Täti rauhottuu.

Onpas ollut mukava viikko.
G-täti on käyttäytynyt mallikkaasti, yllättänyt itseasiassa jo pidemmän aikaa kerta toisensa jälkeen maltillisella käytöksellään. Kuumenemisista huolimatta täti on kyennyt melko nopeasti kokoamaan itsehillintänsä ja "päässyt yli" kuumentavasta tilanteesta, kuten esim. ravurin kohtaaminen. Syytä tälle tädin (positiiviselle) käytökselle olen tässä ehtinyt monesti pohtia. Käytös on muuttunut selvästi sen jälkeen, kun olen alkanut käydä Yyterin ratsastuskeskuksessa Marjun tunneilla. Marjun rauhallinen käytös, asenne ja minulle sopiva tyyli opettaa ovat varmasti tehneet tehtävänsä. Marjun tunneista olen saanut, kuten olen jo tainnut aikaisemminkin mainita, ihan uutta virtaa ja intoa oman ponin liikutukseen. Enää G-tädin liikutus ei ole pääsääntöisesti sellaista "vähän-sinne-suuntaan-ratsastusta" vaan oikeasti olen alkanut ratsastamaan ja mahdollisesti Marjun rauhallisuus on osittain tarttunut myös minuun, koska en ole pitkään aikaan enää jaksanut hermostua tädin hössötykselle. Kas kummaa, sehän rauhottaa tätiä myös ;)

Olen myös antanut itselleni anteeksi pelhamien käytön. Aikaisemmin koin hieman huonoa omaatuntoa, koska ratsastelin huomattavasti vahvemmalla kuolaimella kuin ennen, jopa kentällä, vaikka vuosia olen mennyt kolmipalalla missä vain. Nyt olen alkanut huomaamaan, että jopa täti itse vaikuttaa rauhallisemmalta, tasaisemmalta ja jotenkin luottavaisemmalta kuin ennen.
Kristiinalle sitten ääneen mietein tätä asiaa, ja hän kysyi sitten, olisi mahdollista, että että täti on alkanut taas luottaa käteeni. Tämä ajatus lähti siitä, kun olimme yhdessä kentällä ja minä olin ilman satulaa ja tädillä oli vain kolmipalan suussa. Höpsöttelimme sellaista rentoa käyntiä, ravia ja lopulta jopa laukkaa. Tädillä on aina ollut vaikeus hakeutua itsenäisesti eteen-alas, mutta tällä höpsöttelykerralla täti lähti varovaisesti tunnustelemaan mitä tapahtuu jos hän venyttää eteen-alas. Taputtelin tietenkin kovasti ja ääneen kehuin. Kristiinan ajatus saattaa hyvinkin pitää paikkaansa. Oli miten oli, minulle on pääasia, että täti ei kärsi kivuista ja on tyytyväinen. Se on sitten sivuseikka millä kuolaimella ratsastan missäkin. Pelhamien käyttö ei tarkoita sitä, että hevosta kiskotaan sadan miehen voimin suusta ja rikotaan vähäisetkin herkkyyden rippeet sieltä. Päinvastoin, tammahan toimii paljon paremmin ja HERKEMMIN pelhameilla kuin kolmipaloilla. Mielipiteitä kiitos!

Nyt viimeiset kaksi päivää olen kävellyt tädin kanssa pellolle, ilman satulaa ja kolmipaloilla. Eli en nyt ihan aina niitä norsujarruja laita. Tädin kanssa tehty paljon voltteja ja pysähdyksiä. Ihan lopuksi tamma alkoi pikkuhiljaa antaa niskasta periksi ja myötäsi pysähdyksissä ja liikkeelle lähdöissä. Harmikseni hyvä reeni jäi kesken, koska naapurin koirat juoksivat pellolle. Eihän niistä muuten olisi ollut haittaa, mutta kun Martta ja Lyyli olivat vapaana mukanani ja vieraat koirat vain lähestyivät, niin olihan minun pakko lähteä :/ Ylpeä olin omista koiristani, koska molemmat seurasivat hyvin minua eivätkä lähteneet tutustumaan naapurin koiriin ja näin pääsimme yhdessä pienessä laumassa takaisin tallille.

Jaahans, kello alkaa olemaan niin paljon, että meidän on aika poistua reeni kentälle! Martta pääsee (ja minäkin siis) ensimmäistä kertaa Palveluskoirakentälle reenaamaan pk-puolen juttuja. On mielenkiintoista, mitä ohjaaja pitää Martasta. Siitä sitten seuraavaksi!

Helppo C.. taas...

