Sattuu ja tapahtuu.

Huomenta.
Lupauksestani huolimatta viikko venähti hieman pidemmäksi. Tässä on nyt ollut kaikenlaista hössötystä sen verran, etten ole kertakaikkisesti kerinnyt istahtamaan rauhassa koneelle ja päivittämään tapahtumia.

G-tädin kanssa luulin päässeni sillä, että tohtori kävi, piikitti nivelpussitulehduksena sekä antoi vielä lihaksia rentouttavaa ainetta. No jopas, aikaisemmat jumitukset ehkä olisivatkin lähteneet sillä, mutta täti päätti hieman kompuroida ja niimpä saimme lisähuolia. Olimme pari viikkoa sitten maanantaina lähdössä Suskan tunnille. Laitoin tädin ratsastuskuntoon tallissa, ulko-ovella, johon saamme hevosen molemmilta puolilta kiinni. Siinä vieressä oli ponin ravikärryt pystyssä (ja siinä ne ovat olleet jo hetken, etteivät ihan uusi asia ollut) ja kun olimme lähdössä, täti astui jotenkin niin, että hänellä meni kavio kärryjen istuinosan sekä pienen "selkänojan" väliin (väliä siinä on juuri se 15cm). Miten ihmeessä?? Voi luoja, täti sai tietenkin hepulin kun jalka ei tullutkaan tuttuun tyyliin perässä ja siinä oli kiinni vielä joku helkutin kippa! Onneksi tädillä on järki päässä ja muutaman painokkaan sanan jälkeen täti ymmärsi seisoa paikoillaan, vaikka kärry oli edelleen takasessa kiinni. Jalka oli siis istuinosan ja selkänojan välissä jumissa. Sain hetken aikaa miettiä mitä ihmettä teen. Hevosesta en voinut irrottaa... Tallinomistajan mies oli kotona, mutta hänen numeroaan minulla ei ollut.. Täti päätti yrittää itse rykimällä irroittaa jalkaansa, seurauksena tasapainon menetys ja kaatuminen, kärry edelleen jalassa kiinni. Voitte uskoa, että siinä tuli jo tippa linssiin. Jälleen täti rauhoittui hetkeksi ja siinä kuumeisen pohdinnan jälkeen tajusin soittaa numerotiedusteluun. Oleelliset tiedot kerkesin kertoa kun täti halusi maasta ylös ja voitte kuvitella millainen rytinä ja pauke siitä syntyi + minä siinä vielä huutamassa puhelimeen että prruuut rauhassa anteeksi nyt on pakko lopettaa. Onneksi tiedän, että numerotiedustelun tyypit ovat kuulleet varmasti paljon muutakin, että tuo tuskin heitä hirveästi jäi mietityttämään. Suurempi onni on, että numerotiedustelusta tulee numero myös viestillä, koska en todellakaan siinä kohtaa kerinnyt odottelemaan, että yhdistetäänkö vai ei. Niinpä sain vihdoin tallinomistajan miehen kiinni ja hän tuli pelastamaan tädin. Vielä kerran kiitos siitä, että tädillä on tuo pää kunnossa. Rauhassa se seisoi siinä, kun isuinosaa irrotettiin ja jalka saatiin pois. Miten ihmeessä tämä pääsi käymään? En tiedä. Kamala vahinko, jonka olisi voinut ennaltaehkäistä viemällä kärryt jonnekin muualle. Kärryt saivat onneksi pelkkiä naarmuja, eli mitään käyttöä hankaloittavaa vahinkoa emme saaneet aikaiseksi. G-täti sai kiinni jääneeseen takaseensa kaksi haavaa, johon hain sitten antibioottikuurin sekä kasan kaikennäköisiä haavanhoitotarpeita. Onneksi haavat ovat parantuneet suhteellisen hyvin ihan kotihoidolla, mutta kaiken sen rykimisen ja repimisen johdosta on epäilys, että tammalta on revähtänyt rintalihas. Siihen olen arnikaa laittanut mennen tullen ja ensiviikon tiistaina olisi sitten aika Kangasalan hevosklinikalle. Saavat sitten tutkia tamman takapäänkin samalla. Voitte uskoa, että olin hyvin vihainen itselleni tapahtuneesta. Tosin, ei kärryistä ole koskaan ollut mitään haittaa. Harvemmin kyllä siinä silti on tullut hevosta kuntoon laitettua. Noh, en tiedä. Kärryt vaihtoivat paikkaa ja hevonen ja minä olemme hengissä. Klinikka aikaa odottelemme, sitten olemme viisaampia.

