistä laukkaamisen kanssa. Pakkohan se siinä edessä oli sitten huutaa, että laukka alas, ei tästä tule mitään. Ei siinä sitten oikein tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä. Edellisellä maastolenkillä, pientä laukkaa yrittäessämme, täti poikitti laukassa niin paljon, että meinasimme olla ojassa. Turvallista eikö? Kyllä se siitä sitten suoristui, kun pari kertaa sain potkaistua kunnolla kyljelle ja kerrottua, että ei ole kovin järkevä idea poikittaa. Välillä turhauttaa hirmuisesti taistella 25 vuotiaan mamman kanssa siitä, että täytyykö tässä laukassa välttämättä poikittaa ihan hulluna, koska laukata saisi enemmänkin, mutta ei tuollaisen sikailun kera.. tai sitten tämä ikuinen kysymys, että eikö sinne kotiin voisi edes joskus kävellä?!
Noh, pakko korjata sen verran, että mamma on pari kertaa viikon aikana yllättänyt maastokävelyllä.. hän siis todellakin käveli koko lenkin. Ihan kotiin asti. Olin melko yllättynyt.
Martan kanssa ollaan reenattu pitkiä seuraamisia ja paikkamakuuta, hienostihan tuo sujuu. Seuruussa käännökset edelleen vaikeita, mutta niitä hiotaan kokoajan. Lelun kanssa palkkaan nykyään vallan, muutamia käännöksiä olen tehnyt nakin kanssa, mutta lelu toimii ihan yhtä hyvin. Eteentulossa olen lyhentänyt matkaa, mutta jättänyt jalalla polkaisun pois. Martta tulee hyvin eteen, mutta jää kuitenkin herkästi istumaan melko kauas. Eteentulossa olen palkannut makupaloilla, se tuntuu itsestä helpommalta. Lelulla palkkaamista olen yrittänyt, en taida itse vain ostata, koska Martta hyppää herkästi leluun kiinni ja alkaa riuhtomaan sitä minulta, tekemättä ensin liikettä loppuun. Pieni kumarrus eteen, otan käsillä vastaan ja ohjaan Martan eteeni istumaan. Pikkuhiljaa jos sitä matkaa saisi venytettyä ja Martta jäisi todella tuohon eteen istumaan. Oppia ikä kaikki. Kyllä tämä tästä.
Ratsastuskoululla olen punnertanut vallan Pontuksen kanssa. Olen korviani myöten ihastunut ruunaan :) <3
Nyt olen saanut jonkinlaisen käsityksen siitä, miten häntä ratsastetaan ja paremmin on alkanut sujua. En enää jännitä sitä niin paljoa ja uskallan ratsastaa enemmän. On niin hieno tunne, kun ajattelet pysähdystä ja tajuat samassa, että hevonen on jo pysähtynyt. Nam! Maanantain tunnilla tehtiin siirtymisiä, punnersin pitkästä aikaa ilman jalustimia ja mielestäni pystyin paremmin rentoutumaan ja ratsastamaan ravista käyntiin. Vaikka kyllä vieläkin enemmän täytyisi valmistella, istua ja siirtyä, muistaa hengitys ja myötäys, koska Pontus tuppaa hieman nousemaan edestä siirtymisissä.
Kävin eilen Pontuksella harjoittelemassa tämän päivän pikkukisoja varten. Marju antoi ohjeita verkkaamiseen ja tuntui toimivan, sain hyvin ratsastettua avut läpi ja Pontus oli pehmeä ja vastasi hyvin apuihin. Kouluohjelmaan kuuluvia askeleen pidennyksiä harjoiteltu muutama kerta ja Pontus taisi hieman jopa innostua! Söpöä :) Siirtymiset olivat parempia ja nopeampia ja ravi-laukka-ravi siirymiset melko hyviä myöskin. Enemmän täytyisi ratsastaa istunnalla ja pohkeella, jotta Pontus ei nousisi laukka-ravi siirtymisissä niin paljoa.