Niin ja heti perään voin vuodattaa tässä viime vkloppuna läpikäymäni harjoituskoulukisat. Sitä Helppo C:1 2000 olen tässä nyt rata toisensa jälkeen hinkannut. Ja jatkan sen hinkuttamista vielä jonkin aikaa, koska en koe olevani valmis siirtymään eteenpäin. Ehkä sitten loppukesästä voisi erittäin suurella huumorimielellä punkea läpi jonkun B:n.. hehhhehh.. EHKÄ.
Siis yyterissä oli järjestetty taas Yyteri Cup :) johon sitten pääsin osallistumaan. Kysehän on ihan tallikisoista, harjoituskisoista, mutta jostakin sitä on aloitettava, vai mitä?  Verkassa Pontus aivan järkyttävä aluksi. Kankea ja haluton liikkumaan, pysähteli ainakin kymmenen kertaa, ikään kuin sillä olisi ollut kakkimushätä. Kymmenennen kerran jälkeen hermostuin ja pyysin raippaa, koska jokaisella pysähdyksellä annoin Pontukselle aikaa toimittaa hätänsä, mutta herra katselikin vain maisemia. Ihan varmasti hätä oli, mutta sitä piti vielä sulatella ja miettiä, että miten sitä toimitetaan. Pontus näki raipan, huokaisi ja alkoi kuuntelemaan paremmin. Siirtymiset alkoivat sujua pehmeämmin ja Pontus herkistyi istunnalle paremmin. On se vaan niin hieno poika, taas sen tajusin kuin ensimmäistä kertaa. Istut alas, ajattelet pysähdystä, lähdet valmistelemaan ja hevonen pysähtyy, ennenkuin ehdit kissaa sanomaan. On niin hienoa, kun saa ratsastaa niin hyvin koulutetulla hevosella. Pontus on opettanut jo näinkin lyhyessä ajassa korvaamattoman paljon ja antanut G-tädin liikutuksellekin ihan uutta virtaa. Radan ulkopuolelle päästiin taas, kun edellinen ratsukka pääsi radalle. Siirtymisiä ja ympyröitä, pidetään hevonen hereillä ja herkkänä. Ja itse yritin muistaa vain hengittää ja pitää alaselän rentona. Ja hieman ennen radalle siirtymistä, Herra toimitti pyhän asiansa! Kakkimuskurjimus tuli ja kaikki olivat onnellisia. Hassu äijä.

Radalla alkutervehdykseen asti muistin olla rento. Sen jälkeen ratsastajaan iski jännitys ja rata laukkoihin asti tuntuu olevan yhtä sumua. Muistikuvissani  Pontus juoksee jännittyneenä pää ylhäällä kaikki kulmat oikoen. Vasemman laukan Pontus rikkoi kerran, mutta sain sen heti korjattua. Tajusin juuri ennen rikkomista, että nyt tippuu raville, mutta tajusin sen kuitenkin liian myöhään. Onneksi sain laukan heti perään nousemaan uudelleen, eikä niin kuin viime radalla. Oikea laukka säilyi loppuun asti. Askeleen pidennykset.. noh, paperissa lukee ihanasti, että yritystä oli. Kyllähän minä kovasti yritin tuupata Pontusta eteen, mutta ei tahtonut venyttää tarpeeksi. Lisää harjoitusta tietysti taas. Laukan jälkeen muistin jälleen, että rento ratsastaja kykenee ratsastamaan paremmin kuin jännittynyt ja viimeinen voltti ja lopputervehdys menivät taas hyvin. Hihkuin tervehdyksen jälkeen, että "tämä laukkasi!". Olin niin onnellinen, kun Pontus rikkoi vain kerran :D Pienestä on ne onnen hetket kylvettävä. Ja olihan se selvää edistystä edelliseen rataan.

Kävin verkkakentällä ravailemassa vielä loppuravit, eteen alas ja sitten käpsyttelimme ja katselimme loput radat. Hienoja suorituksia hienoilta ratsastajilta. Edelleenkin Meeri-ponin nuori ratsastaja saa hatunnostoni, kuten myös Lupun sitkeä ratsastaja. Molemmat tekevät hienoa työtä ja ahkerasti harjoittelevat saaden silminnähtäviä tuloksia. Molemmille olen koittanut positiiviset terveiset kertoa (vaikka tyttöparat pitävät minua varmasti vähintäänkin hulluna), jotta he jaksaisivat jatkaa aherrustaan.

Nyt tuli todistettua se, että rata voi mennä huomattavasti paremmin kuin miltä se tuntuu. Ehkä Pontus ei sittenkään juossut pää ylhäällä ihan koko aikaa, eikä se näyttänyt ehkä ihan niin epätoivoiselta, kuin miltä se minusta tuntui, koska meidät pyydettiin palkintojen jakoon! Wau ;) Toiseksi tultiin ja onnellisia oltiin. Minulle ruusukkeen saaminen (niin hölmöltä kuin se ehkä teistä vaikuttaakin) niin oli erittäin tärkeää. Näin konkreettisesti, että olin onnistunut! Ei tarvinnut harmituksen keskellä selitellä, että joojoo olen tyytyväinen rataan vaikka sitä olisi ollut itsekin välillä vaikea uskoa. Olinpas niin onnellinen saadessani lähettää miehelleni Pontuksesta ja ruusukkeesta kuvan ;)

Tällaista tällä kertaa. Seuraavaan kertaan!