 Eniten tässä harmittaa se, että kärryjen omistaja oli enemmän huolissaan kärryistään, jotka kokivat tapahtumasarjan aikana vain naarmuja (jonka hän kuvasi niin, että kärryt olivat aika hurjassa kunnossa), mutta eipä ole vaivautunut kysymään, että miten hevonen voi ja mitä sille oikein tapahtui. Kärryt kun sattuu omistamaan tyttö, jonka olen ilmaiseksi antanut ratsastaa hevosellani. Voitte arvata, että siihenpä sitten loppui se ilo. Jos materiaali on noin paljon elävää olentoa tärkeämpi, niin en kaipaa hänen apuaan enää. Kiitos avusta, pärjään tästä lähin itse. Lupauduin hiomaan ja maalaamaan kärryt kuntoon. Kyllähän se tähän konkurssiin vielä mahtuu. Haavanhoitoon on jo uponnut satasia ja niitä on lisää menossa klinikalle...

Noh, se siitä. Kaikki järjestyy ja hoituu aikanaan.

Lyyli neidin kanssa osallistuin pentukurssille, joka jäi meidän osaltamme aikalailla lyhkäiseksi. Lyylillä kun alkoi ihka ensimmäiset juoksut! Iiiihanaa, sain ostaa hänelle ihanat pinkit, rusetilla varustetut juoksupöksyt, joita hän pitää kyllä ihan mielellään, onneksi. Vapaana ei olla nyt päästy tietenkään ulkoilemaan, mutta muuten elämä sujuu entisellään. Saamme korvata pentukurssin tunnit sitten arkitottiskurssin tunneilla. Pentukurssiin kuului luento koiran oppimisesta, käyttäytymisestä sekä koulutuksesta, joka pidettiin eilen. Hyvin mielenkiintoista! Päätin panostaa vielä enemmän siihen, että miten meillä kotona käyttäydytään. Lyyli kun tuppaa välillä olemaan sellainen, että sinä väistät en minä. Ja hän osaa huomionhakemisen jalontaidon.. Pienen pieniä asioita, mutta hyvin tärkeitä kuitenkin. Ja kun haluan, että Lyyli nuoresta iästään huolimatta osaa olla sitten hyvä esimerkki uudelle pennulle. Noh, pennun tuloon on vielä aikaa, joten eiköhän me saada hiottua tytyä vielä hieman ennen sitä. Tai eihän meidän Lyyliä sinäänsä tarvitse hiota vaan itseämme. Omalla käyttäytymisellämme saamme paljon aikaiseksi.

Nyt on kyllä pakko alkaa valmistautua pikkuhiljaa kaupungille lähtöön. Lupauduin menemään äidin kanssa lounaalle, jipii! Mukava tapa viettää vapaapäiväänsä. Klinikka-aikaa tässä odotellessa, sieltä sitten seuraavat kuulumiset.

Mätsäri!

Jälleen toivotan hyvät huomenet täältä meiltä. Aamukahviani tässä nautin ja Lyyli ottaa aamupäivätorkkujaan tuossa lattialla, auringon lämmössä. On ollut ihan mukiin menevä viikko.

Sunnuntaina, 1.5. rohkaisin pienen mieleni ja ilmottauduin Lyylin kanssa Vappumätsäriin. Niin, muille tuo nyt ehkä ei ole kovin iso juttu, mutta minä olen sellainen jännittäjä ja hysteerikko, että mätsärissä olo oli minulle SUUUREN SUURI asia. Mutta hienosti pärjäsimme!
Lyyli oli tietenkin siinä pentu luokassa, jossa oli aika paljon mielestäni osallistujia. Olimme ensimmäinen pari kehässä ja tuomarina oleva nainen kertoi onneksi hyvinkin tarkasti mitä halusi meidän tekevän. Se hieman laimensi jännitystäni. Saimme sinisen nauhan ja kilpailimme muiden sininauhaisten kanssa vielä yhdessä. Siellä me sitten muiden isojen ja pienten pentujen seassa kävelimme, Lyyli kauniisti vierellä, emmekä kiinnittäneet huomiota muihin! Näinhän se tietenkin kuuluukin mennä, mutta olisin voinut kuvitella, että Lyyli olisi kokoajan halunnut mennä leikkimään muiden kanssa. Olihan tämä kuitenkin ensimmäinen kerta, kun hän on noin isossa tapahtumassa mukana ja noin paljon ihmisiä ja koiria ympärillä. Olimme sinisten neljänsiä loppujen lopuksi ja saimme vihreän ruusukkeen ja vetolelun ja luun palkinnoksi! Voi arvaatkaa olinko maailman ylpein Lyylistä! Jo hänen käyttäytymisensä oli minulle suuri voitto, mutta että vielä ruusukkeen saimme! Heh, naurakaa pois, pieni asia maailmalle, mutta erittäin suuri meille :) Tästä on hyvä jatkaa.