Tämän päivän kisoja jännitän yllättävän vähän, toistaiseksi. Ensimmäinen luokka, perusmerkki, alkaa klo 16 ja minun luokkani Helppo C:1 2000 alkaa n. 15:30. Kai tuossa puolen päivän aikoihin alkaa mahassa kiertää ja jännitys siirtyy ikävästi raajoihin :D En odota suuria radalta, lähinnä,että muistaisin rentoutua ja pitää kivaa.
Nyt aamupalaa ja valmistautumista.. Ehkä sittenkin hieman jännittää nyt jo?
Suuria (hehheh) kisakuulumisia myöhemmin.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Aamureenit.
Huomenta.
Lyhyt tunteiden purkaus tätäkin kautta.
Kyllä sitä aamulla taas mietti, että miten tyhmiä ihmiset ovat. Kerrostalomme takanahan on mukavan kokoinen jalkapallokenttä. Kävin aamulenkin päätteeksi siellä Martan kanssa reenaamassa. Muutama hyvä seuruu tuli ja hienot käännökset, tosin kylläkin niin, että Martalla oli lelu näkyvillä. Siitäkin yritetään päästä tässä viikon kuluessa irti. No mutta, se siitä. Heittelin hyvän seuruun jälkeen hiukan aikaa Martalle narupalloa ja huomasin, että kentän reunalla on isä kahden lapsen kanssa ja heillä oli jalkaPALLO! Ajattelin heti, että he ovat menossa viereiseen leikkipuistoon ja heitin uudelleen Martalle lelua. Ja eikä mitä, koko seurue tuli suoraan kentälle POTKIMAAN PALLOA! Arvatkaapa tuliko kiire kerätä koira vierelle ja hakea hihna kentän reunalta. Marttahan rakastaa palloja! Kerran hän meinasi, että käy hakemassa lapsien pallon, koska taatusti hänellä olisi ollut parempaa käyttöä sille. Onneksi Martta totteli, kun komensin häntä seuraamaan minua. Ei tullut ihmisillä mieleen, että koirat saattavat aika paljon pitää palloista.. eikä se ainakaan helpota, että sitä potkitaan siinä?
Noh, olisin tietysti voinut ja olisi ehkä kannattanutkin huomauttaa, että jos voisivat odottaa sen aikaa, että pääsen pois siitä kentältä, mutta olin jotenkin taan niin hämmentynyt, etten saanut suutani auki.
Kerrankin kun Martta olisi päässyt pallon kimppuun niin eihän siitä olisi ollut mitään jäljellä. Mutta miten voi olla niin ajattelemattomia ihmisiä, etteivät sen vertaa tajua, ettei ehkä kannata vapaana olevan koiran vieressä alkaa potkimaan palloa?! Sitä jään nyt miettimään....
Kuulemisiin.
Lyhyt tunteiden purkaus tätäkin kautta.
Kyllä sitä aamulla taas mietti, että miten tyhmiä ihmiset ovat. Kerrostalomme takanahan on mukavan kokoinen jalkapallokenttä. Kävin aamulenkin päätteeksi siellä Martan kanssa reenaamassa. Muutama hyvä seuruu tuli ja hienot käännökset, tosin kylläkin niin, että Martalla oli lelu näkyvillä. Siitäkin yritetään päästä tässä viikon kuluessa irti. No mutta, se siitä. Heittelin hyvän seuruun jälkeen hiukan aikaa Martalle narupalloa ja huomasin, että kentän reunalla on isä kahden lapsen kanssa ja heillä oli jalkaPALLO! Ajattelin heti, että he ovat menossa viereiseen leikkipuistoon ja heitin uudelleen Martalle lelua. Ja eikä mitä, koko seurue tuli suoraan kentälle POTKIMAAN PALLOA! Arvatkaapa tuliko kiire kerätä koira vierelle ja hakea hihna kentän reunalta. Marttahan rakastaa palloja! Kerran hän meinasi, että käy hakemassa lapsien pallon, koska taatusti hänellä olisi ollut parempaa käyttöä sille. Onneksi Martta totteli, kun komensin häntä seuraamaan minua. Ei tullut ihmisillä mieleen, että koirat saattavat aika paljon pitää palloista.. eikä se ainakaan helpota, että sitä potkitaan siinä?