Lämpimiä kesäpäiviä toivottelee "Ikuinen lapsi" ;)

G-tädin koulusuoritus!

Lisäänpäs tähän nyt ihan yksinäisenä tämän G-tädin Chapelilla suorittaman Aikuisten kouluohjelman :)
Oon aika todella ylpee mammasta :) Ihan virheetön suoritushan tuo ei ollut, mutta kenellä olisi? Virheistä opitaan. Tädillä on kuitenkin niin paljon ikää, että kun suoritusta ja tamman intoa katselee kokonaisuutena, on mielestäni syytäkin olla ylpeä ;)

Kiitos Evelle kuvaamisesta. Oman ratsastuksen näkeminen on aina... melko avartavaa, kuten tiedätte ;)

Mölli-BH

Kävimme siis 4.5. perjantaina Merikarvian Koirapoppoon järjestämässä Mölli-BH kokeessa ja tulos oli enemmän kuin loistava! Olin niin positiivisesti yllättynyt koko kokemuksesta. Martta ylitti itsensä, minä hillitsin hermoni ja tunnelma "kisoissa" oli mitä mainioin, ainakin näin ensikertalaiselle.

Olin aamusta alkaen ollut melko hermona tulevan testin vuoksi. Olin hillittömällä raivolla siivonnut koko kämpän putipuhtaaksi ja kaupungillakin tuli käväistyä uusi ulkoilupuku hakemassa. Olo oli hervoton ja jopa hieman hullu, mieleni teki huutaa ääneen raivokkaan leijonan tavoin ja yrittää sillä tavoin purkaa sisälläni oleva jännityksestä johtuva paine. Uskomaton tunne.

Onneksi mukanani kokeessa oli kaksi hyvää ystävääni, Kristiina ja Tiina. Heidän tukensa siellä oli korvaamaton ja ilman heitä, emme Martan kanssa taatusti olisi onnistuneet niin hyvin. Kyllä kelpaa, kun on niin ihania ihmisiä tukemassa.

Olin hyvin tyytyväinen Martan suoritukseen. Kaikki "virheet" kokeessa olivat minun vikaani, mm. eteentulon jälkeen, kun tuomari antoi luvan käskeä koira sivulle, jouduin antamaan Martalle kolme käskyä. Kuka ääliö käski pitää nyrkissään, siinä koiran nokan edessä juustonpalaa...?! Kytkettynä seuraamisessa taisin unohtaa juoksun ja hitaan kävely-osuuden :D
Paikkamakuu meni loistavasti. Jos tunsi olonsa epävarmaksi, sai jäädä koiran viereen tai käydä palkkaamassa välillä. Jos olo olisi ollut erittäin epävarma, olisin saanut jättää jopa hihnan kiinni ja vaikka seisoa hihnan päällä. Niin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä. Jätin Martan käskyllä maahan ja poistuin n. 30 askeleen päähän ja käännyin sivuittain koiraa kohden. Selkääni en uskaltanut kääntää, koska en ollut aivan varma jaksaako Martta keskittyä niin pitkään. Turhaan kuitenkin huolehdin, Martta makasi kuin liimattu hiekka-alustaansa, vaikka hänen takaansa kulki kolmen lapsen joukko, joka ihasteli suureen, kimeään ääneen miten "ihana ja hieno saksanpaimenkoira iiikiik iik!". Siinä kohtaa oli kyllä pakko rykäistä ääneen, jotta Martta tietäisi, että edelleen maahan käsky on voimassa :D

Tässä videot tottelevaisuus osuudesta sekä kaupunki osuudesta.

Tunnelma paikan päällä oli mukava ja kannustava. Vieraita ihmisiä paljon ja kuitenkin paljon kannustusta. Paljon saimme myös hyvää palautetta suorituksestamme. Olin hyvin ylpeä Martasta ja syystäkin! 

Aina kaikki ei mene niinkuin suunnittelee.

Harjoituskoulukisoista vaan terveisiä! Tulipas taas harjoiteltua... ja jännitettyä...

Aamulla silmät räpsähti auki klo 07:00 eikä toivoakaan, että näkisin nukkuMattia enää.. Ylös, ulos ja porukoiden luo kissaa ruokkimaan. Porukat siis tallinnassa ja minä kissavahtina. Jännitys siinä kohtaa vielä hallinnassa.