Maanantaina harjoittelimme taas perusasioita. Teemana oli katsekontakti ja istuminen. Lyyli osaa kyllä istumisen jo aika vahvasti ja tietää mitä kyseisellä käskyllä tarkoitetaan. Välillä hän ei selvästikään vain viitsi tehdä niin kuin pyydetään. Pieni koira...... Mutta en valita, harvemmin hän jättää tottelematta. Nyt vaikeutimme istumisharjoittelua niin, että pyysin Lyylin istumaan, otin pari askelta koiran luota taakse päin ja takaisin, jonka jälkeen palkitsin (mikäli siis Lyyli edelleen istui). Toistin harjoituksen pari kertaa onnistuneesti ja sitten siirryimme seuraavaan harjoitukseen.
 Katsekontaktia harjoittelimme ensin ihan niin, että otin namun käteeni, pidin sitä kehoni ulkopuolella ja odotin, että Lyyli katsoo ja sitten annoin namin. No, tämähän meni heti kerrasta oikein ja pitikin mennä, olimmehan me sitä jo harjoitelleet. Vaikeutin asiaa sen verran, että kun olin näyttänyt Lyylille namun ja vienyt käteni sivulle, liikutin kättä hiljalleen ylös ja alas. Aluksi Lyyli vain vilkaisi minua, sitten kättä ja taas minua ja taas kättä. Muutaman kerran hän häiriintyi käden liikkeestä, mutta tajusi nopeasti, että katseella saa sen namin ja käsi lakkaa vatkaamasta! Pari onnistunutta harjoitusta ja se oli siinä. Olin tyytyväinen ja niin taisi olla Lyylikin.

G-tätillä kävi sitten eilen se eläinlääkäri. Jaloissa ei sanomista, oikea takanen sai ontuman 1/5 mikä on mielestäni aika vähän, kun kuitenkin tätillä on ikää 24 vuotta. Paljon pahemminkin voisi olla. Ontuma tuli ylemmistä nivelistä, lonkan, polven, kintereen alueelta. Tohtori sanoi, että kyseessä ei ole puhdas nivelpussitulehdus, mutta hän hoitaa sen sellaisena, koska näitä tapauksia on ollut yllättävän paljon nyt ratsujen joukossa ja näin on saatu erittäin hyviä hoitotuloksia. Ns "turhaan" lihakseen piikittämällä on huomattavasti pienemmät riskit aiheuttaa jotain pahaa hevoselle saatikka, jos olisi lähtenyt turhaan summamutikassa piikittelemään niveliä. Ristiselän ja lavan alueet olivat aikalailla jumissa ja tukossa ja G sai niihinkin sellaista rentouttavaa ainetta (edelleenkään en muista nimeä) ja viikko kävelyä ja sitten saa mennä normaalisti. Jos vaiva ei ole 1,5 viikon kuluttua mennyt ohi, on tarve mennä klinikalle. Luotan kyllä vahvasti siihen, että eläinlääkärin rohdot tehoavat ja täti saa jatkaa normaalia elämäänsä.
Lihaksien jumiutuvat saattavat osittain selittyä sillä, että tuossa muutama päivä sitten täti osoitti, että hänellä on aivan valtava kiima! Oi sentään sitä nuuhkimista, ruikkimista, kaulailua ja pureskelua Reiskan kanssa. Kyllä on ollut muutama päivä sellaista aikuisviihdettä meidän pienellä kotitallilla, että ihan huimaa. Täti ei ole sitten vuosiin osoittanut kiimaansa noin vahvasti. Ehkä nyt kaikkien magneesiumin ja öljyjen ja muiden lisärohtojen jälkeen kroppa on jotenkin tasapainossa ja hän päätti, että vanha näyttää! Oli miten oli, ei tuo ainakaan huono merkki ole, että vanhalla vielä jutut toimii :D

Noh, tämä taisi olla nyt tässä tällä kertaa. Nälkä alkaa kurnia, joten taidan siirtyä tekemään itselleni aamupalaa. Toivotan teille erittäin hyvää, aurinkoista perjantaita ja palataan ensi viikolla astialle!
Moikka!