Noh, olisin tietysti voinut ja olisi ehkä kannattanutkin huomauttaa, että jos voisivat odottaa sen aikaa, että pääsen pois siitä kentältä, mutta olin jotenkin taan niin hämmentynyt, etten saanut suutani auki.
Kerrankin kun Martta olisi päässyt pallon kimppuun niin eihän siitä olisi ollut mitään jäljellä. Mutta miten voi olla niin ajattelemattomia ihmisiä, etteivät sen vertaa tajua, ettei ehkä kannata vapaana olevan koiran vieressä alkaa potkimaan palloa?! Sitä jään nyt miettimään....
Kuulemisiin.
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Juoksut!
Voi ei! Martalla alko juoksut. Emäntä on hädissään, että "äitin pienestä pullasta kasvaa iiso tyttö". Olihan se silti odotettavissa näinä aikoina, koska Lyylilläkin alkoi juoksut. Aikamoista housurumbaa on nyt sitten.
Mukava huomata, ettei juoksut ole ainakaan toistaiseksi vaikuttaneen Marttaan mitenkään. Ulkona pelloilla uskaltaa pitää vapaana, tottelee yhtä hyvin eikä kyseenalaista käskyjä/komennusta. Reeneihin ei ole vaikuttanut mitenkään, yhtä mielellään reenaa kuin ennenkin.
Manun ja Tiinan kanssa ollaan tehty häiriöreenejä ja hyvin on sujunut. Martta malttaa melko hyvin keskittyä, välillä se huomaa ympärillään jotain muuta, mutta nopeasti on taas työssään kiinni. Hyvä tyttö! Edelleen ollaan reeneissä kovasti painotettu pitkiä seuraamisia ja eteentuloa. Pitkät seuraamiset ovat ohjaajamme mielestä parempia, koska siinä ehtii huomauttamaan Martalle paremmin edistämisestä ja hakemaan sen "oikean paikan" ja sen jälkeen palkkaamaan. Eteentulossa pyritään nyt tällä viikolla jättämään se jalalla potkasu pois. Jos pelkkä eteenpäin kumarrus riittäisi vähentämään vauhtia.
Kävimme eilen ohjaajamme luona reenaamassa ja harjoteltiin paikkamakuuta. Martta sivulle, maahan käsky, minä poistuin n. 10 metrin päähän ja pysyin selin koiraan. Ohjaajamme otti oman koiransa kanssa eteentulon.. ja eipä vain Martan hermot vielä pitäneet sitä. Otti ja lähti paikaltaan kuin nato-ohjus. Ei kun takasin samalle paikalle, minä poistuin omalle paikalleni tällä kertaa jäin sivuttain, jotta ehdin reagoimaan mahdolliseen liikkumiseen. Tällä kertaa se toimi. Martan kyynärät nousivat hitusen maasta, mutta uudella "maahan" käskyllä hän pysyi paikoillaan. Jee! Ja suuri palkka siitä! Ehkä meillä on toivoa. Posket punaisina otin vastaan kehuja, kun ohjaaja kehui Marttaa hienoksi tytöksi. Ja ikäisekseen on osaava kun ottaa huomioon, etten ole aikaisemmin koiria kouluttanut. Ehkä sitten jotain on tullut tehtyä oikein ;) Martta oli kyllä kehunsa ansainnut, se on hieno tyttö!
G-tädin ja Martan kanssa tuli eilen tehtyä pieni peltolenkki. Martta sai olla vapaana koko lenkin ajan ja hyvin käyttäytyi. Toisin kuin G-täti. Olimme peltotieltä poikenneet toiselle tielle ja takaisin tullessamme näin naapurin tallin nuoren humman liikenteessä. Pysähdyimme koko porukka, koska näin miten jännittynyt toinen hevonen oli. Välimatkaa oli siis runsaasti ja ajattelin, että G-täti ja koira eivät ainakaan paranna jännittynyttä nuorte hevosta. Tyttö ja hevonen pääsivät yhteisymmärryksessä (jonkinnäköisessä) peltotietä eteenpäin niin, että me saimme myös jatkaa matkaa. Ja eikös se G-tädin kuppi lentänyt taas nurin. Sillä ei tahdo pää kestää muita hevosia. Tällä kertaa, vaikka minulla olikin vahvemmat kuolaimet suussa, niin ei meinannut täti käsissä pysyä. Askeltakaan käyntiä ei otettu, yritti jatkuvasti ryöstää, poikittaa ja ojassakin oltaisiin voitu käydä ihan vaan huvin vuoksi. Voi että, miten meni taas hermot. On todella rasittavaa, kun vanha tamma käyttäytyyä tuollaisessa aivan NORMAALISSA tilanteessa kuin aivoton pelle! Ja tämä toistuu aina kun näemme toisen hevosen. Ennen kohtaamista täti voi olla kuin puolikuollut laama, ei kiirettä eikä hoppua mihinkään... MUTTA kun tulee se toinen hevonen vastaan, vaikka ihan vain rentoa käyntiä ratsastaen niin eiköhän se saa tädin sekoamaan?! Mikä järki?!?! En tiedä, mutta raivostuttavaa se on.