Kohti Yyteriä ennen klo 9 ja siinä kohtaa repesi. Vatsa kääntyi ympäri, veri pakeni en-tiedä-mihin, ajatustoiminta siirtyi hysteria-tasolle ja pahaa teki.

Tallilla raajat maitohapoilla yritin kerätä varusteita ja ottaa Marjulta viimehetken tsemppejä ja ohjeistuksia vastaan. Pontus makoili tarhassaan, tietenkin jossain erittäin kuraisessa+pissaisessa kohdassa, YAK!

Pontus sisälle ja puunaamaan. Kädet täristen yritin rapsuttaa mutaa Jättiläisen kyljistä pois. Ihmeen kautta kaiken jännityksen keskellä sain varusteet Pontukselle ja lähdin tielle kävelemään alkukäyntejä ja siitä verkkaradalle. Jännitys oli kohonnut tässä kohtaa jo lähes hallitsemattomaksi. Jaloissa ei voimaa lainkaan ja kädetkin olivat puuta. Koita siinä sitten ratsastaa reippaasti pohkeella ja myödätä kädellä!

Siirtymisiä, siirtymisiä ja lisää siirtymisiä. Rentoa ravia ja laukkaa. Laukka-ravi siirtymiset olivat niin kamalia, veteliä ja hitaita ja niin kättä vasten, että hevosen omistaja olisi varmasti repinyt silmät päästään ne nähdessään.. Onni sinäänsä, että hän ei ollut paikalla :D Muutaman hyvän siirtymisen jälkeen pitkät ohjat ja syvä huokaus. Olo oli vähintääkin kurja ja epäonnistunut. Niin hienosti, kuin meillä Pontuksen kanssa menikin torstaina, niin siitä menosta ei ollut tietoakaan. Hevonen tuijotteli kaikkea, niin kuin minäkin. Olisikohan kannattanut hieman rentoutua, olisi voinut hepallakin olla mukavempaa. Vaikka Pontus kyllä selvästi yritti kaikkensa. Kyllä Jättiläinen osaa ja tekee, jos vain satulanpäällinen on hereillä.. ja tällä kertaa niin ei ollut. Hetkeä ennen radan vierustalle siirtymistä rentoa ravia, eteenalas. Ihan vaan sillälailla lötkösti, ilman jännitystä, hyvin avuilla ja rentona. Niin, että jäis tästä verkasta nyt vaan hyvä mieli ja sitten olis kiva mennä radalle. 

Radalla olijan lisäksi kentällä sai olla kaksi seuraavaa vielä verkkaamassa. Minkäännäköistä hyvää oloa ei todellakaan ollut minun siirtyessäni radan viereen verkkailemaan. Pontus tuntui kylläkin hieman paremmalta kuin verkkaradalla. Pehmeämpi, nopeampi ja hieman enemmän hereillä. Sitten olikin minun vuoroni siirtyä valkoisten aitojen sisäpuolelle. Voi, jännitys räjähti sisälläni taas saaden minut voimaan erittäin pahoin. Yritin hokea mielessäni, että tämä on harjoitusta ja kaikki menee hyvin, pysy rentona. Vihellyksen jälkeen se oli menoa.

Rata meni... noh, paremminkin olisi ehdottomasti voinut mennä, mutta kai se loppujen lopuksi ihan hyvin meni kaiken sen järjettömän jännityksen keskellä. Muistin radan sentään. Molemmat laukat Pontus rikkoi, koska jännitykseltäni lakkasin ratsastamasta sitä ja oletin vain, että kyllä se siinä alla pyörii, kun sen kerran olin nostanut. Eipäs vaan pyörinytkään. Pieni hätäpaniikki ehti iskeä, mutta ei muuta kuin uusi nosto. Se tässä eniten harmittaa, koska laukkaaminen on meillä ollutkin melko vaikeaa, koska en ole saanut ylläpidettyä hyvää laukkaa. Tiesin vaikeuden, enkä siltikään ratsastanut kunnolla radalla. Tyhmäätyhmäätyhmää.. Nyt oli kuitenkin ensimmäinen rata Pontuksella, joten laitetaan jäätymisen ja jännityksen piikkiin vielä. Nyt tiedän erittäin hyvin mitä tunneilla haluan harjoitella ;) Arvostelulappunen oli rehellinen ja todenmukainen, huonot numerot tulivat rikotuista askellajeista ja oikomisesta. Niin... taisi se yksi lävistäjälle kääntäminen tapahtua hieman(?) liian aikaisin. Ja voitteko kuvitella... sain 7,5 istunnasta ja apujen käytöstä! Olenko ylpeä, olen todellakin! ;)

Tässä todiste kouluradasta ja siitä, miten kaikki ei aina mene niinkuin suunnittelee:

Seuraavalla kerralla Mölli-BH kuulumiset!