Ratsastustunnilla maanantaina sain alleni ratsastuksenohjaajan oman hevosen. Hevonen on ehkä maailman upein, millä olen ikinä mennyt. On sitten niin herkkä ja hienosti ratsastettu ruuna, että ihan pelottaa olla siellä selässä. Heti selkään nousun jälkeen tunnen olevani hyvin pieni ja nöyrä. Viimeksikin ohjaaja sanoi, että "kiva että kohtelen hevostani kuin kristallikruunua, mutta kyllä sitä ihan uskaltaa ratsastaa". Hehheh, helppo se on siellä maassa huudella. Pelkään niin, että olen epäreilu hevoselle ja annan typeriä huolimattomia apuja ja aiheutan hevoselle olon, ettei se tiedä mitä haluan.
Saimme kyllä komeat kehut laukoista, ja siitä, miten myötään ristiselälläni. (ompas hankalaa kehua itseään :D)
Kehut olivat taas niin mukavaa kuultavaa ja saivat minut jotenkin hämmentymään.
Lupasin harkita tallin pikkukoulukisoihin osallistumista ja vannotin ohjaajaa, ettei päästä minua helpolla tunneilla. En halua olla "ihan hyvä" vaan loistava. Uhkaili että "itsepähän pyysit".. katsotaan nyt maanantaina mitä tuleman pitää ;) Innolla odotan kyllä!
no mutta, nyt taas töitä kohti!
http://www.youtube.com/watch?v=lxC9t1smQU8
Mukava huomata, ettei juoksut ole ainakaan toistaiseksi vaikuttaneen Marttaan mitenkään. Ulkona pelloilla uskaltaa pitää vapaana, tottelee yhtä hyvin eikä kyseenalaista käskyjä/komennusta. Reeneihin ei ole vaikuttanut mitenkään, yhtä mielellään reenaa kuin ennenkin.
Manun ja Tiinan kanssa ollaan tehty häiriöreenejä ja hyvin on sujunut. Martta malttaa melko hyvin keskittyä, välillä se huomaa ympärillään jotain muuta, mutta nopeasti on taas työssään kiinni. Hyvä tyttö! Edelleen ollaan reeneissä kovasti painotettu pitkiä seuraamisia ja eteentuloa. Pitkät seuraamiset ovat ohjaajamme mielestä parempia, koska siinä ehtii huomauttamaan Martalle paremmin edistämisestä ja hakemaan sen "oikean paikan" ja sen jälkeen palkkaamaan. Eteentulossa pyritään nyt tällä viikolla jättämään se jalalla potkasu pois. Jos pelkkä eteenpäin kumarrus riittäisi vähentämään vauhtia.
Kävimme eilen ohjaajamme luona reenaamassa ja harjoteltiin paikkamakuuta. Martta sivulle, maahan käsky, minä poistuin n. 10 metrin päähän ja pysyin selin koiraan. Ohjaajamme otti oman koiransa kanssa eteentulon.. ja eipä vain Martan hermot vielä pitäneet sitä. Otti ja lähti paikaltaan kuin nato-ohjus. Ei kun takasin samalle paikalle, minä poistuin omalle paikalleni tällä kertaa jäin sivuttain, jotta ehdin reagoimaan mahdolliseen liikkumiseen. Tällä kertaa se toimi. Martan kyynärät nousivat hitusen maasta, mutta uudella "maahan" käskyllä hän pysyi paikoillaan. Jee! Ja suuri palkka siitä! Ehkä meillä on toivoa. Posket punaisina otin vastaan kehuja, kun ohjaaja kehui Marttaa hienoksi tytöksi. Ja ikäisekseen on osaava kun ottaa huomioon, etten ole aikaisemmin koiria kouluttanut. Ehkä sitten jotain on tullut tehtyä oikein ;) Martta oli kyllä kehunsa ansainnut, se on hieno tyttö!
G-tädin ja Martan kanssa tuli eilen tehtyä pieni peltolenkki. Martta sai olla vapaana koko lenkin ajan ja hyvin käyttäytyi. Toisin kuin G-täti. Olimme peltotieltä poikenneet toiselle tielle ja takaisin tullessamme näin naapurin tallin nuoren humman liikenteessä. Pysähdyimme koko porukka, koska näin miten jännittynyt toinen hevonen oli. Välimatkaa oli siis runsaasti ja ajattelin, että G-täti ja koira eivät ainakaan paranna jännittynyttä nuorte hevosta. Tyttö ja hevonen pääsivät yhteisymmärryksessä (jonkinnäköisessä) peltotietä eteenpäin niin, että me saimme myös jatkaa matkaa. Ja eikös se G-tädin kuppi lentänyt taas nurin. Sillä ei tahdo pää kestää muita hevosia. Tällä kertaa, vaikka minulla olikin vahvemmat kuolaimet suussa, niin ei meinannut täti käsissä pysyä. Askeltakaan käyntiä ei otettu, yritti jatkuvasti ryöstää, poikittaa ja ojassakin oltaisiin voitu käydä ihan vaan huvin vuoksi. Voi että, miten meni taas hermot. On todella rasittavaa, kun vanha tamma käyttäytyyä tuollaisessa aivan NORMAALISSA tilanteessa kuin aivoton pelle! Ja tämä toistuu aina kun näemme toisen hevosen. Ennen kohtaamista täti voi olla kuin puolikuollut laama, ei kiirettä eikä hoppua mihinkään... MUTTA kun tulee se toinen hevonen vastaan, vaikka ihan vain rentoa käyntiä ratsastaen niin eiköhän se saa tädin sekoamaan?! Mikä järki?!?! En tiedä, mutta raivostuttavaa se on.
Ratsastustunnilla maanantaina sain alleni ratsastuksenohjaajan oman hevosen. Hevonen on ehkä maailman upein, millä olen ikinä mennyt. On sitten niin herkkä ja hienosti ratsastettu ruuna, että ihan pelottaa olla siellä selässä. Heti selkään nousun jälkeen tunnen olevani hyvin pieni ja nöyrä. Viimeksikin ohjaaja sanoi, että "kiva että kohtelen hevostani kuin kristallikruunua, mutta kyllä sitä ihan uskaltaa ratsastaa". Hehheh, helppo se on siellä maassa huudella. Pelkään niin, että olen epäreilu hevoselle ja annan typeriä huolimattomia apuja ja aiheutan hevoselle olon, ettei se tiedä mitä haluan.
Saimme kyllä komeat kehut laukoista, ja siitä, miten myötään ristiselälläni. (ompas hankalaa kehua itseään :D)
Kehut olivat taas niin mukavaa kuultavaa ja saivat minut jotenkin hämmentymään.
Lupasin harkita tallin pikkukoulukisoihin osallistumista ja vannotin ohjaajaa, ettei päästä minua helpolla tunneilla. En halua olla "ihan hyvä" vaan loistava. Uhkaili että "itsepähän pyysit".. katsotaan nyt maanantaina mitä tuleman pitää ;) Innolla odotan kyllä!
no mutta, nyt taas töitä kohti!
http://www.youtube.com/watch?v=lxC9t1smQU8
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Ulkotreenit.
Wau! Viime torstaina oltiin Martan kanssa ulkokentällä treenailemassa taas muun porukan mukana. Tällä kertaa porukka oli kyllä aika pieni, kaks koirakkoa, ohjaaja ja me. Oli kyllä ehdottomasti parhaimmat treenit ikinä! Ainakin ulkotreeneistä oli parhaimmat. Martta oli miltei koko ajan auki, mutta pysy hienosti vierellä. Keskittyminen oli aivan toistaluokkaa kuin aikaisemmin. Meillä oli kyllä hänen lempilelukseen muodostunut narupallo mukana, liekö se sitten auttanut asiaa. Oli miten oli, mutta hienosti meni. Harjoteltiin pelkästään seuraamista ja luoksetuloa. Pitkät seuruut suoraan, sitten käännöksiä molempiin suuntiin sekä täyskäännökset. Käännökset on mulle vaikeita, ei tahdo osata asettaa noita jalkoja oikein. Martta parka huokailee vieressä kömpelöä emäntää.. Tosin, etenkin vasemmalle kääntymistä hieman häiritsee se, että Martta edistää aavistuksen seuruussa. Eiköhän se siitä, olen palkannut lelulla taakse. Lelulla ollaan muutenkin alettu enemmän palkkamaan ja tuntuu toimivan hyvin. Martta rakastaa narupalloaan ylikaiken ja se toimii siis loistavana palkkana.
Eteentulossa on hieman liikaa vauhtia. Kerran Martta tömähti sääriäni päin niin että kolina kuului. Muiden ilmeistä näki, että tiesivät sen tehneen kipeetä ja niinhän se tekikin. Kovalla vauhdilla suoraan päin ja sitten istumaan liian kauas, ehkä ei ihan toimi vielä! Melko pienellä etäisyydellä harjoitellaan. Jätän Martan istumaan, kuljen muutaman metrin, käännyt ja kutsun eteen. Hieman ennen kuin Martta on perillä, polkaisen jalan maahan ja ohjaan lopun matkaa käsillä. Tuntuu toimivan tämäkin. Näin ollaan harjoiteltu nyt kahdenkesken ja ollaan säästytty rajuilta törmäyksiltä. On niin mahtavaa reenata, kun treenit on yleensä täynnä onnistumisia! Aina jää hyvä mieli!
Mitäs ratsastuksen puolelle kuuluu..
Olen alkanut kannattamaan Yyterin Ratsastuskeskuksen toimintaa. Hyvän ystäväni Hyvä ystävä :D osti paikan ja on antanut uuden mahdollisuuden hienoille puittelle. Paikka on melko heikossa hapessa, mutta uusi omistaja on saanut siihen jo nyt eloa. Lämmin tunnelma ja hyvät hevoset vetävät aivan varmasti paikan täyteen. Itse olen saanut sieltä hyvin sen mitä olen hakenutkin. Onnistumisia ja raivokkaan halun kehittyä :)
Viimeksi menin isolla puoliveritammalla, Mayalla. Tamma oli erittäin positiivinen yllätys. Herkkä, hieman tammamainen, omalla moottorilla toimiva, mutta ei liian raju, hyvin ratsastettavissa oleva. Ei mikään kuminauha, mutta ei mikään rautakanki, tamma minun makuuni!
Marju, paikan omistaja ja tunnin pitäjä, kehui kovasti meitä. En tietenkään ottanut ihan todesta kaikkia kehuja, vaan omasta mielestäni olisi voinut mennä vieläkin paremmin. Tuntien sisältö on ollut melko yksinkertainen, mutta tehokas. Parhaimpia tehtäviä on salmiakkikuvion tekeminen. Jokainen kulma ratsastetaan ulkoavuin kääntämällä ja sisäohjasta myötäämällä. Arvatkaa onko vaikeaa!? Todellakin. Kuinka ihanaa onkaan siitä sisäohjasta nyppiä! Harjoitus on vaikea, mutta tehokas, koska minulle tuo sisäohja on niiiin rakas. Siitä on niiiin kiva ottaa kiinni ja kiskoa, huoh! Tätä harjoitusta oli hyvä harjoitella G-tädilläkin, ja hän jopa vastasi siihen aivan oikein, OHO!
Nyt kun olen alkanut käymään tunneilla on taas herännyt ihan uudella tasolla kehittymisen halu. En halua olla se tavallinen tuntiratsastaja, joka puksuttaa melko hyvin ja saa kehuiksi, että ihan kiva. EI,haluan vielä enemmän. Minua turhauttaa välillä oma osaamattomuuteni ja päänpudistelut tunneilla kehittävät sisälläni pientä raivohärkää, joka nostaa päätään ja sanoo, että nyt minä näytän! Minä osaan! Ja näin sitä yritetään vielä enemmän, jotta tulos olisi hieman vielä parempi.
Tottakai se on oma haasteensa, kun menet aina uudella hevosella, mutta haluan oppia tuntemaan, kun hevonen kulkee oikein ja rehellisesti. Miten se kantaa itsensä ja onko se vino vai ei. Eihän sitä opi kuin opettelemalla ja luulisin, että nyt olen löytänyt paikan ja mahdollisuuden opetella se asia. Siihen tarvitaan monta tuntia, mutta rakastan sitä, että saan tehdä töitä ja oppia uutta. Ne hetket, kun tajuat hoksanneesi jonkin uuden asian, on niitä asioita, jotka auttavat jaksamaan. Ne antavat lisävoimaa sille (hyvälle) raivolle, joka haluaa oppia uutta ja kehittyä. Pidän siitä, että minua ei ratsastajana päästetä helpolla vaan vaaditaan aina hieman enemmän, minulta ei tarvitse hyväskyä sitä ihan hyvää, koska haluan antaa enemmän. Haluan poistua hikisenä tunnilta ja seuraavana päivänä tuntea lihasten jomotuksen, jotta tiedän, että nyt on tehty jotain. Ei tarvitse sääliä :D
Tietysti, taitoni ovat vielä melko heikot, joten jossakin se raja menee. Olen valmis venyttämään sitä rajaa ja ylittämään sitä aina, kun on mahdollista. Silloin olen oppinut uutta ja siirtynyt eteenpäin. Janoni oppia ei varmasti koskaan sammu. Epätoivonkin hetkellä, silloin kun kaikki asiat ja harjoitukset epäonnistuvat, raivo nostaa päätään, että minä en luovuta! Nämä asiat laitetaan onnistumaan! Minulta täytyy vaatia se onnistuminen!
Näillä ajatuksilla seuraavalle tunnille...
Nyt täytyy lähteä kohti pääsiäislounasta!
Eteentulossa on hieman liikaa vauhtia. Kerran Martta tömähti sääriäni päin niin että kolina kuului. Muiden ilmeistä näki, että tiesivät sen tehneen kipeetä ja niinhän se tekikin. Kovalla vauhdilla suoraan päin ja sitten istumaan liian kauas, ehkä ei ihan toimi vielä! Melko pienellä etäisyydellä harjoitellaan. Jätän Martan istumaan, kuljen muutaman metrin, käännyt ja kutsun eteen. Hieman ennen kuin Martta on perillä, polkaisen jalan maahan ja ohjaan lopun matkaa käsillä. Tuntuu toimivan tämäkin. Näin ollaan harjoiteltu nyt kahdenkesken ja ollaan säästytty rajuilta törmäyksiltä. On niin mahtavaa reenata, kun treenit on yleensä täynnä onnistumisia! Aina jää hyvä mieli!
Mitäs ratsastuksen puolelle kuuluu..
Olen alkanut kannattamaan Yyterin Ratsastuskeskuksen toimintaa. Hyvän ystäväni Hyvä ystävä :D osti paikan ja on antanut uuden mahdollisuuden hienoille puittelle. Paikka on melko heikossa hapessa, mutta uusi omistaja on saanut siihen jo nyt eloa. Lämmin tunnelma ja hyvät hevoset vetävät aivan varmasti paikan täyteen. Itse olen saanut sieltä hyvin sen mitä olen hakenutkin. Onnistumisia ja raivokkaan halun kehittyä :)
Viimeksi menin isolla puoliveritammalla, Mayalla. Tamma oli erittäin positiivinen yllätys. Herkkä, hieman tammamainen, omalla moottorilla toimiva, mutta ei liian raju, hyvin ratsastettavissa oleva. Ei mikään kuminauha, mutta ei mikään rautakanki, tamma minun makuuni!
Marju, paikan omistaja ja tunnin pitäjä, kehui kovasti meitä. En tietenkään ottanut ihan todesta kaikkia kehuja, vaan omasta mielestäni olisi voinut mennä vieläkin paremmin. Tuntien sisältö on ollut melko yksinkertainen, mutta tehokas. Parhaimpia tehtäviä on salmiakkikuvion tekeminen. Jokainen kulma ratsastetaan ulkoavuin kääntämällä ja sisäohjasta myötäämällä. Arvatkaa onko vaikeaa!? Todellakin. Kuinka ihanaa onkaan siitä sisäohjasta nyppiä! Harjoitus on vaikea, mutta tehokas, koska minulle tuo sisäohja on niiiin rakas. Siitä on niiiin kiva ottaa kiinni ja kiskoa, huoh! Tätä harjoitusta oli hyvä harjoitella G-tädilläkin, ja hän jopa vastasi siihen aivan oikein, OHO!
Nyt kun olen alkanut käymään tunneilla on taas herännyt ihan uudella tasolla kehittymisen halu. En halua olla se tavallinen tuntiratsastaja, joka puksuttaa melko hyvin ja saa kehuiksi, että ihan kiva. EI,haluan vielä enemmän. Minua turhauttaa välillä oma osaamattomuuteni ja päänpudistelut tunneilla kehittävät sisälläni pientä raivohärkää, joka nostaa päätään ja sanoo, että nyt minä näytän! Minä osaan! Ja näin sitä yritetään vielä enemmän, jotta tulos olisi hieman vielä parempi.
Tottakai se on oma haasteensa, kun menet aina uudella hevosella, mutta haluan oppia tuntemaan, kun hevonen kulkee oikein ja rehellisesti. Miten se kantaa itsensä ja onko se vino vai ei. Eihän sitä opi kuin opettelemalla ja luulisin, että nyt olen löytänyt paikan ja mahdollisuuden opetella se asia. Siihen tarvitaan monta tuntia, mutta rakastan sitä, että saan tehdä töitä ja oppia uutta. Ne hetket, kun tajuat hoksanneesi jonkin uuden asian, on niitä asioita, jotka auttavat jaksamaan. Ne antavat lisävoimaa sille (hyvälle) raivolle, joka haluaa oppia uutta ja kehittyä. Pidän siitä, että minua ei ratsastajana päästetä helpolla vaan vaaditaan aina hieman enemmän, minulta ei tarvitse hyväskyä sitä ihan hyvää, koska haluan antaa enemmän. Haluan poistua hikisenä tunnilta ja seuraavana päivänä tuntea lihasten jomotuksen, jotta tiedän, että nyt on tehty jotain. Ei tarvitse sääliä :D
Tietysti, taitoni ovat vielä melko heikot, joten jossakin se raja menee. Olen valmis venyttämään sitä rajaa ja ylittämään sitä aina, kun on mahdollista. Silloin olen oppinut uutta ja siirtynyt eteenpäin. Janoni oppia ei varmasti koskaan sammu. Epätoivonkin hetkellä, silloin kun kaikki asiat ja harjoitukset epäonnistuvat, raivo nostaa päätään, että minä en luovuta! Nämä asiat laitetaan onnistumaan! Minulta täytyy vaatia se onnistuminen!
Näillä ajatuksilla seuraavalle tunnille...
Nyt täytyy lähteä kohti pääsiäislounasta!
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Kuvia!
Martan emä, Reikon bis Pajala.
Martan isä, Reikon Wie So.
Martta ja hänen sisaruksiaan :)
Tyttötrio hiukan isompana :)
Tässä kohtaa ilmeni jo, että heidän leikkitapansa eroavat toisistaan aika rajusti. Lyylin niskakarvat olivat kovalla koetuksella.
Sisarukset joulukuussa 2011
koirarannalla 12/2011
01/2012, Martan poliisiksi valmistuva velipoika :)
02/2012
Vinski, Martta, Lucas ja Lyyli
Manu (nimestään huolimatta tyttö :D) Maailman herkkänahkaisin tyttökoira <3
Nanna, Manu ja Lyyli
RölliMies ja Martta. Bestikset ;)
03/2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)